Säkylään suunnitteilla suuri lattiakanala – toteutuessaan 10 miljoonan euron investointi

Kanala olisi Suomen suurimpia. Kieku Oy:n toimitusjohtaja Juha Lehto sanoo yhtiön luottavan, että kananmunamarkkinoiden muutos suosii lattiakananmunien tuotantoa.

Säkylä
Kanoja lattiakanalassa
Timo Leponiemi / Yle

Säkylän kuntaan eteläiseen Satakuntaan on suunnitteilla suurkanala, joka olisi eräs Suomen suurimmista.

Säkylän kunta ja Kieku Oy ovat neuvotelleet suuren kanalan perustamisesta tähän saakka salaisesti, mutta nyt asiasta kerrotaan julkisuuteen.

28 hehtaarin alue

Säkylän kunta tarjoaa yhtiölle lähes 28 hehtaarin aluetta kanalan rakentamiseen. Kieku Oy:n toimitusjohtaja Juha Lehto sanoo, että kanalan rakentamisesta ei ole vielä tehty lopullisia päätöksiä, mutta niiden aika tulee lupaprosessin edettyä pidemmälle.

Rakennustyöt etenisivät vaiheittain useiden vuosien aikana, mutta kokonaisuudessaan töiden arvo on kymmenisen miljoonaa euroa.

– Lopullinen kanamäärä on vielä auki ja selkiintyy sitten, kun selviää, rakennetaanko kanala. Tällä haavaa kanalasta tulisi eräs Suomen suurimmista, Lehto toteaa.

Lehdon mukaan sopivaa paikkaa kanalalle on etsitty useista lähiseudun kunnista. Säkylä valikoitui paikaksi muun muassa kunnan oman aktiivisuuden takia. Säkylän seudulla on myös jatkokäyttöä muun muassa kanalassa syntyvälle lannalle.

Häkkikananmunat eivät myy

Kieku Oy:n omistajat ovat Loimaan ja Laitilan seudulta. Yhtiö tuottaa omaa Kieku-munamerkkiään. Suurin osa yhtiön kananmunista myydään kuitenkin kaupan omien merkkien pakkauksissa.

Toimitusjohtaja Juha Lehto luottaa, että investointi kannattaa, jos se päätetään tehdä. Hän korostaa, että kananmunamarkkinat ovat Suomessa murroksessa, kun osa kauppaketjuista haluaa päästä eroon häkeissä elävien kanojen munista. Siitä syystä myös Säkylään rakennettava kanala olisi lattiakanala.

– Uskomme, että suurin osa Suomessa muutaman vuoden päästä myytävistä munista on lattia- tai luomukananmunia. Osa asiakkaista [kauppaketjuista] on jo ilmaissut, että 7–8 vuoden aikana he siirtyvät vain tähän tuotantoon. Me haluamme olla siinä mukana, Lehto sanoo.

Kananmunia menee Suomesta vientiin

Suomen Siipikarjaliiton mukaan vain harvat suomalaiset kananmunantuottajat ovat uskaltaneet viime vuosina investoida uuteen tuotantoon.

Suomessa on tällä hetkellä noin neljä miljoonaa munivaa kanaa. Suurimmilla kanatiloilla on useita satoja tuhansia kanoja.

Tuotantolaitokset koostuvat yleensä useista kanalarakennuksista. Yksittäisissä kanalarakennuksissa on suurimmillaan saman katon alla 100 000 kanaa.

Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Hanna Hamina kertoo, että Suomessa tuotetaan enemmän kananmunia kuin kotimaassa kulutetaan. Munia menee vientiin vuosittain lähes 10 miljoonaa kiloa lähialueille Viroon, Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan.