"Siitä tuli sellainen olo, että jes!" – kolme alle 30-vuotiasta kertoo ensimmäisestä vuodestaan kaupunginvaltuustossa

Kunnanvaltuutettujen keski-ikä Suomessa on nyt noin 50 vuotta. Tässä jutussa kolme ensikertalaista kertoo, millaista on lähteä nuorena mukaan kuntapolitiikkaan.

kuntapolitiikka
Kauhavan kaupunginvaltuutettu Emma Kivikangas Kauhavan lukion tiloissa.
Emma Kivikankaan (sd.) pitkän aikavälin tavoite on päästä eduskuntaan.Jarmo Panula/Yle

Emma Kivikangas (sd.), 19, Kauhava

"Kun vaalit tulivat, olin juuri helmikuussa täyttänyt 18 vuotta. Minua sitten pyydettiin ehdolle. Kaikki on ollut täysin uutta ja olen oppinut kauheasti uusia asioita.

Heti alusta alkaen tämä on kuitenkin tuntunut omalta jutulta. Haluan vain koko ajan oppia lisää ja saada enemmän tehtäviä hoidettavaksi.

Osa päätettävistä asioista on tosi vaikeita ja välillä on helpompia. Pitää vain perehtyä niihin ja pyytää apua niiltä, jotka ovat olleet kauemman mukana.

En ole kuitenkaan koskaan mennyt muiden mielipiteiden mukaan, jos minuun on yritetty vaikuttaa. Olen aika suorasanainen ja minulla tulee aina olemaan omat mielipiteeni.

"Moni kaverini pitää politiikkaa tosi vaikeana ja ihmettelee, miten pystyn ymmärtämään kaiken."

Emma Kivikangas (sd.)

Politiikka tuntuu olevan nuorille vierasta tai sitten siitä on tehty sellaista. Siellä käytetään vaikeita sanoja eikä sitä ole tuotu ihmisten lähelle.

Ajattelin itsekin 14–15-vuotiaana, että politiikkaa on tosi vaikea ymmärtää. Tapaa, jolla politiikkaa yritetään tuoda lähelle nuoria ihmisiä, pitäisi ehkä muuttaa.

Myös moni kaverini pitää politiikkaa tosi vaikeana ja ihmettelee, miten pystyn ymmärtämään kaiken sen, mistä kirjoitan vaikka omassa somessani. Politiikka ei kuitenkaan oikeasti ole niin vaikeaa, miltä se tuntuu tai näyttää.

Tähänastinen kohokohta minulle on ollut se, kun lautakunnassamme esitettiin, että Kauhavan lukio jäisi nykyisiin tiloihinsa. Tein kuitenkin esityksen, että se siirrettäisiin rakenteilla olevaan uuteen koulukeskukseen ja niin myös kävi. Siitä tuli itselleni sellainen olo, että jes!

Haluaisin pysyä mukana politiikassa kauan. Ikinä ei tiedä, miten elämä menee, mutta tällä hetkellä tavoitteet ovat eduskunnassa asti."

Seinäjoen kaupunginvaltuutettu Jesse Luhtala työpaikallaan tietokoneen ääressä.
Jesse Luhtala (kok.) haluaa vaikuttaa ennen kaikkea oman kotikaupunkinsa arkisiin asioihin.Jarmo Panula/Yle

Jesse Luhtala (kok.), 25, Seinäjoki

"Politiikka on vähän ukkoutunut, joten uusia ihmisiä otetaan aina avosylin vastaan. Nuoria, uusia tekijöitä kaivataan, ja kuntapolitiikassahan on nuori, jos on alle 50-vuotias. Seinäjoen valtuuston keski-ikä on vähän päälle 50.

Viime kuntavaaleissa nuoria ihmisiä pärjäsi hyvin, mutta he jäivät sinne varavaltuutettujen joukkoon. Luulen, että kun puolueet ovat keränneet ehdokkaita, kaikki ovat satsanneet siihen, että listoilla olisi nuoria mukana. Nuoret sitten herkästi syövät ääniä toisiltaan. Suurin ongelma onkin varmasti se, että nuoret eivät äänestä aktiivisesti toisin kuin eläkeläiset.

