"Elän mieluummin kädettömänä kuin näpyttelen puhelinta" − vaikka Alison Lapper saisi kädet, hän ei haluaisi niitä

Suosittu brittitaiteilija ei koe vammaisuuden olevan este elämässä menestymiselle, sillä kyse on asenteesta.

vammaiset
Taiteilija Alison Lapper poseeraa valokuvainstallaationsa edessä.
Alison Lapper on kotimassaan Britanniassa tunnettu kuvataiteilija ja mediapersoona.

Kuvan nainen on kuin Milon Venus: vaaleaksi kalkittu, veistosmainen, alaston torso. Klassisista patsaista nainen eroaa siinä, että hän on ilmielävä ja istuu itseään esittävän valokuvan edessä joensuulaisessa taidekeskus Ahjossa, jossa hänen töitään on esillä elokuun lopulle asti.

Puhuessaan hän eläytyy niin voimakkaasti, että joutuu tuon tuosta korjaamaan asentoaan sähköpyörätuolissa. Liike hakee tottuneesti vauhtia takapuolesta, ja nainen ponnistaa ylöspäin suoristaen selkänsä.

Klassiset torsopatsaat ovat kauneuden prototyyppejä, mutta elävä torso on jostakin syystä ruma. Miksi?

Alison Lapper

Vaikka Alison Lapper saisi kädet, hän ei haluaisi niitä.

− ­Minähän jäisin työttömäksi; olen suulla ja jalalla maalaava taiteilija. Sitä paitsi siinä menisi Sallynkin työ, Lapper nauraa ja viittaa avustajaansa Sally Hammondiin, joka istuu vieressä vastailemassa tottuneesti esimiehelleen tulleisiin yhteydenottopyyntöihin.

− Siinä katoaisi kaksi työpaikkaa. Olen sentään tunnollinen veronmaksaja.

Briteissä muun muassa arvostetun MBE-arvonimen taiteellisesta työstään saanut Lapper on yksi maansa tunnetuimmista taiteilijoista. Hän maalaa suullaan ja jaloillaan sekä tekee muun muassa dokumentteja ja valokuvainstallaatioita. Taiteilija Marc Quinn on ikuistanut Lapperin valtaisaan, Lontoon Trafalgar Squarella komeilevaan Alison Lapper Pregnant -monumenttiin, joka esittää naista viimeisillään raskaana.

Äidin käskettiin unohtaa lapsi, joka kuolisi kuitenkin

Lapperilla on phocomelia eli hän on syntynyt ilman käsiä ja hänen jalkansa ovat epämuodostuneet. Hän vietti ensimmäiset 15 vuotta elämästään vammaisille lapsille tarkoitetussa hoitokodissa. Lapsuuteen kuului henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä, kaltoinkohtelua ja epäinhimillisiä elinoloja. Eikä vähäisin trauma jäänyt siitä, että Lapperin oma äiti hylkäsi tämän heti elämän alussa.

Nainen suhtautuu kuitenkin elämään, niin menneeseen kuin tulevaan, positiivisesti.

− Äitiäni ei voi täysin syyttää, sillä lääkärit sanoivat, että hänen on parempi unohtaa minut, koska kuolisin pian kumminkin. Äitini häpeä oli suurempaa kuin rakkaus, ja vammainen lapsi oli vielä 1960-luvulla liian suuri tabu. Kotona olisin ollut häpeän takia kuin vankina. Kuinka moni muu voi sanoa kasvaneensa ystäviensä kanssa, Lapper kysyy hymyillen.

Lapper huomasikin oman erilaisuutensa vasta teini-iässä, kun ympäröivä maailma alkoi avautua hänelle laajemmin.

− Siihen asti olin luullut hoitajieni olevan outoja. Se oli melkoinen sokki. Minun oli hyväksyttävä itseni, muuten elämäni olisi ollut vaikeaa enkä olisi saavuttanut niitä asioita, jotka olen saavuttanut.

Äitini häpeä oli suurempaa kuin rakkaus, ja vammainen lapsi oli vielä 1960-luvulla liian suuri tabu.

Alison Lapper

Nyt, 53-vuotiaana, Lapper kokee olevansa etuoikeutettu.

− Saan tehdä mielettömiä juttuja ja työtä, jota rakastan. Herranjestas, olen nyt Suomessa!

Lapper on suosittu puhuja taidetapahtumissa ympäri maailmaa. Eikä ihme. Räväkkä nainen ei pelkää sanoa mielipiteitään ja puhua asioista suoraan.

