Korvaako vanha puutarhaniksi rikkakasvien torjunta-aineet? Suomalainen kuumavesikone on jo kaupunkikäytössä – "Kemikalisoitumisen vähentämiseen pitäisi ponnistella kaikin tavoin"

Rikkakasvien torjuntaan suunniteltu kuumavesikone on Suomessa ensimmäinen laatuaan.

Rikkakasvien torjunta
Janne Hakkarainen.
Janne Hakkarainen suunnitteli kiehuvaan veteen perustuvan rikkakasvien kitkentäkoneen opinnäytetyökseen.Lauri Rautavuori / Yle

Rikkakasvien torjunta-aine glyfosaatti on yhdistetty syöpään. Suomessakin myytävä kasvimyrkky Roundup perustuu glyfosaatin vaikutukseen. Tuotetta valmistava Monsanto tuomittiin Yhdysvalloissa maksamaan satojen miljoonien korvaukset syöpäsairaalle miehelle.

Aineen terveyshaitoista ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä, ja EU päätti marraskuussa sallia aineen myynnin ainakin vuoden 2022 loppuun saakka.

Kemiallisten torjunta-aineiden kritiikki on luonut kysyntää ekologisemmalle rikkakasvien torjunnalle. Tähän markkinarakoon on iskenyt Konevel Oy, joka suunnitteli kiehuvan kuumaan veteen perustuvan kitkentäkoneen yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) kanssa.

Kuumavesikone käytössä.
Kuuma vesi jättää jälkeensä kuollutta kasvustoa.Lauri Rautavuori / Yle

HAMK vastasi projektin tutkimustyöstä. Korkeakoulu selvitti, mikä veden lämpötila tuhoaa rikkakasvit tehokkaimmin.

– Se oli noin sata astetta. Tietyllä käsittelyajalla se tuhoaa kasveja aika tehokkaasti, kertoo HAMKin rakennetun ympäristön koulutusohjelman lehtori Hannu Äystö.

Askel kohti kemikaalitonta ympäristöä

Kuuma vesi on jo vanha puutarhanhoidon niksi (siirryt toiseen palveluun) (MTV), mutta tutkimuksen pohjalta suunniteltu ja rakennettu kuumavesikone on Suomessa ensimmäinen laatuaan.

Menetelmä perustuu lämpöshokkiin, jonka kiehuva vesi aiheuttaa kasville. Se tuhoaa vihersolun, ja kasvi kuivuu. Konevelin testien perusteella kuuma vesi tappaa kasvit nopeasti ja vaikutus kestää 3–4 viikkoa.

– Vedessä on se etu, että se imeytyy myös juuristoon ja tekee siellä tuhoja. Silloin torjunnalle saadaan pitempiaikainen vaikutus, kertoo Konevel Oy:n suunnittelija Janne Hakkarainen.

Kuumavesitorjunnan jälkeensä jättämää maastoa.
Konevel Oy demonstroi laitteensa toimintaa Lepaan puutarhanäyttelyssä. Viikkoa aiemmin tehty kuumavesikäsittely näyttää tältä.Lauri Rautavuori / Yle

Rikkaruohojen vihollinen on pitkälti Hakkaraisen luomus. Mies suunnitteli koneen HAMKin tutkimusten pohjalta päättötyökseen Savonia-ammattikorkeakouluun. Se on vaihtoehto kemialliselle torjunnalle.

– Toivon laitteen olevan tulevaisuudessa merkittävä, että pääsemme kemikaaleista mahdollisimman hyvin eroon.

Myös HAMKin lehtori Hannu Äystö pitää asiaa merkittävänä.

– Ympäristön kemikalisoitumisen vähentämiseen pitäisi ponnistella kaikin tavoin. Tämä on siihen yksi mahdollisuus, ettei käytetä kasvinsuojeluaineita, vaan vaikuttava aine on kuuma vesi.

Tuotekehityksen seuraavat vaiheet ovat jo suunnittelupöydällä.

Uusi prototyyppi suunnitteluvaiheessa

Kuumavesikitkijä on suunniteltu kaupunkiympäristöön, esimerkiksi puistoalueiden rikkaruohojen tuhoamiseen. Toistaiseksi Mäntsälän kunta ja Tampereen kaupunki ovat ottaneet laitteen käyttöön. Vastaavaa tapaa käytetään myös Helsingissä (siirryt toiseen palveluun).

Janne Hakkaraisen mukaan myös muut kaupungit ja kunnat ovat laitteesta kiinnostuneita. Tuotekehityksen seuraavat vaiheet ovat jo suunnittelupöydällä. Kuumavesikone halutaan seuraavaksi maatalouden käyttöön.

– Marjatiloille olemme tällä hetkellä tekemässä prototyyppiä, joka soveltuisi vähän isompiin määriin, Hakkarainen paljastaa.

Päivitetty 23.8.2018 klo 9:41: Mäntsälä on kunta eikä kaupunki, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.