Suljettuja huoltoasemia avataan Viipurissa ja Svetogorskissa – suomalaisten tankkausralli alkamassa uudelleen

Pietarilainen polttoaineiden tukkuliike on vuokrannut kolme huoltoasemaa, jotka ovat aloittaneet toimintansa.

Viipuri
Myyjä laittaa bensanhintatietoja  näkyville.
Polttoaineen hintoja laitettiin näkyville, kun Viipurin Papulan kaupunginosassa toimiva huoltoasema avautui uudelleen.Jari Tanskanen / Yle

Viipurissa ja Svetogorskissa on nähty tänä vuonna ennätyksellisen raju huoltoasemien pudotuspeli. Polttoaineen tukkuhinta nousi keväällä ja alkukesästä niin korkeaksi, etteivät huoltoasemat voineet viedä korotuksia enää kuluttajahintoihin.

Kymmenen huoltoasemaa omistanut viipurilainen huoltamoketju joutui lopettamaan kesäkuun lopulla toimintansa, kun yrityksen käteisvarat loppuivat.

Nyt huoltoasemien toimintaa jatkaa niille aiemmin polttoainetta toimittanut pietarilainen polttoaineiden tukkuliike Baltop OAO, jonka perustama yritys Nordline on vuokrannut kolme huoltamoa Svetogorskissa ja Viipurissa. Asemat jatkavat toistaiseksi lakkautetun VTK:n väreissä.

Jan Safiulin
Nordlinen kaupallinen johtaja Jan Safiulin.Kari Kosonen / Yle

– Suunnittelemme vielä parin huoltoaseman avaamista Viipurin seudulla, sanoo Nordlinen kaupallinen johtaja Jan Safiulin.

Nyt avautuneilla asemilla myydään polttoainetta keskivertosuomalaista jakeluasemaa enemmän – jopa vajaat miljoona litraa kuukaudessa. Svetogorskissa odotetaan suomalaisten tankkaajien palaavan nopeasti asiakkaiksi.

– Svetogorsk on erittäin tärkeä kauppapaikka Nordlinelle ja meille suomalaisten tankkaajien ansiosta, sanoo luottokorttiyhtiö Beoscanin toimitusjohtaja Vesa Kaukonen.

Myyjille koulutetaan luottokortin lukulaitteen käyttöä.
Luottokorttiyhtiö Beoscan Oy:n toimitusjohtaja Vesa Kaukonen opastaa viipurilaisia huoltoaseman työntekijöitä käyttämään suomalaisyrityksen maksupäätettä.Kari Kosonen / Yle

Beoscanin luottokortilla voi tankata venäläisten yhteistyökumppaneiden asemilla. Pohjoisemapana itärajalla toimii myös pieniä, muutaman huoltoaseman yrityksiä.

– Meillä on pohjoisessa paljon pienempiä yhtiöitä kumppaneina, ja kyllä ne hoitavat logistiset asiat kunnolla, rahastahan tässä on kysymys, sanoo Kaukonen.

Jobbarit aloittivat bensan myynnin kanistereissa

Kymmenen huoltoaseman äkillinen sulkeutuminen kesäkuussa tarjosi jobbareille tilaisuuden lisätienesteihin. Polttoainetta myytiin venäläisille ja suomalaisille Svetogorskissa kanistereissa autotalleista ja erilaisista varastoista. Polttoainekaupan toivotaan palaavan nyt normaaliksi.

Myyjä avaa bensamittaria.
Viipurin Papulan kaupunginosassa sijaitsevan aseman mittarit avattiin heti, kun tankkeihin oli saatu uudet polttoaineet.Jari Tanskanen / Yle

– Taustalla on semmoinen organisaatio, että minä uskon tähän. Vanha organisaatio oli neuvostoaikaista mallia, mutta uusi on moderni liikeyritys, sanoo Kaukonen.

Baltop OAO:lla on neljä huoltoasemaa Pietarissa ja kolme nyt avattua Viipurissa ja Svetogorskissa. Polttoaine yrityksen huoltoasemille tuodaan Pietarin lähellä sijaitsevasta öljyterminaalista.