Ei siitäkään, että Finnairin kanssa sattunut selkkaus oli pilata koko taiteilijan Suomen-vierailun. Kuukausia aiemmin varattu jatkolento Helsingistä Joensuuhun lähti Helsinki-Vantaalta ilman Lapperia ja Hammondia, sillä sähköpyörätuolin sanottiin olevan liian painava. Lopulta naisten oli matkattava Itä-Suomeen junalla.

− ­Matkustan paljon, ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin käy, Lapper ihmettelee.

− Mutta se valittamisesta, Suomi on muutoin ollut aivan ihana!

Missä ovat vammaiset uutisankkurit?

Vaikka Lapper on menestynyt taiteilija ja mediapersoona sekä 18-vuotiaan Parys-poikansa yksinhuoltaja, on yhä ihmisiä, jotka eivät odota hänen pystyvän mihinkään. Lapperin mukaan vammaiset tuomitaan herkemmin kuin niin sanotut normaalit ihmiset.

− Olemme julkista omaisuutta. Ihmiset kokevat oikeudekseen tulla kysymään, miten minä voin harrastaa seksiä, saada lapsia tai ajaa autolla. Ei kai sinultakaan kukaan sellaista kysy?

Lapper uskoo, että ihmisten ennakkoluulot ja pelot liittyvät tietämättömyyteen.

− Vammaisia ei ole tarpeeksi esillä. Meitä ei ole integroitu yhteiskuntaan julkisesti. Toki, minulla on talo, lapsi ja auto, ja elän tavallista elämää osana yhteiskuntaa, mikä ei menneinä vuosikymmeninä olisi ollut mahdollista. Se ei riitä normalisoimaan jotakin, mikä yhä pelottaa ihmisiä.

Jos näet mainoskuvan vammaisesta ihmisestä, se on luultavasti jokin hyväntekeväisyyskampanja

Alison Lapper

Lapperia ärsyttää, ettei vammaisia näy uutisankkureina, elokuvatähtinä tai lehdissä.

− Jos näet mainoskuvan vammaisesta ihmisestä, se on luultavasti jokin hyväntekeväisyyskampanja, hän toteaa.

− Ja miksei kukaan suunnittele vaatteita vammaisille? Käytän uuteen paitaan satoja puntia ja leikkaan siitä puolet pois, nainen virnistää.

Asiat ovat muuttuneet paljon Lapperin lapsuudesta, jolloin kokonainen uimaranta saatettiin tyhjentää hoitokodin asukkaiden ulkoillessa siellä, mutta matkaa todelliseen hyväksyntään on vielä paljon. Nainen ei kuitenkaan ole varma, milloin sellaiseen ollaan yhteiskunnassa valmiita.

− Ihmiset tykkäävät sanoa, että seuraava sukupolvi on entistä viisaampi, mutta pelkään, että asia ei ole ihan niin. Maailmassa on yhä orjuutta, Amerikan presidentti laittaa ihmisiä häkkiin rodun perusteella ja tyttöjä silvotaan. Vaikuttaa siltä, ettei historiasta olla opittu mitään.

Taiteilija Alison Lapper poseeraa valokuvainstallaationsa edessä.
Lapper kannustaa ihmisiä katsomaan pintaa syvemmälle etsiessään toisistaan kauneutta.Annika Lius / Yle

Kauneusihanteet syntyvät kuvankäsittelyohjelmassa

Lapper haluaa töillään kyseenalaistaa ihmisten ennakkoluuloja.

− Klassiset torsopatsaat ovat kauneuden prototyyppejä, mutta elävä torso on jostakin syystä ruma. Miksi?

Lapper toivookin voivansa haastaa ihmiset pohtimaan omaa kauneuskäsitystään ja ajatusmaailmaansa. Hänen mielestään on pelottavaa, että yhä nuoremmat muokkaavat kehoaan muistuttaakseen kauneusihannetta, joka on täysin epärealistinen ja valheellinen.

− He kuvittelevat, että heidän pitää näyttää photoshopatuilta mainoskuvilta, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ja he säälivät minua, Lapper ihmettelee.

− Minä viihdyn kehossani. Rakastan olla Ali Lapper.

Lapper ei ajattele, että jäisi kädettömänä mistään paitsi. Päinvastoin.

− Käytän kaikkia aistejani ja nautin elämästäni täysin rinnoin. Te kädelliset olette laiskoja puheliminenne. Elän mieluummin kädettömänä kuin näpyttelen puhelinta, hän nauraa ja nostaa hieman leukaansa, sillä tavalla veistoksellisesti.