Barbiet imaisivat Kansallismuseon niin täyteen, että siellä tehtiin kävijäennätys, mutta yhä useampi löytää tiensä myös tuntemattomampiin museohelmiin – esimerkiksi näihin näyttäviin taidekoteihin Töölössä

Suomalaiset museot rikkovat tänä vuonna jälleen kävijäennätyksensä. Kun isot museot houkuttelevat massoja, yhä useampi löytää myös piilotetut helmet, esimerkiksi kiehtovat kotimuseot.

museot
kirpilän taidekoti
Yle / Antti Kolppo

Töölöläiset kerrostalot ovat juuri tällaisia. Komeita jykevyydessään tekemättä itseään liiaksi tykö. Tämäkin keltainen vuonna 1934 rakennettu talo Hesperianpuiston pohjoisella laidalla olisi helppo ohittaa, ellei tietäisi kävelevänsä taideaarteiden ohi.

Summerin viereen kiinnitetyssä laatassa lukee Taidekoti Kirpilä. (siirryt toiseen palveluun)

Hissi vie kuudenteen kerrokseen, jossa ei ole asunut ketään sitten vuoden 1990.

Kengät jätetään eteiseen tai sitten niiden päälle vetäistään samettiset suojukset. Nyt ollaan kylässä eikä silloin kuulu astella kengät jalassa.

Kahdesta ylimmän kerroksen huoneistosta yhdistetty 350-neliöinen asunto kuului aikoinaan reumalääkäri Juhani Kirpilälle (1931–1988).

Muhkean perinnön, lääkärinpalkkansa ja onnistuneiden sijoitustensa ansiosta Kirpilällä oli mahdollisuus kerätä taidetta liki vimmaiseen tahtiin.

Kirpilän taidekoti
Opas Katri Järvenpää kertoo, että Yrjö Saarisen värikylläiset ja rehevät maalaukset kuuluivat Juhani Kirpilän suosikkeihin. Saunottaja on vuodelta 1950.Yle / Antti Kolppo

Ihan siinä runsaimmassa taidekeräilijän pukemassa alkuperäisessä asussaan koti ei ole. Oppaana työskentelevä taidehistorioitsija Katri Järvenpää kertookin, että tällä hetkellä seinillä on vain puolet kokoelman 540 teoksesta.

– Juhani Kirpilän aikoina maalauksia oli seinillä vieri vieressä viidessä rivissä nykyisen kolmen sijaan. Kirpilällä oli tapana sijoittaa maalauksia jopa kylpyhuoneeseen, Järvenpää kertoo.

Riisuttunakin kokoelma on vaikuttava läpileikkaus kotimaisen kuvataiteen kirkkaimpaan kärkeen kultakaudesta moderniin.

Muun muassa tutut mestarit Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Hugo Simberg, Helene Schjerfbeck, Maria Wiik ja Albert Edelfelt kaikki asuvat täällä töölöläisessä funkkishuoneistossa.

Keräilijää itseään on kiittäminen siitä, että valtavan arvokas kokoelmaon avoin yleisölle. Kirpilä nimittäin testamenttasi asuntonsa ja taidekokoelmansa Suomen Kulttuurirahastolle (siirryt toiseen palveluun) määräten, että kodista on tehtävä museo.

Museokortti madalsi kynnystä ja sai joukot liikkeelle

Suomalaismuseoissa käydään nyt ahkerammin kuin koskaan aiemmin. Viime vuonna museoissa vierailtiin yhteensä ennätykselliset 7,1 miljoonaa kertaa. Se on yli 400 000 kertaa enemmän kuin vuonna 2016 ja miljoonan enemmän kuin 2015.

Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet uskoo, että viimevuotinen ennätys tullaan rikkomaan tämän vuoden kuluessa.

– Uskon, että me ylitetämme ehkä reippaastikin tuon 7,1 miljoonan kävijän määrän. Joka puolelta museokenttää kuuluu, että kaikilla menee todella hyvin. Esimerkiksi Suomen Kansallismuseo (siirryt toiseen palveluun) tulee tekemään kaikkien aikojen ennätyksensä, Kostet summaa.

Juuri päättynyt Barbie – The Icon -näyttely houkutteli neljän kuukauden aikana Kansallismuseoon yhteensä 114 089 kävijää, mikä tekee siitä Kansallismuseon kaikkien aikojen suosituimman näyttelyn. Viimeisinä päivinään jono kiemurteli Eduskuntatalolle asti.

