Raju vuoristotulva Italiassa – ainakin kymmenen kuoli, useita kateissa

Raganello-vuoristojoen varrelta pelastettiin yli 20 ihmistä. Viranomaisten mukaan useita on vielä kateissa.

Italia
Tulvaonnettomuus Raganello-vuoristojoen alueella.
Pelastustyöntekijät etsivät tulvan uhreja Raganello-vuoristojoen alueella maanantaina.Francesco Capitaneo / EPA

Italiassa ainakin kymmenen vaeltajaa on kuollut maanantaina Raganello-vuoristojoen äkillisessä tulvassa Calabriassa maan eteläosassa, kertoo uutistoimisto Reuters. Paikallisten pelastusviranomaisten mukaan useita ihmistä on edelleen kateissa.

Paikallisten pelastusviranomaisten mukaan kymmenen on kuollut, mutta kuolonuhrien määrä voi vielä kasvaa. Tulvivan joen alueelta pelastettiin 23 ihmistä, kertovat uutistoimistot AP ja AFP, Reutersin mukaan pelastettuja olisi 18.

Joen varrella oli tulvinnan alkaessa kaksi vaeltajaryhmää, joissa kummassakin oli 18 ihmistä. Vaeltajia voi kuitenkin olla enemmänkin, sillä oppaiden käyttäminen ei ole pakollista.

Alueella koettiin rankkasateita ja voimakkaita tuulia maanantaina päivällä, mutta sääolosuhteet paranivat iltaa kohden. Viranomaisten mukaan kadonneiden etsintää jatketaan tulva-alueella yön pimeydessä voimakkaiden valonheitinten avulla.

Raganello-joen varsi on erittäin vaativana pidetty reitti, jota suositellaan vain kokeneille vaeltajille. Reitin varrella on noin 400 metriä pitkä kanjoni, joka on kapeimmalta kohdaltaan vain metrin levyinen. Vaeltaminen kestää valitun vaellusreitin mukaan 2,5–3,5 tuntia.

Lähteet: AP, AFP, Reuters, STT