Kela uhkaa neljää taksikeskusta 10 000 euron sakoilla, jos taksin soittaminen kestää liian pitkään tai kyyti myöhästyy

Ongelmista huolimatta valtaosa Kelan korvaamista matkoista on sujunut hyvin.

taksiliikenne
Taksinkuljettaja asettaa pyörätuoliliuskaa.
AOP

Kelan korvaamia taksikyytejä välittävät yritykset voivat pian saada reilut sakot, jos kyydit ja niihin liittyvät palvelut eivät täytä vaatimuksia.

Kelalla on sopimus matkojen järjestämisestä yhdentoista taksikeskuksen kanssa. Ne hoitavat Kelan korvaamia matkoja seitsemässätoista maakunnassa.

Puutteita palveluissa on ollut Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla, Kela kertoo.

Näissä maakunnissa kyytejä hoitaville neljälle taksikeskukselle Kela on antanut huomautukset sopimuksen vastaisesta menettelystä.

Jos taksimatkoissa on huomautuksen jälkeenkin puutteita, yritykset joutuvat maksamaan jopa useampien kymmenien tuhansien eurojen sakot.

Sakko on 10 000 euroa maakuntaa kohden, kertoo etuuspäällikkö Susanna Bruun.

Kyyti myöhässä tai jäi tulematta kokonaan

Taksikyydit ovat olleet myöhässä yli sovitun ajan tai jääneet kokonaan ajamatta. Lisäksi puhelinpalveluun on ollut liian pitkiä odotusaikoja, Bruun kertoo.

Viimeistään edellisenä päivänä kello 14 tilatut kyydit saavat Kelan mukaan myöhästyä korkeintaan 15 minuuttia eikä puhelinpalvelun jonotusaika ei saisi ylittää 80 sekunnin kuukausikeskiarvoa.

Valtaosa kyydeistä on sujunut sopimuksen mukaisesti, Kelasta kerrotaan.

Heinäkuussa koko maassa tehtiin noin 205 000 Kelan korvaamaa taksimatkaa. Yli sopimuksessa sallitun ajan myöhästyneitä matkoja tai kokonaan ajamatta jääneitä oli tuona aikana Kelan arvion mukaan yli 600 eli alle puoli prosenttia.

On kuitenkin mahdollista, etteivät kaikki ajamatta jääneet tai myöhästyneet matkat ole vielä näissä luvuissa, Bruun sanoo.

Kelan korvaamien taksikyytien ongelmista keskustellaan keskiviikkoiltana A-studiossa Yle TV1:ssä ja Areenassa kello 21.05.

Lue lisää:

Kelakyydit takkuavat yhä pahasti – syöpä- ja dialyysipotilaat joutuneet odottamaan kyytiä pahimmillaan yli kolme tuntia

Kela uhkaa taksikeskuksia sakolla, jos kyytejä ei hoideta – välittäjä: Normaalitasollakin aina joku kyyti jää toteutumatta