– Yleensä sellaiset asiat vetoavat, mihin meillä itsellämme on muistijälki. Barbie-näyttelyn suuri suosio on hyvä esimerkki tästä. Moni muistaa ne omasta lapsuudestaan ja tuo sitten museoon mukanaan uuden sukupolven.

Kansallismuseo
Suomen Kansallismuseo teki kaikkien aikojen kävijäennätyksensä Barbie - The Icon -näyttelyllään, jonka näki neljän kuukauden aikana yli 114 000 ihmistä.Antti Kolppo / Yle

Pääjohtaja sanoo, että museoiden ennennäkemättömän suuri suosio johtuu toki kiinnostavista näyttelyistä, mutta myös kolmevuotiaasta Museokortista (siirryt toiseen palveluun), joka on madaltanut kynnystä vierailla tai ihan vaan piipahtaa museoissa.

Vuoden voimassa olevalla 68 euron hintaisella kortilla pääsee sisään 280 museoon, joista 40 sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Museokortti löytyy tällä hetkellä 182 000 suomalaisen lompakosta.

– Museokortti vetää kävijöitä sellaisiinkin kohteisiin, jotka eivät kuulu sen piirin tai jonne korttia ei edes tarvitsisi. Kun museossa käymisestä tehdään helppoa, kaikki hyötyvät, Kostet sanoo.

Helsingin Etelärantaan kaavaillun Guggenheimin ympärillä käyty keskustelu ravisteli pääjohtajan mukaan kotimaisia museoita positiivisesti.

– Se ikään kuin avasi muureja ja sai kotimaiset museot terästäytymään. Pohtimaan tarkemmin brändejä ja potentiaalia, mitä meillä itsellämme on.

Uusia yleisöjä houkutellaan erityisohjelmalla

Kävijämäärät ovat olleet viime vuosina nousussa myös Pohjoisella Hesperiankadulla. Vuonna 2017 Taidekoti Kirpilä vietti 25-vuotissyntymäpäiviään ja vastaanotti 8240 kävijää. Se on puolet enemmän kuin edellisvuonna.

Vaikka Kirpilä on ollut avoinna yleisölle yli neljännesvuosisadan, on se edelleen varsin tuntematon kulttuurikohde suurelle yleisölle. Myös monet töölöläiset ovat tietämättömiä kotikulmillaan sijaitsevasta taidehelmestä.

– Voi olla, että ihan satunnainen ohikulkija ei huomaa tänne tulla. Tänne tuleminen voi olla sillä tavalla jännittävää, että meillä ei ole ovia tuonne kaduille, museonjohtaja Johanna Ruohonen sanoo.

Johanna Ruohonen, Taidekoti Kirpilä
Museonjohtaja Johanna Ruohonen kertoo, että henkilökunta haluaa kohdata vieraansa yhtä lämpimästi kuin hyvänä isäntänä tunnettu Juhani Kirpilä aikoinaan.Antti Kolppo / Yle

Ruohonen kertoo, että Kirpilän tyypillinen kävijä on ainakin tilastojen mukaan profiililtaan samanlainen kuin muissakin kulttuurikohteissa: yleensä korkeastikoulutettu yli 45-vuotias nainen. Heidän lisäkseen Taidekodin ovikelloa soittaa yhä useammin myös joku muu.

– Olemme järjestäneet ohjelmaa, joiden tarkoituksena on ollut tietoisesti houkutella monenlaisia yleisöjä. Konsertteja, Lastenlauantaita, koululaisvierailuja ja queer-kierroksia, joissa kokoelmaa katsotaan heteronormatiivisia normeja rikkovista näkökulmista.

Kokoelmaa ei juurikaan kasvateta, mutta muutamia hankintoja Kirpilään on tehty myös keräilijän kuoleman jälkeen. Niistä uusimpana Raimo Saarisen Neosgaia (2017), lähes satakiloinen elävistä kasveista rakennettu katosta roikkuva vihertaideinstallaatio.

Kirpilässä antiikkituoli ei ole koriste, vaan istuin

On kiehtovaa kierrellä neliöissä, joissa on aiemmin asuttu ja eletty normaalia arkea iloine ja suruineen, tavanomaisine tiistaineen.

Kotimuseoissa on aina omanlaisensa tunnelma. Voi pysähtyä sen maalauksen kohdalle, jonka keräilijä näki viimeisenä illalla sängystään. Istahtaa vihreälle nahkasohvalle selaamaan taidekirjoja. Huonekalut ovat lähes kaikki alkuperäisiä, valtaosa viherkasveistakin. Itämaiset matot ovat punaisia, sillä se oli keräilijän suosikkiväri.

