Genovan romahtaneen sillan "kaksosta" ei ole huollettu yli 20 vuoteen Venezuelassa – Libyassa samanlainen silta suljettiin turvallisuussyistä viime syksynä

Riccardo Morandin suunnittelemia siltoja on ympäri maailmaa.

sillat
Venezuelan Maracaibossa sijaitsevaa Riccardo Morandin silta.
Venezuelassa sijaitsevaa Riccardo Morandin siltaa ei ole kunnostettu yli kahteenkymmeneen vuoteen ongelmista huolimatta.Miguel Gutiérrez / EPA

Venezuelassa ollaan huolissaan lähes yhdeksän kilometriä pitkästä sillasta, joka on samanlainen kuin Italiassa romahtanut Morandin silta. Venezuelan silta yhdistää maan toiseksi suurimman kaupungin Maracaibon muuhun Venezuelaan. Silta on rakennettu 1960-luvun alussa.

Paikallisen insinööriyhtiön entisen johtajan Marcelo Monotin mukaan Venezuelassa sijaitsevaa Kenraali Rafael Urdanetan siltaa ei ole kunnostettu yli kahteen vuosikymmeneen. Viimeksi viime viikolla tulipalo sillan rakenteissa aiheutti sähkökatkon.

Luoteis-Venezuelassa Zulian osavaltiossa sijaitsevan sillan punnitsemisjärjestelmä ei ole toiminut vuosiin, Monot kertoo. Ilman järjestelmää sillalla ei voida punnita esimerkiksi rekkoja, mikä voi johtaa riskitilanteisiin sillalla.

Venezuelalaiset ovat olleet pitkään huolissaan maan infrastruktuurista erityisesti maan talouskriisin syvetessä.

Italian Genovassa Riccardo Morandin suunnittelema silta romahti tällä viikolla. Lähes 40 ihmistä kuoli onnettomuudessa. Syytä 1960-luvulla rakennetun sillan romahdukselle ei vielä tiedetä, mutta sen huonosta kunnosta oli raportoitu jo aikaisemmin.

Huolta olivat aiheuttaneet kunnon lisäksi se, kuinka hyvin silta kestää painavia ajoneuvoja.

Romahtanut silta
Genovassa romahtanut moottoritiesilta.Piero Cruciatti / AFP

Libyassa tarkastuksissa havaittiin ongelmia

Samanlainen silta kuin Italian turmasilta suljettiin Libyassa viime syksynä turvallisuussyistä, kertoo Libya Observer. Sillan tarkastuksissa havaittiin mahdollisia murtumia, minkä takia Wadi el Kufin sillan ylittäminen kaikenlaisilla ajoneuvoilla kiellettiin.

Morandin suunnittelema silta avattiin Libyassa 1970-luvun alussa. Hänen suunnittelemiaan siltoja on ympäri maailmaa, muun muassa Italiassa, Etelä-Afrikassa, Kanadassa ja Kolumbiassa. Vain muutama niistä on kuitenkin rakenteiltaan samanlainen kuin Genovan turmasilta.

Kolumbiassa Magdalena-joen ylittävä 1,5 kilometriä pitkä Morendin silta aiotaan purkaa ensi vuonna, kun viereen valmistuu uusi suurempi silta. Sillan poistaminen käytöstä ei liity turvallisuuteen, vaan sen epäkäytännölliseen suunnitteluun, jonka vuoksi jokiliikenne sillan ali on ollut ahdasta.

Morandin nimi yhdistyy sattumalta myös toiseen Italian suurimpiin kuuluvaan siltaonnettomuuteen vuonna 1961.

71 ihmistä kuoli Catanzaron kaupungin lähistöllä, kun matkustajajuna suistui rautatiesillalla raiteilta ja putosi rotkoon. Onnettomuussilta ei kuitenkaan ollut Morandin suunnittelema, vaan hänen siltansa rakennettiin seuraavana vuonna korvaamaan vanha kivisilta.

Juttua muokattu 17.8. klo 11:33: Lisätty tviitti Morandin silloista.

Lue lisää:

Italian hallitus vaatii: Tieyhtiön maksettava Genovan turmasillan kunnostaminen

Romahtiko Genovassa silta, koska Italia on laiminlyönyt tieverkkoa? Ainakin tiet ovat huonommassa kunnossa kuin Itä-Euroopassa eikä investointeja ole tehty

Viiden tähden liike väitti aiemmin varoituksia Morandi-sillan kunnosta saduksi – "Silta kestää vielä sata vuotta"