Talouskasvu ei juuri näy toimeentulotuen saajien määrässä – "Heihin talouden hyvä vire ei osu"

Toimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä on laskenut suhteessa viime vuoteen. Muutos kuitenkin selittyy lähinnä sillä, että opiskelijat ovat oikeutettuja tukeen aiempaa harvemmin.

toimeentulotuki
Hani Forsell
Hani Forsell on muun muassa terveysongelmien takia hakeutunut toimeentulotuen piiriin.Jari Kovalainen / Yle

Helsinkiläinen Hani Forsell on joutunut turvautumaan toimeentulotukeen viime vuosina. Hän kärsii muun muassa aikuisena todetusta synnynnäisestä sydänviasta, mikä on vaikeuttanut työntekoa. Forsell on ollut myös yksinhuoltaja. Hänen kolme lastaan ovat nyt täysi-ikäisiä, mutta yksi asuu vielä kotona.

– Kahdeksan vuoden aikana olen hakenut tukea alle kymmenen kertaa. Kokonaisuudessaan se on tilanteeseen nähden hirvittävän vähän. Joskus on tullut hylky ja joskus olen päätöksestä valittanutkin, Forsell sanoo.

Forsell on saanut tukea vain satunnaisesti, koska hänen tulonsa ovat epäsäännölliset. Välillä tuloja on tullut töistä, välillä vanhemmat ovat lahjoittaneet rahaa. Tukiin liittyvä paperityö on Forsellin mukaan kuluttavaa.

– Minun täytyy koko ajan hallinnoida asioita Kelaan, TE-toimistoon, sairaalaan, joka suuntaan. Tässä on sellainen toimisto, joka on 24/7 auki, Forsell naurahtaa.

Yksinhuoltajana Forsell lukeutuu yhteen niistä ryhmistä, joiden määrä toimeentulotuen saajien joukossa ei ole laskenut, vaikka Suomen talous kasvaa ja työttömyys vähenee.

Talouskasvu ei juuri auta toimeentulotuen saajia

Kelan tilastot toimeentulotukea saavista kotitalouksista näyttävät varovaisen rohkaisevilta. Verrattuna viime vuoteen, huhti-heinäkuussa tukea saavien kotitalouksien määrä on laskenut.

Tutkija Tuija Korpela kehottaa kuitenkin olemaan innostumatta luvuista liikaa.

– Opiskelijoiden tuissa oli vuosi sitten elokuussa muutoksia. Se näkyy selkeästi toimeentulotukitilastoissa. Eli opiskelijoiden määrä toimeentulotukea saavissa kotitalouksissa on vähentynyt ja se selittää koko vähentymisen, Korpela selostaa.

Toimeentulotukea saaneet kotitaloudet
Yle Uutisgrafiikka

Opiskelijat siirrettiin viime vuonna yleisen asumistuen piiriin. Se tarkoitti, että asumistuesta tuli heille ympärivuotista. Samalla opintolainan kuukausittaista valtiotakausta korotettiin. Koska laina lasketaan toimeentulotuen kohdalla tuloksi, päätyvät opiskelijat vain hyvin harvoin tilanteeseen, jossa heillä olisi oikeus toimeentulotukeen.

Korpelan mukaan ei ole yllättävää, ettei toimeentulotuen saajien määrä juuri laske.

– Talouden kohentuminen ei sinänsä näy kovin paljoa toimeentulotuen saajien määrässä. Siellä on paljon pitkäaikaistyöttömiä ja muita ryhmiä. Heihin talouden hyvä vire ei samalla lailla osu.

Kelan tutkija Tuija Korpela
Kelan tutkija Tuija Korpela.Jari Kovalainen/Yle

Toisaalta paljon puhuttu aktiivimalli ei näytä merkittävästi nostaneen toimeentulotuen saajien määrää.

– Pidemmän päälle aktiivimallin leikkuri voi tuoda tuen piiriin lisää väkeä. Mutta jo toimeentulotukea saavien osalta leikkurin vaikutus korvataan. Tämä näkyy vain toimeentulotukimenoissa.

Raskas hakuprosessi saattaa karsia tuen saajia

– Kyllähän hakemuksen tekeminen voi olla työlästä. Siinä joutuu myös aika paljon kertomaan itsestään, mikä voidaan kokea nöyryyttävänä, Tuija Korpela pohtii.

Korpelan mukaan Kelalla ei ole tarkkaa arviota siitä, kuinka usein tai mistä syystä toimeentulotukeen oikeutetut jättävät tuen hakematta.

– Kyllähän näitä tapauksia silti varmasti on, Korpela toteaa.

Hani Forsell toteaa, että hänen kohdallaan hakuprosessin vaikeudella on ollut merkitystä.

– Esimerkiksi termejä hakemuksessa saisi avata paremmin. Usein on oppinut vasta kantapään kautta, mitä eri kohdissa halutaan tietää, Forsell sanoo.

Hani Forsell muutti juuri uuteen asuntoon kuluja karsiakseen.
Hani Forsell muutti vastikään pienempään asuntoon kuluja karsiakseen.Jari Kovalainen/Yle

Forsell tekee vapaaehtoistyötä seurakunnissa ja kuuluu myös Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastaiseen verkostoon.

– Jos olisin tiennyt ennakolta miten pitää toimia, niin olisin ollut paljon paremmassa asemassa saaman tukea. Tämä varmaan karsii ihmisiä, joilla olisi tosi kova tarve tuelle. Voin ymmärtää, jos silloin masentuu, eikä jaksa enää edes hakea tukea.