Länsimetron vaikutukset tuntuvat kauppakeskuksissa: Iso Omena tuplasi kävijänsä – "Itä-Helsingistä lähdetään elämysmatkalle tänne läntiseen Espooseen"

Pääkaupunkiseudun kauppakeskuksien kokonaismyynti kasvoi tänä vuonna. Länsimetrosta hyötyvät etenkin espoolaiset kauppakeskukset.

Länsimetro
Kauppakeskus Ison Omenassa on paljon pieniä liikkeitä.
Kauppakeskuksia omistava Citycon kertoi torstaina parantaneensa tulostaan. Yhtiön saamat vuokratuotot lisääntyivät, kun Espoon Iso Omena -kauppakeskuksen laajennus valmistui huhtikuussa.Henrietta Hassinen / Yle

Länsimetron vaikutukset tuntuvat pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa.

Ison Omenan kauppakeskuksen omistajan Cityconin liiketoimintajohtajan Sanna Yliniemen mukaan länsimetro on kasvattanut kauppakeskuksen asiakasvirtoja "hurjasti". Ison Omenan kävijämäärä on tänä vuonna lähes tuplaantunut.

– Tulemme tavoittamaan tänä vuonna noin 20 miljoonaa kävijää, kun viime vuonna kävijöitä oli 11 miljoonaa, Yliniemi sanoo.

Hänen mukaansa Ison Omenan asiakasruuhkat ovat tasoittuneet.

– Jos meillä ennen korostui loppuviikko ja viikonloput, niin nyt se tasaantunut niin, että myös arkipäivät ovat erittäin vilkkaita.

Yliniemen mukaan länsimetrohankkeen myötä Iso Omena lähti tavoittelemaan aikoinaan 14,5 miljoonaa kävijää. Nyt odotukset ovat ylittyneet roimasti. Yliniemi uskoo kuitenkin, että kävijämäärät tasaantuvat pikkuhiljaa 20 miljoonaan kävijään. Tosin alueelle muuttaa koko ajan uusia ihmisiä, joten Yliniemi odottaa kasvua jossain vaiheessa.

Länsimetron matkustajat tuovat euroja

Sanna Yliniemen mukaan Ison Omenan vuokralaiset, eli tiloissa toimivat yrittäjät ja yritykset ovat saaneet osansa länsimetron tuomasta hyödystä.

– Liikevaihdot ovat kasvaneet sellaista 30 prosenttia, eli kyllä se näkyy myynneissä, Yliniemi sanoo.

Suomen Kauppakeskusyhdistyksen mukaan pääkaupunkiseudun kauppakeskuksien kokonaismyynti on kasvanut tänä vuonna.

12 kuukauden tarkastelujaksolla kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi pääkaupunkiseudulla 7 prosenttia ja koko maassa 5,6 prosenttia.

Kauppakeskuksissa asioivia kiinnostavat etenkin kahvilat, ravintolat ja kauneus ja terveys.

Koko Iso Omenan ympäristö muutoksessa

Länsimetron myötä myös kauppakeskus Iso Omenaan tehtiin suuri laajennustyö. Citycon investoi Isoon Omenaan noin 270 miljoonaa. Tällä hetkellä Matinkylään, Ison Omenan läheisyyteen, rakennetaan lisää asuntoja, hotellia, uimahallia ja koulua.

– Tämä on ollut erittäin kokonaisvaltainen muutos koko Matinkylän alueelle, Yliniemi kommentoi.

Turistina Itä-Helsingistä Espooseen

Länsimetro pysähtyy myös Espoon Tapiolassa, joka on vain muutaman kilometrin päässä Matinkylästä. Tapiolan kauppakeskus Ainoan laajennus avattiin kevällä 2017. Yliniemen mukaan molemmille kauppakeskuksille on paikkansa.

– Minulla on sellainen käsitys, että Tapiolassa asioivat ovat hyvin pitkälle tapiolalaisia, ja he ovat hyvin uskollisia omalle kaupunginosalleen.

Iso Omena sen sijaan on alkanut kauppakeskuksen omistajan mukaan houkutella asiakkaita laajemmin, kuntarajojen ulkopuoleltakin.

– Metron myötä olemme saaneet palautetta asiakkailta, että Itä-Helsingistä lähdetään elämysmatkalle tänne läntiseen Espooseen, Yliniemi naurahtaa.

Myös kauppakeskus Ainoan kävijämäärät ovat kasvaneet länsimetron valmistuttua.

– Länsimetron myötä kävijämäärät kasvoivat pysyvästi, ja se näkyy arjessa muun muassa liityntäpysäköinnin kasvuna, sanoo Kauppakeskus Ainoan kaupallinen johtaja Kirsi Borg.

Borgin mukaan Ainoan myynti on kasvanut jo neljän vuoden ajan.

Kampin myynnissä ei muutoksia

Myös Kampin kauppakeskuksen kävijämäärä on muuttunut länsimetron valmistuttua.

Bussiliikenne Kampin kauppakeskuksesta vähentyi sen jälkeen, kun länsimetro valmistui.

Yhä useampi kauppakeskuksen kävijä on Kampin kauppakeskuspäällikkö Tiina Fågelin mukaan nykyään kauppakeskuksen asiakas eikä pelkästään läpikulkumatkalla.

– Kauppakeskuksen kokonaismyynnissä ei ole ollut merkittäviä muutoksia, Fågel sanoo.

Korjattu 21.8. kello 13.04: Sanna Yliniemi odottaa, että Iso Omenan kävijämäärä tasaantuu 20 miljoonaan kävijään vuodessa, ei 14,5 miljoonaan, kuten jutussa aiemmin luki.