Helteet jarruttivat asuntokauppoja – kauppa käy silti viiden vuoden keskiarvoa vilkkaammin

Kiinteistövälitysalan Keskusliiton mukaan asuntokaupan lievä notkahdus voidaan laittaa helteisen kesän piikkiin.

kiinteistökauppa
Kerrostaloasunnon keittiö.
Kalle Niskala / Yle

Vanhojen asuntojen myynti putosi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 2 prosenttia vuoden takaisesta, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto. Uudiskohteissa myynti sakkasi 10 prosenttia.

Kiinteistönvälittäjien mukaan vanhojen asuntojen kauppamäärät olivat kuitenkin 3 prosenttia edellä viiden vuoden keskiarvoa. Uusien asuntojen kohdalla myynti oli jopa 22 prosenttia edellä viimeisen viiden vuoden keskiarvoa.

– Voidaan sanoa, että asuntokauppa on yhä vireessä, ja puheet markkinan jäätymisestä voidaan laittaa helteisen kesän piikkiin, Aktia Kiinteistönvälityksen aluejohtaja Jockum Andersin sanoo.

Kokonaisuudessaan ensimmäisen puolen vuoden aikana myytiin noin 33 700 asuntoa, joka on 5,4 prosenttia enemmän kuin edellisten viiden vuoden keskiarvo.

– Kaupan volyymi on näyttäytynyt kovin vaihtelevassa valossa tänä kesänä. On totta, että vilkkaamminkin kauppa voisi käydä näin noususuhdanteen ja matalan korkotason aikana, mutta aineisto ei kuitenkaan vielä osoita merkittäviä muutoksia viime vuoteen, Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Maria-Elena Cowell arvioi.

Käytettyjen kerrostaloasuntojen hinnat jatkoivat nousuaan pääkaupunkiseudulla. Muualla maassa hinnat kohosivat niukemmin.