Onneton autokauppa vei eläinsuojeluyhdistyksen rahavaikeuksiin Leppävirralla – "Suurin osa ihmisistä ymmärtää, että huonosti on käynyt"

Leppävirran eläinsuojeluyhdistyksen epäonninen autokauppa vei tuhansia euroja kassasta. Eläinrakkaat vapaaehtoiset jatkavat kuitenkin yhdistyksen toimintaa.

eläinsuojelu
Satu Pöyhönen pitää sylissään harmaata muutaman viikon ikäistä kissanpentua.
Satu Pöyhösen sylissä on kissanpentu Nipsu. Sille etsitään kotia heti kun se luovutusiässä (12 viikkoa).Marianne Mattila / Yle

“Kiitos hei, minä otan yhteyttä”.

Leppävirtalaisen eläinsuojeluvalvojan Satu Pöyhösen puhelin soi monta kertaa päivässä. Sen lisäksi puhelimeen tulee jatkuvasti viestejä eri puolilta Keski-Savoa. Viimeisin puhelu liittyy kissanpentuihin, jotka eräs henkilö haluaa luovuttaa vapaaehtoisesti pois.

Leppävirran eläinsuojeluyhdistyksellä on keikkaa varten tarvittavat loukut ja häkit. Mukaan otetaan myös kissanruokaa pentujen houkuttelemiseksi. Mutta auto puuttuu.

Eläinsuojeluyhdistys perustettiin paikkakunnalle vasta vuonna 2017. Viime keväänä toiminnalle löytyi hyvät tilat vanhalta ammattioppilaitokselta. Sen jälkeen hankintalistalla oli auto erilaisia eläinten hakukeikkoja varten.

– Minähän en ole mikään autoekspertti, enkä autojen tuntija, Satu Pöyhönen kertoo autokaupasta heti ensimmäisenä.

Tuntuu tosi hienolta, että joku välittää tästä meidän toiminnasta.

Satu Pöyhönen

Ensin Pöyhönen kävi katsomassa miehensä kanssa yhtä potentiaaliselta vaikuttavaa autoa. Pakettiautoksi rekisteröity ajoneuvo oli tarkoitukseen sopiva tapaus ja tyytyväisenä Pöyhönen pääsi aloittamaan loukutuskeikat.

Auto konepelti ja takaluukku avoinna.
Satu Pöyhönen

Lähes samantien autosta hävisivät jarrut. Korjauksen yhteydessä selvisi, että siinä on muitakin vikoja. Edestä uusittiin muun muassa auton tukivarret. Korjaamiseen kului satoja euroja.

Katsastuksessa paljastui auton todellinen kunto

Ennen katsastusta autoon hankittiin uudet renkaat. Mutta katsastuksessa auton todellinen kunto paljastui lopullisesti. Auto meni suoraan käyttökieltoon.

Satu Pöyhönen myöntää kysyttäessä, että hän tavallaan kokee tulleensa huijatuksi.

– Myyjä tiesi, että minulla ei ole autoista kokemusta ja jätti oleelliset asiat kertomatta.

Auton korjaamiseen tarvitut rahat ovat pois eläinten ruoasta, lääkkeistä ja eläinlääkärimaksuista.

– Ne meni kankkulan kaivoon ne rahat.

Autoon on mennyt nyt kaikkiaan ostohinta ja remontit huomioiden 2 500 euroa. Summa on iso pienelle yhdistykselle.

Satu Pöyhönen seisoo keskellä eläinsuojaa.
Satu Pöyhönen on tyytyväinen eläinsuojan tiloihin. Sohvalla makoilee Hippu.Marianne Mattila / Yle

Satu Pöyhönen kertoi tilanteesta Leppävirran eläinsuojeluyhdistyksen Facebook-ryhmässä. Autoasiaa on kommentoitu ymmärtäen.

– Suurin osa ihmisistä ymmärtää, että huonosti on käynyt ja huonoa tuuria on ollut.

Yhdistys rahoittaa toimintansa osaksi lahjoituksilla. Epäonnisen autokaupan jälkeen yksityinen henkilö lahjoitti äskettäin peräti 200 euroa.

– Tuntuu tosi hienolta, että joku välittää tästä meidän toiminnasta.

Pöyhönen kertoi eläinsuojeluyhdistyksen tilanteesta ja onnettomasta autokaupasta Yle Radio Suomen lähetyksessä. Voit kuunnella koko haastattelun täältä.

"Kissa saa ulkoilla vapaasti ja valvomatta"

Eläinsuojaa tarvitaan Leppävirralla. Lähin yhdistys toimii 20 kilometrin päässä Varkaudessa, mutta sillä ei ole käytössä eläinsuojaa, vaan toiminta perustuu sijaiskoteihin.

Satu Pöyhösen kohdalla eläinsuojan perustaminen sai alkunsa siitä, kun hän pyöritti ensin kotonaan huostaanotettujen eläinten sijaiskotia kahden vuoden ajan.

98 prosentille eläimistä löytyy uusi koti.

Satu Pöyhönen

Kodissa oli parhaimmillaan 20 kissaa kerrallaan ja lopulta asunto alkoikin käydä ahtaaksi perheelle ja kodittomille eläimille. Pöyhönen perusti eläinsuojeluyhdistyksen ja etsi tilat miehensä suosituksesta.

Kissa istuu ikkunalaudalla.
Hulta-kissa katselee muiden tekemisiä ikkunalaudalta.Marianne Mattila / yle

Nyt mukana on muitakin. Vapaaehtoisten ringissä on muutama henkilö, jotka käyvät auttamassa aamuisin ja iltaisin.

Valitettavasti osa eläimistä on niin huonossa kunnossa, että ne on pakko lopettaa.

Satu Pöyhönen

Eläinsuojassa on tällä hetkellä eniten kissoja, joita Satu Pöyhösen mukaan ei arvosteta Suomessa. Kissat pitäisi leikata ja kissapopulaatiot ovat ongelma myös Pöyhösen vastuualueella Keski-Savossa.

– Se on niin iskostunut ihmisiin, että kissa saa ulkoilla vapaasti ja valvomatta.

Pöyhönen itse arvostaa kissoja ja siksi hän antaa kodin niille niin pitkäksi aikaa kuin ne sen tarvitsevat. Terveitä eläimiä ei lopeteta, vaikka yleensä löytöeläinten säilytysaika on 15 vuorokautta. Loppujen lopuksi monelle eläimelle löytyy uusi koti.

– 98 prosentille eläimistä löytyy uusi koti, mutta valitettavasti osa eläimistä on niin huonossa kunnossa, että ne on pakko lopettaa.

Toki uusia eläimiä tulee suojaan viikoittain. Muutaman päivän kuluttua edessä on sovittu kissanpentujen loukutus. Tämän reissun Pöyhönen tekee todennäköisesti omalla autolla. Yhdistyksen auto on edelleen korjattavana ja toiveena on, että siitä saadaan vielä kohtuuhinnalla toimiva peli.

Klo 15.48 Satu Pöyhönen kertoo, että yhdistys on saanut uuden auton lahjoituksena. Lahjoittajat ovat Hotelli Joronjäljen yrittäjä Auvo Puurtinen ja leppävirtalainen kuljetusalan yrittäjä Arto Aholainen.

Juttua korjattu 24.8. kello 14:41: Jutun pääkuvan kuvatekstissä korjattu kissan luovutusikä, joka on 12 viikkoa, ei 12 kuukautta