Maatalouden yrittäjätuloon halutaan 500 miljoonaa lisää – "Se on ehdottomasti saatava tuotteen hinnasta, ei mistään tuesta"

Hallitus asetti vuorineuvos Reijo Karhisen selvittämään, miten maatalouden kannattavuutta saadaan parannettua merkittävästi. Tuottajien mukaan markkinoilla on rahaa, joka on otettavissa.

Ruoantuotanto
Puintia Nurmossa.
Pasi Takkunen/Yle

Maatalouden kannattavuuden ja yrittäjätulon nostamisen keinoja pohdittiin Seinäjoella sidosryhmätapaamisessa. Paikalle oli kutsuttu muun muassa viljelijöitä, sekä kaupan ja ruokateollisuuden edustajia. Selvitystä tehdään pääministeri Juha Sipilän ja maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän aloitteesta.

– Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, muutoksia tarvitaan kaikissa ketjun osissa, jotta tilanne saadaan normalisoitua ja näkymä kannattavuudesta saadaan kohentumaan, Leppä sanoi tapaamisen jälkeen.

Selvitystyötä tekee vuorineuvos Reijo Karhinen. Karhisen tavoitteena on laatia lista toimenpiteistä, joilla maatalouden yrittäjätuloa korotetaan 500:lla miljoonalla eurolla. Tällä hetkellä maatalouden yrittäjätulo on noin 300 miljoonaa euroa. Karhinen kertoo havainneensa, että ruuantuottajien ja kaupan välinen tunnelma on huono.

– Ruokaketjun sisäinen keskustelukulttuuri on äärimmäisen tulehtunut ja meidän on ensinnäkin siihen saatava korjaus, Karhinen sanoo.

Maatalouden kannattavuuden parantamista selvittävä Reijo Karhinen.
Maatalouden kannattavuuden parantamista selvittävä Reijo Karhinen.Tuomo Rintamaa/Yle

Myös ministeri myöntää tulehtuneen tilanteen kaupan ja tuottajien välillä.

– Kyllä se näin on. Meillä ei ole varaa siihen, että elintarvikeketju repeää niin, että neuvotteluvoima on epätasapainossa ketjun eri osissa. Kaupan neuvotteluvoima on vuosien varrella kasvanut ja tasapainoa tarvitaan. Haluan myös, että kauppa ottaa uusia toimintatapoja käyttöön. Suomalainen ruuantuotanto säilyy vain mikäli se on kannattavaa, Leppä sanoo

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.Tuomo Rintamaa/Yle

Yhteisvastuuta koko ruokaketjulle

Ilmajokelainen viljelijä Timo Kankaanpää on 15 vuoden aikana tottunut siihen, että maatalousyrittäjä tekee työtä luonnon armoilla. Aivan pahin mahdollinen ei mennytkään kesä hänen pelloillaan ollut.

Yksi hyvä tai huono vuosi ei kuitenkaan maatalouden kannattavuutta ratkaise. Viljelijät haluavat ratkaisuja, jolla voi katsoa tulevaisuuteen, hän vaatii.

– Markkinat pitää saada toiminaan niin, että sieltä tulee viljelijöille se osuus, mikä meille kuuluu. Tuntuu, että raha katoaa ketjussa väärään paikkaan.

Maanantaina viimeisiä viljojaan puinut Kankaanpää muistuttaa, että tällä hetkellä kilo ruista maksaa teollisuudelle 1,9 senttiä. Parin euron leivässä itse rukiin arvo on siis hyvin pieni.

Siksi myös kaupan ja teollisuuden pitäisi hänen mukaansa ymmärtää, että ketjun alkupäähänkin tarvitaan rahaa. Jos sitä saadaan, se ei suinkaan katoa viljelijän taskuihin, vaan menee muun muassa investointeihin.

– Miksi se, joka tekee kaikkein eniten, saa kaikkein vähiten, MTK Etelä-Pohjanmaan johtokunnassakin istuva Kankaanpää kyselee.

Markkinoilla on rahaa

Ylihärmäläinen perunanviljelijä Rami Lilja tiivisti monen sidosryhmätapaamisessa paikallaolleen ruuantuottajan tunnot. Markkinoilta on saatava lisää rahaa, koska sitä siellä on.

– Raha on ehdottomasti saatava tuotteiden hinnasta, ei mistään tuesta. Se ei ole kestävä tie. Meidän kauppajärjestelmämme on tällä hetkellä hyvin kaksijakoinen, kuten kaikki tietävät. Tästä johtuu paine sanella tuottajahinnat, mikä on arkipäivää ollut jo vuosia, Lilja sanoo.

Liljan mukaan markkinoilta olisi saatavissa enemmän kuin 500 miljoonaa, mikäli tuottajahinnat olisivat kohdallaan.

– Tällä hetkellä pakkaamo maksaa perunanviljelijälle noin 15 senttiä kilo arvonlisäverottomana. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava hinta on 27-28 senttiä. Saksassa 26 ja Englannissa yli 30 senttiä kilolta. Jos me saisimme edes 10 senttiä lisää kilolta, se olisi jo 25-30 miljoona euroa pienelle peruna-alalle, Lilja laskee.

Selvitystä varten ei aseteta työryhmää, vaan painopiste on suorissa kuulemisissa ja aivoriihi- ja työpajatyöskentelyssä. Kaikille avoin verkkoaivoriihi on osoitteessa www.ruuantuotantokannattavaksi.fi (siirryt toiseen palveluun).

Reijo Karhisen selvitystyön on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.