Museonjohtaja Johanna Ruohonen kertoo, että Juhani Kirpilä tunnettiin vieraanvaraisena isäntänä, jolla oli tapana järjestää elämänkumppaninsa antiikkikauppias Karl Rosenqvistin kanssa näyttäviä illanviettoja.

Tunnetuimpia olivat niistä olivat touko-kesäkuun taitteen kaksipäiväiset kastanjankukkajuhlat, joissa pariskunta juhli laajan ystäväpiirinsä kanssa Hesperian Bulevardin hohtavan valkoisina kukkivia kastanjoita ja alkavaa kesää.

– Juhliin tuotiin eksoottisia herkkuja, baari oli avoinna ja tunnelma varmasti mitä mainioin, Ruohonen sanoo ja lisää että samanlaista lämmintä ja viihtyisää ilmapiiriä pyritään luomaan myös tämän päivän museovieraille.

Taidekoti Kirpilä
Taidehankintoja kokoelmaan on tehty Juhani Kirpilän kuoleman jälkeen vain muutamia. Niistä uusin on Raimo Saarisen Neosgaia, katosta roikkuva satakiloinen installaatio.Antti Kolppo / Yle

Kotimuseo on aina enemmän kuin puitteensa

Suomessa on kymmeniä kotimuseoita, joista tunnetuimpia lienevät presidenttien kodit Tamminiemi (siirryt toiseen palveluun) ja Mannerheim-museo (siirryt toiseen palveluun)sekä Tuusulan Rantatiellä sijaitsevat suomalaista kulttuurihistoriaa henkivät Ainola (siirryt toiseen palveluun), Halosenniemi (siirryt toiseen palveluun) ja Aleksis Kiven kuolinmökki (siirryt toiseen palveluun).

Helsinkiin suunnitellaan parhaillaan myös uutta kotimuseota, sillä lehtikustantaja ja mesenaatti Amos Andersonin koti Yrjönkadulla ydinkeskustassa aiotaan avata parin vuoden kuluttua yleisölle.

Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä sanoo, että kotimuseoiden etuna ovat niihin liittyvät mielenkiintoiset ja inhimilliset tarinat. Kotimuseo on aina enemmän kuin puitteensa.

– Kotimuseoiden suosio lähtee siitä, että olemme uteliaita ja haluamme nähdä, miten kiinnostavat ihmiset ovat eläneet. Tirkistely on sanana vähän negatiivinen, mutta jos tulkitaan se myönteisesti niin siitähän tässä on pohjimmiltaan kysymys.

Reitzin säätiö
Reitzin säätiöiden kokoelmiin kuuluu myös 1640-luvulta peräisin oleva ausburgilainen pöytäkello, joka on yli tuhat esinettä käsittävän kokoelman arvokkain esine.Antti Kolppo / Yle

Levä selittää kotimuseoiden tenhoa myös niiden autenttisuudella, eli ympäristön alkuperäisyydellä ja aitoudella.

– Kotimuseoiden heikkous puolestaan on niiden uudistumisen vaikeus ja se, kuinka niitä pidetään aktiivisesti näkyvillä, sillä näyttelyiden uudistaminen on käytännössä mahdotonta, Levä miettii.

Kotimuseon voi perustaa kuten muunkin museon, eli päättää kohteen olevan museo. Museon perustamiseen ei tarvita lupaa, mutta jos aikomuksena on hakea esimerkiksi valtion rahoitusta, museon on täytettävä museolaissa määritellyt kriteerit (siirryt toiseen palveluun) kokoelmien ja ammattimaisuuden osalta.

Helsingin kotimuseotarjonta saa parin vuoden kuluttua uuden kohteen kun kustantaja Amos Andersonin (siirryt toiseen palveluun)koti Yrjönkadulla Helsingin ydinkeskustassa avataan yleisölle.

Palatsin loistoa töölöläiskuppilan yläkerrassa

Sää on elokuisena keskiviikkoiltapäivänä niin suloinen, että Töölössä sijaitsevan taiteilijaravintola Eliten terassilla kippistellään. Moni heistä todennäköisesti tietää, että Elite oli näyttelijälegenda Tauno Palon kantakuppila.

Sen sijaan harvempi lienee kuullut, että 1938 valmistuneen Eliten talon kuudennessa kerroksessa on miljoonien arvoinen Reitzin säätiön taidekokoelma. (siirryt toiseen palveluun)

Siihen nähden, että Helsingin merkittävimpiin rakennuttajiin kuuluneen Lauri Reitzin (1893–1959) keräämä kokoelma on ollut avoinna yleisölle vuodesta 1971, moni löytää paikalle vasta nyt ensimmäistä kertaa.

