"Kaksipäistä" lammasta myytiin Norsunluurannikolla ja viikon muita uutiskuvia

Viime viikolla nähtiin luonnonkatastrofeja eri puolilla maailmaa sekä juhlittiin esimerkiksi islamilaista kulttuuria. Yle kokosi viikon mielenkiintoisimmat uutiskuvat yhteen.

Viikko kuvina
Valkoinen ja ruskea lammas nuoren pojan kanssa karjamarkkinoilla.
Lampaita myytiin Abidjanin kaupungissa, Norsunluurannikolla 18. elokuuta ennen Id al-Adha- juhlan alkua. Id al-Adha on toinen islamilaisen kulttuurin pääjuhlista.Legnan Koula / EPA
Meteoripilvi taivaalla.
Perseidien eli tähdenlentojen parvi valaisi taivasta varhain 13. elokuuta Skopjen yllä Makedoniassa.Georgi Licovski / EPA
Mies virtsaa urinaariin joen varressa.
Mies virtsasi urinaariin Saint-Louisin saarella Pariisissa 13. elokuuta. Pariisin kaupunki on asentanut mieskansalaisten käyttöön julkisia virtsaamispaikkoja vähentääkseen ympäristöhaittoja ja hajuja.Thomas Samson / AFP
Kuva lahaaltapäin jossa näkyy katkennut silta Genovassa.
A10-moottoritien silta romahti Italian Genovan länsiosassa teollisuusalueella 14. elokuuta.Luca Zennaro / EPA
Filippiiniläislapsi juoksee rannalla, joka on täynnä meren tuomaa roskaa.
Poika juoksi merestä rannalle ajautuneiden jätteiden seassa Manilan pohjoispuolella Filippiineillä 14. elokuuta. Trooppisen Yagi-myrskyn aiheuttamissa tulvissa kuoli ainakin kuusi ja jäi kodittomiksi yli miljoona ihmistä.Francis R. Malasig / EPA
Gorilla katselee hieman ylöspäin miettiväisen oloisena, ja sen takana on lasin takana pieniä lapsia.
Gorilla istui ihmisten katseltavana Wilhelman eläintarhassa Stuttgartissa, Saksassa 15. elokuuta.Ronald Wittek / EPA
Pyhiinvaeltajia Mekassa.
Tuhannet pyhiinvaeltajat rukoilivat muslimien pyhässä kaupungissa Mekassa 15. elokuuta.Ahmad Al-Rubaye / AFP
Nunna Westminister katetdraalin edessä, kadulle on tehty installaatio kengistä.
Katolisen hyväntekeväisyysjärjestön sisar Clara katseli kenkäinstallaatiota Westminsterin katedraalin edustalla Lontoossa 15. elokuuta. Sadoista kengistä rakennettu teos on osa paavin lanseeraamaa kampanjaa, jolla halutaan muistuttaa maailman johtajia keksimään ratkaisuja pakolais- ja siirtolaiskysymykseen tulevassa YK:n yleiskokouksessa.Andy Rain / EPA
Ihmisiä konfettien seassa
Ihmiset juhlivat paikallisen suojeluspyhimyksen päivää heittelemällä ilmaan paperisilppua Beteran kylässä Itä-Espanjassa 15. elokuuta.Biel Alino / EPA
Australialaista elokuvantekijää James Ricketsonia tuodaan oikeuden istuntoon.
Australialainen elokuvantekijä James Ricketson tuotiin oikeuden istuntoon Phnom Penhissä, Kambodžassa 16. elokuuta. Maan viranomaiset pidättivät Ricketsonin viime vuonna epäiltynä vakoilusta hänen lennätettyään drone-lennokkia opposition mielenosoituksen yllä.Tang Chhin / AFP
Härkätaistelunäytökseen osallistuvan härän kylki.
Härkätaistelunäytökseen osallistuvan härän kylki La Malaguetan areenalla Malagassa, Etelä-Espanjassa 17. elokuuta.Jorge Guerrero / AFP
Indonesian presidentti Joko Widodo ja hänen vaimonsa Iriana ottavat omakuvaa.
Indonesian presidentti Joko Widodo ja hänen vaimonsa Iriana ottivat omakuvan ennen osallistumistaan maan itsenäisyyspäiväjuhliin presidentinpalatsissa Jakartassa 17. elokuuta.Agus Suparto / AFP
Suojapukuun pukeutuneita henkilöitä.
Suojapukuihin pukeutuneet lääkintäjoukot tarkastivat toistensa varustuksen ennen astumistaan sisään Bundibungon sairaalan eristysyksikköön, jossa hoidetaan ebolatartunnasta epäiltyä potilasta Ugandan länsiosassa 17. elokuuta.Sumy Sadurni / AFP
Poikaa nostetaan helikopteriin.
Poikaa nostettiin pelastushelikopterin kyytiin Paravoorissa, Keralan osavaltiossa Intiassa 18. elokuuta. Vuosisadan pahimmat rankkasateet ovat aiheuttaneet tulvia, joissa jo sadat ihmiset ovat menehtyneet.AFP
Poliisi pidättelee miestä, etualalla huutava tyttö.
Poliisi esti uusnatsien Pohjoismaisen vastarintaliikkeen NTV-kanavan toimittajana esiintynyttä miestä menemästä vastamielenosoittajien luokse PVR:n marssin aikana Turussa lauantaina 18. elokuuta.Vesa Moilanen / Lehtikuva