Pitkä kuuma kesä: kasvimaalta voi löytää nyt jättiläisiä

Varsinkin kesäkurpitsa on hyötynyt kuumasta ja kuivasta kesästä. Monikiloisia jättejä kerätään Lappia myöten.

kesäkurpitsa
Jättikokoisia kesäkurpitsoja
Tänä vuonna kasvimaalta voi löytää yllätyksiä: kuvassa on yli 10 kiloa kesäkurpitsaa lappilaiselta kasvimaalta. Ja siinä on vain pieni osa kaikesta.Sauli Antikainen / Yle

Kesä on ollut kesäkurpitsoille niin hyvä, että niistä on nyt kaupoissa ylitarjontaa. Tilanne on sama kotikasvimailla.

Moni on popsinut kesäkurpitsaa kyllästymiseen asti ja reseptivinkkien jakoa helpottamaan on perustettu somessa tunniste #kesakurpitsatalkoot.

Huomasin, että herran jestas kun niitä on paljon!

Kirsti Palmèn, Rovaniemi

Kasvimaille on jätetty syömäkokoisia kesäkurpitsoja lojumaan kaikessa rauhassa lehtien alle suojaan. Pian sieltä onkin alkanut yllättäen pilkottaa todellisia jättejä.

Rovaniemeläinen Kirsti Palmén poimi ensimmäiset kesäkurpitsat pieninä.

– Ne olivat oikein herkullisia, mutta niitä tuli liian paljon ja niihin kyllästyi. Niitä jätettiin kasvamaan ja siinä meni oikeastaan aika lyhyt aika kun huomasin, että herran jestas kun niitä on paljon, kertoo Rovaniemen Koskenkylässä asuva Kirsti Palmèn.

Tästä yhdestä kesäkurpitsasta saa tehtyä monta eri ruokalajia ja salattiinkin riittä vielä aineksia
Tästä yhdestä kesäkurpitsasta saa tehtyä monta eri ruokalajia ja salattiinkin riittä vielä aineksia. Maku ja mehevyys on samaa luokkaa kuin pienemissäkin vaikka painoa on 3,7 kiloa.Vesa Vaarama / Yle

Monen sorttisia hyötykasveja rehottavalta Palménien kasvimaalta on korjattu lähes parikymmentä ”ylikokoista”, reilusti pari kiloista kesäkurpitsaa. Suurimmalla on ollut painoa 3,7 kiloa ja kasvustossa on edelleen kehittymässä joitakin pieniä kesäkurpitsoja.

– Eivät taida enää ehtiä, kun ollaan niin loppukesässä. Kohta voi käydä yöpakkanen, toissa yönä kävi jo alle plus neljän asteen. Sitten ne kyllä menevät, pohtii Koskenkylässä kasvimaata hoitava Martti Palmén.

Eikä se taitaisi edes haitata.

– Minä en kyllä halua enää noin isoja, on ne kyllä melkoisia, naurahtaa Kirsti Palmén.

Ei sinällään etteivätkö isotkin kesäkurpitsat olisi meheviä ja hyviä, niitä ei mausta erota pikkusisaruksistaan. Näistä yli kaksikiloisista voi aivan hyvin leikata vaikka siivuja ja syödä sellaisenaan esimerkiksi suolan, sitruunan tai oliiviöljyn kanssa.

Hinta on pohjalukemissa, somessa reseptitulva

Kesän lämpö on hellinyt ainakin avomaankurkkua ja kesäkurpitsaa. Kaupoissa se näkyy hedelmätiskeillä tavallista halvempina hintoina. Kesäkurpitsaa myydään selvästi alle euron kilohinnalla ja joissakin kaupoissa sitä on saanut jopa alle viidelläkymmenellä sentillä.

Jätikesäkurpitsasta saa yksinkertaisesti maukkaan kasvispihvin kun paistaa siivun kevyesti voilla.
Jätikesäkurpitsasta saa yksinkertaisesti maukkaan kasvispihvin kun paistaa siivun kevyesti voilla.Vesa Vaarama / Yle

Tuottajien huolena on, että kesäkurpitsasta saatavalla hinnalla ei enää saa tuotantokustannuksia katettua . Tärkeintä olisi saada nyt mahdollisimman paljon kulutusta, että hyviä vihanneksia ei tarvitsisi haudata kompostiin.

Sosiaalisessa mediassa on aloiteltu jopa reseptikampanjaa kesäkurpitsan käytön lisäämiseksi. Reseptien määrä on valtava ja herkkuvinkkejä löytyy kesäkurpitsalasagnesta aina kesäkurpitsakakkuun asti.