Liperi ryhtyy toimiin varhaiskasvatuksen tilan selvittämiseksi

Kunnanhallitus hyväksyi maanantaina kuusi toimenpidettä, joilla varhaiskasvatuksen tilaa käydään läpi.

Lyhyet

Liperi ryhtyy toimiin kunnan varhaiskasvatuksen tilan selvittämiseksi. Selvityksen pontimena toimi sanomalehti Karjalaisen kesäkuussa uutisoimat ongelmat (siirryt toiseen palveluun) varhaiskasvatuksessa. Lehden haastattelemat lasten vanhemmat ja kunnan entiset työntekijät kertoivat muun muassa resurssipulasta ja huonosta johtamisesta.

Lehden uutisoinnin perusteella kristillisten valtuustoryhmä ja kymmenen muuta valtuutettua tekivät varhaiskasvatuksen tilan selvittämisestä valtuustoaloitteen.

Kunnanhallitus hyväksyi maanantaina kuusi toimenpidettä, joilla varhaiskasvatuksen tilaa käydään läpi.

Syksyn aikana on tarkoitus muun muassa järjestää useita keskustelutilaisuuksia lasten vanhempien kanssa. Myös päiväkotien henkilökunnan kanssa käydään tilannetta läpi.

Varhaiskasvatuksen tilasta aiotaan myös tehdä Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin indikaattoreihin perustuva arviointi.