Moni konkari empii ehdokkuuttaan eduskuntavaaleissa – Myller ja Uotila tuoreimmat luopujat

Moni pitkän linjan kansanedustaja on jo ilmoittanut luopumisestaan. Ehdokkuutta yhä empivien listalla on kovia nimiä Risikosta Pelkoseen ja Pekkarisesta Kalliin.

suomalaiset poliitikot
Riitta Myller ja Kari Uotila
Yle Uutisgrafiikka

Riitta Myller ilmoittaa poisjäännistään tänään pohjoiskarjalaisille kannattajilleen. Myller on politiikan seniorisarjaa, sillä hän pääsi ensi kertaa eduskuntaan jo vuonna 1987. Vuosina 1995-2009 Myller työskenteli suomalaismeppinä Euroopan parlamentissa. Eduskuntaan hän palasi vuoden 2011 vaaleissa.

Myller perustelee luopumistaan sillä, että kun gallupluvut nyt näyttävät demareille hyviltä, niin konkarin on tunnettava kokonaisvastuuta ja tehtävä tilaa uusille yrittäjille.

– Kyllä eduskuntatyö on totta kai hyvin kiinnostavaa ja tärkeätä, mutta on iso ero siinä, onko oppositiopuolueen vai hallituspuolueen kansanedustaja ja miten paljon voi vaikuttaa asioihin.

– Ehkä viimeiset kolme vuotta ovat olleet siinä mielessä aika turhauttavia, että aika vähän on voinut vaikuttaa hallituksen esityksiin ja siihen, miten päätökset on eduskunnassa tehty, Myller pohtii.

Kansanedustajien kuvia
Yle Uutisgrafiikka

Uotila luopuu perhesyistä

Vasemmistoliiton Kari Uotila ei asetu kevään vaaleissa ehdolle lähipiirin sairaustapauksen takia. Myös Uotila kuuluu eduskunnan konkareihin, sillä hänet valittiin ensi kertaa kansanedustajaksi vuonna 1995.

Espoolainen Uotila työskenteli ennen kansanedustajaksi valintaansa Meriteollisuuden ja Masa-Yardsin Helsingin telakan pääluottamusmiehenä ja levyseppänä.

Keskustalaisista kansanedustajista varsinainen Iisalmen ikihonka Seppo Kääriäinen ilmoitti alkuviikosta, että tämä kausi jää hänen viimeisekseen. Nyt 70-vuotias Kääriäinen valittiin ensi kertaa eduskuntaan samana vuonna kuin Myller eli 1987.

Savo-Karjalan vaalipiirin muista keskustalaisista edustajista Markku Rossi ilmoitti jo alkukesästä, ettei asetu ehdolle.

Osa sinisistä luopuu omalla päätöksellä

Perussuomalaiset hajosivat viime kesänä Jussi Halla-ahon johtamiin perussuomalaisiin ja Sampo Terhon Siniseen tulevaisuuteen. Vaikuttaa kuin molemmissa ryhmissä kansanedustajia oli vedottu jatkamaan.

Kontiolahdelta Joensuun läheltä kotoisin oleva kolmannen kauden kansanedustaja Pentti Oinonen ei kuitenkaan pyörrä viimekesäistä ilmoitustaan.

– En pyri eduskuntaan enkä osallistu muihinkaan vaaleihin, Oinonen ilmoittaa tekstiviestillä.

Oinosen puoluetoveri, sinisten Maria Lohela kertoi aikeistaan viime viikolla. Puhemiehenäkin ollut Lohela ei pyri enää eduskuntaan.

SDP:n Lauri Ihalainen on jo aiemmin ilmoittanut, että hänen eduskuntauransa jää kahteen kauteen. Ennen eduskuntaa Ihalainen toimi lähemmäs 40 vuotta palkansaajakeskusjärjestö SAK:ssa. Ihalainen on nyt 71-vuotias.

RKP:n entinen puheenjohtaja ja entinen ministeri Stefan Wallin ilmoitti keväällä lehtikolumnissaan, ettei asetu enää ehdolle. Wallin on ollut kansanedustaja vuodesta 2007 ja toimi RKP:n puheenjohtajana 2006-2012.

Kokoomuksen Pertti Salolainen Helsingistä puolestaan sanoi kesäkuun puoluekokouksen yhteydessä, ettei asetu enää ehdolle. Salolainen on 78-vuotias.

Jatkoa harkitsevien listalla kovia nimiä

Eduskuntavaalit pidetään huhtikuun 14. päivä 2019. Aikaa siihen on nyt tasan kahdeksan kuukautta.

Yllättävän moni raskaan sarajan kansanedustaja pohtii yhä ehdokkuuttaan.

Esimerkiksi nykyinen puhemies, kokoomuksen Paula Risikko ei ole vielä päättänyt jatkoaikeitaan.

Mietintävaihe on meneillään myös ensimmäisellä varapuhemiehellä, keskustan Mauri Pekkarisella, joka oli haluton puhelimessa kertomaan syitä, jotka vaikuttavat hänen päätökseensä. 70-vuotiaalta Pekkariselta leikattiin viime vuonna eturauhassyöpä. Lehtitietojen mukaan tauti on selätetty.

Pekkarisen puoluetoveri ja eduskunnan etupenkin vierustoveri Sirkka-Liisa Anttila kertoo jatkoaikeistaan myöhemmin syksyllä. Anttila sanoo päättävänsä sen jälkeen kun on nähnyt miten maakunta- ja soteuudistukselle käy. Anttila on Forssasta, missä on pelätty terveydenhoitopalvelujen heikkenevän uudistuksen seurauksena.

Keskustan konkareista ehdokkuuttaan miettii myös vuonna 1991 kansanedustajaksi ensi kertaa valittu Timo Kalli Satakunnan Eurasta.

Harkimo päättää lokakuussa

Kokoomuksesta eronnut ja oman Liike Nyt -porukan perustanut Harry "Hjallis" Harkimo tekee oman jatkopäätöksensä lokakuun puolivälissä eli sitten kun on selvää lähteekö Liike Nyt mukaan vaaleihin.

Harkimon entinen puoluetoveri, helsinkiläinen kokoomusedustaja Jaana Pelkonen kuuluu myös jatkoaan yhä harkitseviin. Pelkonen jätti keväällä paikkansa Helsingin kaupunginhallituksessa, mutta jatkaa valtuustossa. Eron syyksi Pelkonen kertoi lapsiperhearjen, jota pyörittää käytännössä yksin. Samassa yhteydessä Pelkonen kertoi miettivänsä myös jatkoaan eduskunnassa. Pelkonen sai vuoden 2015 eduskuntavaaleissa 15 954 ääntä eli eniten Helsingissä.

Kokoomuslaisista harkintavaihe on meneillään myös porilaisella Jaana Laitinen-Pesolalla. Hän on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja pitkäaikainen terveydenhoitoalan ammattiliittojohtaja.

Tällä vaalikaudella eduskunnan on jo kesken kauden jättänyt 10 kansanedustajaa, mikä on poikkeuksellisen paljon.

Eduskunnan tietopalvelun mukaan ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja 33 silloista kansanedustajaa ilmoitti, ettei asetu ehdolle. Ennen vuoden 2011 vaaleja luku oli 38.