– Ihmiset ovat vieläkin yllättyneitä, että tällainen kätketty helmi löytyy kerrostalon yläkerrasta. Se on yleisin saamamme palaute, säätiön asiamies, taidehistorioitsija Jaana Cawén kertoo.

Jaana Cawén
Reitzin säätiön asiamies ja museonjohtaja Jaana Cawén on tuttu näky arvotaiteen huutokaupoissa. "On valtavan hienoa tuoda kotimaisia merkkiteoksia takaisin Suomeen."Yle / Antti Kolppo

Sanan helmi käyttäminen ei tunnu Reitzin kokoelman yhteydessä yhtään liiottelulta, päinvastoin. Reitzin perheen herraskainen kotimuseo antaa itsestään häkellyttävän ensivaikutelman jo eteisessä.

Jos maaginen vaatekaappi upotti lastenkirjoissa Narnian taikamaailmaan, tämä ihan tavalliselta näyttävä ovi toimii porttina arkisen aikuisen mielikuvitusta kiihdyttävälle entisaikojen loiston kyllästämälle löytöretkelle.

Yli 300 neliön huoneistosta löytyy muun muassa asehuone haarniskoineen ja ällistyttävä 1600-luvulta peräisin oleva pöytäkello, johon odottaisi törmäävänsä enemminkin Versailles´n palatsissa kuin Töölössä.

– Kokonaisuutta voi perustellusti kutsua kokoelmien kokoelmaksi, sillä Lauri Reitz oli hyvin laaja-alaisesti kiinnostunut keräilystä. Maalaustaiteen lisäksi museossa on esillä useita muita esineryhmiä, kuten suomalaista hopeaa, eurooppalaista posliinia, aseita, kelloja, soittimimia ja kirjoja, Jaana Cawén täsmentää.

Satojen tuhansien sitruunat sisäänheittotuotteena

Lauri Reitzin leski Maria Reitz säätiöi perheen omaisuuden testamenttimääräyksellään 1971. Siitä lähtien Reitzin säätiö on vaalinut museon kokoelmaa ja kartuttanut sitä omistamiensa kiinteistöjen tuotolla.

Hankintabudjetti on vuosittain noin 800 000 euroa, mikä on huomattava summa suomalaisissa taidepiireissä.

– Keräämme laadukasta 1800- ja 1900-lukujen kuvataidetta ja antiikkiesineitä 1500-luvulta eteenpäin. Hankintojen pitää aina myös istua museoon ja olemassa olevaan kokoelmaan, Cawén kertoo.

Koska koko talo on Reitzin säätiön omistuksessa, museo voi tarvittaessa ottaa tulevaisuudessa lisäneliöitä käyttöönsä.

Helene Schjerfbeckin Sitruunoita visakoivukulhossa
Helene Schjerfbeckin Sitruunoita visakoivukulhossa (1934) on yksi Reitzin säätiön omistuksessa olevista yhdeksästä Schjerfbeck-maalauksesta ja kävijöiden suosikki.Yle / Antti Kolppo

Lauri Reitz keräsi muun muassa suomalaisen kultakauden naistaiteilijoiden teoksia. Hanna Frosterus-Segerstrålen Pieni häävieras (1887) ja Maria Wiikin Yksin kotona (1885) kuuluvat kävijöiden suosikkeihin, kuten myös kokoelman yhdeksän Helene Schjerfbeckiä.

Talvella 2016 Reitzin kokoelmiin lisätty Sothebyn huutokaupasta 780 000 eurolla Schjerfbeckin Sitruunoita visakoivukulhossa (1934).

Schjerfbeckin saaminen takaisin kotimaahan on aina tapaus, joten hankinnan saaman runsaan mediahuomion seurauksena Eliten talon kuudennessa kerroksessa oli museon aukio-oloaikoina jopa ruuhkaa.

– Silloin moni tuli tietoiseksi, että tällainenkin paikka on olemassa. Teimmekin Schjerfbeck-hankinnan myötä ennätyksen. Toissa vuonna täällä vieraili 8500 kävijää.

Silloin alakerran kuppilassa lienee nostettu malja jos toinenkin kuuluisien sitruunoiden kunniaksi.

Taidekoti Kirpilä, Pohjoinen Hesperiankatu 7. Avoinna ke 14–18, su 12–16, vapaa pääsy.

Reitzin säätiön kokoelmat, Apollonkatu 23B. Avoinna ke ja su 15–17, vapaa pääsy.