Toimin Seinäjoella kokoomuksen vaalipäällikkönä. Nuoria on selvästi hankalampaa saada ehdolle kuin iäkkäämpiä. Myös pienten lasten vanhempia on vaikea saada mukaan, koska perhe-elämän koetaan vievän niin paljon aikaa.

"Se olisi huomattavasti akuutimpaa kuin tämä maitokeskustelu."

Jesse Luhtala (kok.)

Koen, että pystyn vaikuttamaan asioihin. Olen ollut paikallisyhdistyksessä mukana kuusi vuotta ja edellisellä vaalikaudella istuin jo mukana koululautakunnassa varavaltuutettuna. Sillä lailla näin isoihin saappaisiin ei ole tullut hypättyä yhtäkkiä, vaan pohjatyötä on jo tehty ja tunnen ihmisiä. Tiedän heti kenelle soittaa, jos tarvitsen apua.

Kaupungin talous on aika kovassa paineessa ja siitä pitäisi käydä keskustelua. Se olisi huomattavasti akuutimpaa kuin tämä maitokeskustelu, mitä Seinäjoella on käyty – että tarjotaanko ruokapalveluissa luomumaitoa vai ei."

Vaasan kaupunginvaltuutettu Emine Ehrström.
Emine Ehrström (vihr.) nousi vuosi sitten ensikertalaisena Vaasan kaupunginvaltuustoon.Jarmo Panula/Yle

Emine Ehrström (vihr.), 29, Vaasa

"Kun aloitin, mietin hirveästi, millaisen vaikutelman annan itsestäni. Olin nuori ensikertalainen vailla aiempaa poliittista kokemusta. Olin myös alle 160-senttinen kahden kulttuurin kasvatti: isäni on Turkista ja äiti suomalainen. Piti miettiä, miten saavuttaa oma asemansa.

Se meni kuitenkin aika kevyesti. Tykkään tutkia asioita, ja kun teen vaikka esityksen jostain, koluan läpi kaikki mahdolliset lakipykälät ja olen Kuntaliittoon yhteydessä. Kun hoitaa valmistelut hyvin, ansaitsee asemansa.

Koska en ole aiemmin ollut poliittisesti aktiivinen, minulle tuli yllätyksenä, että mukana on myös politikointia eikä kyse ole vain kaikkien yhteisen edun tavoittelusta. En oikeastaan itse suostu lähtemään politikointiin mitenkään mukaan.

"Minulla on pieni poika, joten haluan olla mukana laittamassa tiettyjä asioita kuntoon."

Emine Ehrström (vihr.)

Jos katsoo sosiaalista mediaa, huomaa vihreiden olevan Pohjanmaalla edelleen vähän helppo kritiikin kohde. Vaasassa valtuustoryhmämme toiminnasta on kuitenkin saatu hyviäkin kommentteja henkilöiltä, jotka eivät ole puolellamme. He ovat pitäneet siitä, miten aktiivisia olemme olleet valtuustosalissa.

Lähdin ehdolle vaaleihin, koska ihannoin jatkuvaa oppimista. Valtuustotyö tuntui kivalta, uudelta kentältä, jonka voisi valloittaa. En minä kuitenkaan olettanut, että pääsisin läpi. Se tuli myönteisenä yllätyksenä.

Minulla on pieni poika, joten haluan olla mukana laittamassa tiettyjä asioita kuntoon. Kun hän esimerkiksi menee kouluun, haluan että sisäilma-asiat olisivat kunnossa."

Kevään 2017 kuntavaaleissa (siirryt toiseen palveluun) Suomessa valittiin 8999 kunnanvaltuutettua. Heistä 5,7 prosenttia eli noin 500 oli valintahetkellä alle 30-vuotiaita. Etelä-Pohjanmaan maakunnassa alle 30-vuotiaiden valtuutettujen määrä valituista oli 6 prosenttia, Pohjanmaan maakunnassa 7 prosenttia ja Keski-Pohjanmaalla 7 prosenttia.

Kuntaliiton Kuntavaalit, ehdokkaat ja valitut vuonna 2017 -julkaisun mukaan 18-29 -vuotiaiden valtuutettujen määrä on pysynyt samana Suomessa koko 2000-luvun.