Ruotsalainen ajankohtaisohjelma tutki viime vuosien raiskaustilastoja – tuomituista 58 prosenttia on syntynyt ulkomailla

Selvityksessä oli mukana 843 rikoksentekijää, jotka on tuomittu käräjäoikeudessa raiskauksesta tai raiskausten yrityksestä viimeisten viiden vuoden aikana.

seksuaalirikokset
Kaksi naispoliisia seisovat portailla.
Ruotsalaisia poliiseja. Kuvituskuva.Szilard Koszticsak / EPA

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:llä esitettävä tutkivan journalismin televisio-ohjelma Uppdrag granskning (UG) on tutkinut tuomioita Ruotsissa tehdyistä raiskauksista ja raiskausten yrityksistä (siirryt toiseen palveluun).

UG otti selvitykseen mukaan 843 rikoksentekijää, jotka on tuomittu käräjäoikeudessa raiskauksesta tai raiskauksen yrityksestä viimeisten viiden vuoden aikana. Kaikki paitsi yksi olivat miehiä.

Selvityksen mukaan 58 prosenttia on syntynyt ulkomailla. 427, eli vajaat 51 prosenttia kaikista tuomituista, on syntynyt Euroopan ulkopuolella. Heistä 197 on syntynyt Lähi-idässä tai Pohjois-Afrikassa, 134 eteläisessä Afrikassa ja 96 muualla Euroopan ulkopuolella.

Luku on korkeampi tapauksissa, joissa tekijä ja uhri eivät ole tunteneet toisiaan. Enemmän kuin kahdeksan kymmenestä on syntynyt ulkomailla. Heistä 40 prosenttia oli ollut Ruotsissa vuoden tai vähemmän.

Syntyperä alkoi herättää keskustelua

Rikoksentekijät ovat usein olleet alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisina. Heidän koulutustasonsa on matala, ja ainakin kolmannes heistä on tuomittu myös muista rikoksista.

SVT:n jutussa mainitaan, että muun muassa Strängnäsin vuonna 2015 tapahtuneet raiskaukset herättivät aikoinaan paljon keskustelua rikoksentekijöiden syntyperästä ja siitä, mikä merkitys sillä on, kun rikoksentekijä tulee maasta, jossa käsitys naisten vapaudesta ja seksuaalisuudesta on erilainen.

Kaikkia tapauksia ei ole tutkittu

Selvityksessä on otettu huomioon vain ne tapaukset, joissa rikoksentekijät on tuomittu. Huomioon ei ole otettu esimerkiksi kaikkea ilmoitettua seksuaalista häirintää.

Ruotsin rikostenehkäisyneuvoston (Brottsförebyggande rådet) tiedossa oli 190 000 seksuaalirikosta vuonna 2016. Sinä vuonna Ruotsissa annettiin 142 raiskaustuomiota. Ilmoituksia raiskauksista tehtiin 6 715.

Sen vuoksi ei voida tehdä johtopäätöksiä kaikista Ruotsissa tehdyistä raiskauksista.

Uppdrag granskning tekee Ruotsissa tutkivaa journalismia. Ohjelmaa on esitetty vuodesta 2001. Se on voittanut työstään monia palkintoja Ruotsissa ja ulkomailla.

Lue SVT:n juttu kokonaisuudessaan täältä (siirryt toiseen palveluun).

Juttua korjattu 22.8.2018 klo 17.49: Korjattu muualla Euroopan ulkopuolella syntyneiden tuomittujen lukumäärä 96:ksi, kun aiemmin jutussa luki virheellisesti 97. Lisäksi korjattu väite, että kaikki selvitykseen mukaan otetut tuomitut olisivat olleet miehiä. Todellisuudessa yksi heistä oli nainen, kertoo SVT korjauksessaan. Muokattu myös Lähi-Idässä syntyneitä tuomittuja koskeva kohta tarkoittamaan Lähi-Idässä tai Pohjois-Afrikassa syntyneitä tuomittuja.

23.8.2018 klo 10.35: Korjattu, että tuomituista 58 prosenttia on syntynyt ulkomailla ja vajaat 51 prosenttia Euroopan ulkopuolella.