Kuopio paljasti ensimmäiset tulokset Neulalahden kalatutkimuksista: haukia voi syödä turvallisesti

Kuopion Neulalahdesta pyydettyjen haukien elohopeapitoisuus on samaa tasoa kuin Pohjois-Savon muissa järvissä.

Elohopeapäästöt
Hauki.
Pentti Palmu / Yle

Kuopion kaupunki on julkaissut ensimmäisiä tuloksia Neulalahden kalatutkimuksesta. Ensimmäisten tulosten mukaan lahdesta pyydettyjä haukia voi syödä ilman terveyshaittaa.

Heinäkuussa pyydettyjen haukien elohopeapitoisuus oli 0,40–0,75 mg/kg. Kaupungin mukaan pitoisuus on samaa tasoa kuin muissakin Pohjois-Savon järvissä.

Euroopan komission sallima enimmäispitoisuus elintarvikkeena käytettävälle hauelle on 1 mg/kg.

– Nyt valmistuneiden tulosten perusteella Neulalahden haukien käytöstä elintarvikkeena ei aiheudu terveyshaittaa, kun noudatetaan Eviran yleisiä kalan syöntirajoituksia, kaupunki tiedottaa.

Eviran suositusten mukaan lapset, nuoret ja hedelmällisessä iässä olevat voivat syödä haukea 1–2 kertaa kuussa. Raskaana olevien ja imettävien äitien ei suositella syövän haukea lainkaan.

Kaupunki tutkii kaloja vielä lisää Neulalahdesta ja sen ympäristöstä. Tutkimuksesta saadaan lisätietoa kalojen elohopeapitoisuuksista.

Kuopion kaupunki päätti selvittää kalojen elohopeapitoisuuksia sen jälkeen, kun Yle uutisoi Neulalahden syvänteiden sedimenttien olevan saastuneita. Sedimenteissä on isoja määriä elohopeaa ja lyijyä. Raskasmetallit ovat todennäköisesti peräisin entiseltä ammuslataamolta.

Neulalahdesta ei ole aiemmin tehty vastaavia kalatutkimuksia, vaikka pohjassa on tiedetty olevan korkeita raskasmetallipitoisuuksia.

Neulalahden ja Savilahden alueelle aiotaan rakentaa opiskelu-, työ- ja asuinalue tuhansille ihmisille.