Siltaonnettomuudesta parjattu tieyhtiö päästää nyt ambulanssit kulkemaan ilman tiemaksuja

Hälytysajossa olleet ambulanssit on tähänkin mennessä päästetty kulkemaan tietulleitta.

Genovan siltaromahdus
Romahtanut moottoritiesilta Genovassa.
Moottoritiesilta romahti Genovassa 14. elokuuta.Valery Hache / AFP

Italiassa Genovan siltaromahdusonnettomuudesta syytetty tieyhtiö on päättänyt päästää ambulanssit kulkemaan ilman tiemaksuja. Autostrade per l'Italia -yhtiö on maan suurin yksityinen tieyhtiö.

Hälytysajossa olleet ambulanssit on tähänkin mennessä päästetty kulkemaan tietulleitta. Muussa ajossa, kuten vähemmän kiireellisissä potilaskuljetuksissa olleet ambulanssit sen sijaan ovat joutuneet maksut maksamaan.

Torstainen ilmoitus tuli sen jälkeen kun Italian hallitus oli uhannut muun muassa kumota yhtiön toimiluvan tai asettaa sille sakot. Hallitus syyttää yhtiötä siitä, että se ei ole huolehtinut Genovan Morandi-sillan turvallisuudesta.

Autostrade-yhtiö on osa kansainvälistä tietulliyhtiötä Atlantiaa, jonka suurin yksittäinen osakkeenomistaja on Benettonin perhe.

Yhtiön päätös ambulanssien maksuvapaudesta koskee koko sen omistusta, noin 3000 kilometriä Italian teitä.

Italian suurin ambulanssiyritysten yhdistys Anpas kiitteli päätöstä. Arvioiden mukaan päätös säästää ambulansseilta miljoonia euroja vuosittain.

Lue myös:

Romahtiko Genovassa silta, koska Italia on laiminlyönyt tieverkkoa? Ainakin tiet ovat huonommassa kunnossa kuin Itä-Euroopassa eikä investointeja ole tehty

Viiden tähden liike väitti aiemmin varoituksia Morandi-sillan kunnosta saduksi – "Silta kestää vielä sata vuotta"

Sisäministeri Salvini vieritti EU:lle syytä Italian siltojen rappiosta – EU kertoo antaneensa niihin 2,5 miljardia euroa

Miksi silta romahti Genovassa? Italiassa on syytetty huonoa rakennustekniikkaa, myrskysäätä, vilkasta liikennettä ja jopa Euroopan unionia

Korjattu 20.8.2018 kello 15.58: Benettonin perhe ei omista Atlantiaa vaan on sen suurin yksittäinen osakkeenomistaja.

Lähteet: Reuters