Analyysi: Presidentti Sauli Niinistön valta ei kasva tyhjästä – kansa kaipaa vahvaa johtajaa

Suomalaisten laajan enemmistön mielestä presidentti Sauli Niinistön ei tarvitse ujostella vallankäyttöään.

Sauli Niinistö
Sauli Niinistö.
Sauli Niinistö virkaanastujaisissaan helmikuussa.Kimmo Hiltunen / Yle

Presidentin valtaoikeuksia erityisesti sisäpolitiikassa on karsittu kovalla kädellä. Suurin osa äänestäjistä odottaa presidentiltä kuitenkin vahvaa vaikuttamista myös sisäpolitiikkaan.

Suora kansanvaali, kuuden vuoden linnapesti, vahvan presidentin perinne, ulkopolitiikan seurapiirit, linnan juhlat ja kansalaistapaamiset luovat puitteita presidentin suosiolle.

Hallitus ja eduskunta rypevät politiikan arjen ongelmissa. Tasavallan presidentti ei vastaa terveydenhuollon hoitojonoista, työttömyydestä tai toimeentulohuolista, mutta viisas presidentti kuuntelee kansaa, nyökkäilee joviaalisti ja ripittää eliittiä.

Niinistön käteen sovitetaan moukaria

Tämän vuoden helmikuussa toisen ja samalla viimeisen presidenttikautensa aloittaneelle Sauli Niinistölle ei tarjota 70-vuotislahjaksi keinutuolia vaan järeää pajavasaraa.

Presidentin sisäpoliittisten valtaoikeuksien karsimista presidenttikausillaan (1982-1994) vauhdittanut Mauno Koivisto huokaili, ettei hänellä ollut niin pientä vasaraa, ettei sen isku olisi vaikuttanut moukarin iskulta.

Kekkosen presidenttikausi jätti vamman

Koivistolle, hänen aikalaisilleen ja vähän nuoremmillekin oli jäänyt vamma presidentti Urho Kekkosen vallankäytöstä.

Kekkosen pitkä presidenttikausi (1956-81) loi Suomeen omalaatuisen poliittisen kulttuurin, jossa hallitusten piti nauttia presidentin luottamusta. Kekkonen hajotti eduskunnan vuosina 1972 ja 1975, pakotti eduskunnan säätämään poikkeuslain presidentin jatkokaudesta vuosille 1974-78 ja runnasi kasaan Martti Miettusen (kesk.) hätätilahallituksen marraskuussa 1975.

Pääministerinä (1979-81) Mauno Koivisto nojautui eduskunnan enemmistön tukeen, eikä taipunut presidentin painostukseen. Aikakauden muutosta vauhditti Kekkosen terveyden pettäminen elo-syyskuussa 1981.

Niinistö oppi politiikan alkeet 1970-luvulla

On hyvä huomata, että Sauli Niinistö valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Turun yliopistosta Kekkosen vahvimman vallankäytön aikoihin vuonna 1974. Opiskeluvuosinaan Niinistö otti myös ensi askeliaan politiikassa, kokoomuksen riveissä.

Niinistö meni 1970-luvun puolivälissä mukaan kunnallispolitiikkaan Salossa ja kolmekymppinen mies pyrki eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1979. Toinen yritys vuonna 1983 toi ensimmäisen varasijan.

Kokoomuksen puoluevaltuustossa Niinistö tarkkaili valtakunnan politiikkaa vuosina 1979-81, jolloin kokoomus oli edelleen hallituspaitsiossa, mutta Suomi oli jo siirtymässä Kekkosen tasavallasta Koiviston aikaan.

Niinistön puumerkki presidentin valtaan

Sauli Niinistö valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuoden 1987 vaaleissa. Vaalien jälkeen kokoomuksen hallituspaitsio päättyi, kun presidentti Koivisto ”manuaalisesti” ohjasi SDP:n ja kokoomuksen hallitusyhteistyöhön.

Eduskunnassa Niinistö nousi heti perustuslakivaliokuntaan, jossa kokoomusta edustivat muun muassa valiokunnan puheenjohtaja Ben Zyskowicz ja Kari Häkämies. Niinistö ehti toimia myös perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana ennen ministerivuosiaan.

Niinistö oli hyväksymässä muutoksia, joilla presidentin peräkkäiset toimikaudet rajattiin kahteen ja presidentin vaali muutettiin suoraksi kansanvaaliksi. Suora vaali oli käytössä ensimmäisen kerran vuonna 1994.

Ajatusleikkinä voi miettiä, millainen presidentin asema olisi, jos presidentin valinta olisi siirretty eduskunnalle.

Sauli Niinistö
Sauli Niinistö vaalivalvojaisissa helmikuussa.Jari Kovalainen / Yle

Suora kansanvaali nostaa presidenttiä

Keskustelussa presidentin valintatavasta varoitettiin, että suora kansanvaali vahvistaa presidentin asemaa ja arvovaltaa jopa eduskunnan rinnalle ja kilpailijaksi.

