Putin tapaamaan Merkeliä suoraan Itävallan ulkoministerin häistä

Putin saapuu tapaamiseen Berliiniin itävaltalaisministerin hääkutsuilta. Putinin osallistuminen juhlatilaisuuteen Itävallassa on saanut runsaasti arvostelua osakseen.

Vladimir Putin
Angela Merkel ja  Vladimir Putin G20 -kokouksessa Hampurissa viime vuonna.
Merkelin ja Putinin on määrä keskustella Berliinissä muun muassa energia-asioista.Daniel Kopatsch / EPA

Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat tänään Berliinissä.

Merkelin ja Putinin on määrä keskustella tapaamisessaan ainakin Ukrainan ja Syyrian tilanteesta sekä Itämerelle rakennettavasta uudesta kaasuputkesta Nord Stream 2:sta.

Merkel totesi perjantaina, ettei johtajien tapaamiselle tule asettaa liikaa odotuksia.

– Kyseessä on työtapaaminen, josta ei ole odotettavissa tarkoin määriteltyjä tuloksia, Merkel totesi toimittajille.

Liittokansleri kuitenkin korosti, että Saksan ja Venäjän tulee pitää yllä ”pysyvää keskustelua”.

Edellisen kerran johtajat keskustelivat kasvotusten kolme kuukautta sitten Putinin luona Sotšissa.

Putinin saamasta hääkutsusta pahennusta

Putin saapuu Saksaan suoraan Itävallan ulkoministerin Karin Kneisslin häistä, jonne tämä sai mediatietojen mukaan hääkutsun yksityishenkilönä.

Putinin osallistuminen juhlatilaisuuteen on saanut runsaasti arvostelua osakseen Itävallassa, mutta myös Ukrainassa. Esimerkiksi Ukrainan parlamentinulkoasiainneuvoston puheenjohtaja Hanna Hopko on kritisoinut Putinin saamaa kutsua ankarasti.

– Häät ovat yksityinen asia. On kuitenkin sanomattakin selvää: jos kutsut Vladimir Putinin häihisi, et ole enää puolueeton. Tästä eteenpäin Itävalta ei voi toimia sovittelijana Ukrainassa. Piste, Hopko tviittasi kuluneella viikolla.

Kneissl on populistisen ja avoimesti Venäjä-mielisen valtapuolue FPÖ:n nimittämä ministeri.

Kneissl ja Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz ilmoittivat keväällä useaan otteeseen haluavansa sovitella Venäjän ja lännen välille puhjennutta kriisiä.

The Washington Post -lehti (siirryt toiseen palveluun)kertoo, että ulkoministeri Kneissl vieraili huhtikuussa Moskovassa.

Toisin kuin monet muut EU-maat, Itävalta ei karkottanut venäläisdiplomaatteja Skripal-hermomyrkytystapauksen takia.

Lähteet: AFP, Reuters, AP