The Eagles nappasi kaikkien aikojen myydyimmän musiikkialbumin ennätyksen Michael Jacksonilta Yhdysvalloissa

38 kertaa platinaa myynyt The Eaglesin The Greatest Hits 1971-1975 ohitti Michael Jacksonin Thrillerin.

Eagles
The Eagles 1970-luvun alkupuolen kokoonpanossaan.
The Eagles 1970-luvun alkupuolen kokoonpanossaan.Everett / Lehtikuva

Yhdysvaltain äänilevyteollisuusyhdistyksen RIAA:n päivittämän tilaston mukaan The Eaglesin kokooma-albumia on ostettu levynä tai striiminä yli 38 miljoonaa kertaa. Levy julkaistiin vuonna 1976.

– Olemme kiitollisia perheillemme, managereillemme, taustajoukoillemme, radion ihmisille ja ennen kaikkea lojaaleille faneillemme, jotka ovat olleet mukanamme niin ylä- kuin alamäissä 46 vuoden aikana, sanoo yhtyeen alkuperäisjäsen Don Henley julkaisemassaan lausunnossa.

Uusimmassa RIAA:n tilastossa Michael Jacksonin Thriller putosi kakkostilalle. Thriller on myynyt platinaa 33 kertaa.

Vuoteen 2013 asti RIAA:n tilastoinnissa platinalevyyn vaadittiin miljoona myytyä levyä. Tämän jälkeen yhdistys alkoi laskea mukaan myös digitaalisten musiikintoistopalvelujen striimauksen ja myynnin.

Nykyisin 1 500 striimausta tai kymmenen yksittäisen kappaleen lataus vastaavat tilastoinnissa yhden albumin myyntiä.

The Eagles jyrää listalla

Kaikkien aikojen kolmanneksi myydyin albumi kuuluu myös The Eaglesille. Vuonna 1976 julkaistu Hotel California on myynyt 26 kertaa platinaa..

The Eagles perustettiin Los Angelesissa 1970-luvun alussa. Sen suurimpiin hitteihin kuuluvat Hotel California, Desperado, New Kid in Town ja Take It Easy. Yhtye hajosi vuonna 1980, mutta kokoontui yhteen 14 vuotta myöhemmin alkuperäisjäsentensä Don Henleyn ja Glenn Freyn johdolla. Frey kuoli 2016.

Yhtye jatkaa edelleen kiertämistä. Se otettiin Rock & Roll Hall of Fameen vuonna 1998. Vuonna 2016 The Eagles palkittiin myös Kennedy Center Honor -tunnustuksella.

Lisäys 21.8.2018 kello 15.41: Otsikossa on tarkennettu, että kyse on kaikkein aikojen myydyimmästä albumista Yhdysvalloissa. Yhdysvaltain äänilevyteollisuusyhdistys RIAA tilastoi Yhdysvaltain levymyyntiä.

Lähteet: AP