Suoran vaalin nähtiin olevan ristiriidassa presidentin vallan kaventamisen kanssa. Kansa ei halua valita vallatonta presidenttiä.

Uudistuksen epäilijät ennustivat myös, että kun kansalaiset kerran saavat oikeuden valita presidentin suoralla vaalilla, niin tästä oikeudesta ei haluta koskaan luopua.

Poliitikot kokivat kansan paineen 1980-luvun lopulla niin suureksi, että suora kansanvaali murtautui lopulta läpi. Uusi aika näkyi vuoden 1994 presidentinvaalissa, kun loppusuoralle nousivat yllätysniminä SDP:n Martti Ahtisaari ja RKP:n Elisabeth Rehn.

Presidentin vahva asema ulkopolitiikassa

Jos eduskunta olisi valinnut presidentin vuonna 1994, niin kärkiehdokkaita olisivat olleet ehkä SDP:n Kalevi Sorsa, keskustan Paavo Väyrynen tai Esko Aho sekä kokoomuksen Ilkka Suominen.

Raskaan sarjan poliitikot palasivat presidenttikisan kärkeen vuonna 2000, kun SDP:n Tarja Halonen syrjäytti ensin Ahtisaaren ehdokkuudesta ja kukisti sitten presidentinvaalin toisella kierroksella keskustan Esko Ahon.

Suoran kansanvaalin vastapainoksi presidentin sisäpoliittisia valtaoikeuksia on kavennettu raskaalla kädellä.

Nykyisin presidentti voi hajottaa eduskunnan vain pääministerin aloitteesta, ja hallituksen kasaamisessa vetovastuu on eduskuntaryhmillä.

Ulkopolitiikan johtajana presidentin asema on säilynyt kuitenkin vahvana. Perustuslain mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa hallituksen kanssa.

Kiistatilanteissa eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus voittaa presidentin, mutta tätä kirjausta ei ole tarvinnut käytännössä kokeilla.

Presidentin ja pääministerin vallan tasapaino

Perustuslain uudistuksilla on tähdätty siihen, että pääministeri on poliittisen järjestelmän ykkönen.

Pääministerin ja presidentin välillä on viimeisten lähes 25 vuoden aikana nähty monenlaista tasapainoilua. Suurimmat jännitteet ovat liittyneet EU-politiikan johtamiseen ja siihen, kuka saa osallistua EU-johtajien illalliselle.

Pääministeri Esko Aho ja presidentti Martti Ahtisaari aloittivat lautaskiistat heti Suomen EU-jäsenyyden alkuaskelilla. Pääministeri Paavo Lipponen (sd.)solmi työrauhan Ahtisaaren kanssa, mutta jännite jatkui Halosen presidenttikauden alussa.

Keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen ratkaisi lautaskiistan lopulta pääministerin hyväksi.

Pääministeri Sipilä antaa tilaa Niinistölle

Presidenttinä Sauli Niinistö on kunnioittanut hallituksen vetovastuuta, vaikka se ei ole ollut aina helppoa. Hieman yllättäen yhteistyö taisi olla vaikeinta kokoomuspääministerien Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituskausilla.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö (oik) ja Saksan liittokansleri Angela Merkel Naton huippukokouksessa Brysselissä 11. heinäkuuta
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö (oik) ja Saksan liittokansleri Angela Merkel Naton huippukokouksessa Brysselissä 11. heinäkuuta.Katri Makkonen / TPkanslia

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on antanut presidentti Niinistölle laajaa liikkumatilaa perinteisen ulkopolitiikan alueella. Niinistö on hoitanut presidenttitason yhteydet Venäjälle, Yhdysvaltoihin ja Kiinaan.

Kuvaava on Sipilän lausahdus, kun presidentit Donald Trump ja Vladimir Putin tapasivat heinäkuussa Helsingissä.

– Meillä on selvä työnjako presidentin kanssa. Yhdysvaltain presidentti on hänen vastinparinsa ja varapresidentti minun. Jos Suomessa siis olisi ollut mukana Yhdysvaltain varapresidentti, olisin osallistunut tapaamiseen, Sipilä linjasi.

EU-politiikassa Sipilä on yrittänyt pitää ohjia. Presidentti Niinistöllä on kuitenkin suora linja Saksan liittokansleriin Angela Merkeliin, ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron saapuu tämän kuun lopulla presidentti Niinistön vieraaksi, mutta tapaa myös pääministeri Sipilän.

Kun päättäjät maailmalla etsivät puhelinnumeroa Suomeen, niin presidentin numero taitaa tulla hakuun ennen pääministeriä.

Lue lisää:

Presidentti Sauli Niinistö täyttää tänään 70 vuotta – suomalaisilta kiitettävä arvosana tehtävien hoidosta