"Suunnitelma on, että aina olisi rakentaminen käynnissä" – Kuopion Savilahden kampukselle jälleen iso laajennus

Technopolis rakentaa uusia toimitiloja yrityksille 6800 neliötä, uudet laajennukset ovat jo nurkan takana.

Kuopio
Havainnekuva Kuopion Technopoliksen tulevasta rakennuksesta.
Technopolis Oy/Teatime Research Oy

Toimitiloja yrityksille ja oppilaitoksille vuokraava Technopolis rakentaa uusia toimitiloja Kuopion Savilahteen Microkadun alueelle 12 miljoonalla eurolla. Sijoitusyhtiö KPY rahoittaa kokonaissummasta viisi miljoonaa euroa.

Lisätilaa tulee 6800 neliötä. Rakennustyöt alkavat välittömästi ja uudet tilat ovat valmiina vuoden kuluttua. Technopoliksen mukaan tiloista on jo varattu yli kaksi kolmasosaa ja niihin sijoittuu ainakin 10 uutta yritystä.

Rakennushankkeet eivät tähän lopu, kertoo Technopoliksen Kuopion toiminnoista vastaava Hannu Eronen.

Hannu Eronen, Technopolis
Matti Myller / Yle

– Meillä on pitkällä aikavälillä suunnitelma, että aina olisi rakentaminen käynnissä. Harjannostajaisvaiheessa on juuri rakennushanke seitsemän, nyt julkistettiin tämä hanke kahdeksan ja ennakkomarkkinoinnissa ja suunnittelupöydällä on hankkeita sekä Viestikadulle että Microkadulle.

Alueella toimii jo nyt yli 200 yritystä, ja työntekijöitä on kaikkiaan yli 10 000. Mukana on paljon ICT-yrityksiä, suunnittelutoimistoja ja start up -yrityksiä.

Eronen muistelee, että 2000-luvun alussa pidettiin vielä kovana tavoitteena saada alueelle 3500 työpaikkaa. Nyt se on ylitetty jo pian kolminkertaisesti.

Oppilaitosyhteistyö tärkeää

Savilahden kampuksella tiloja on myös Savonia-ammattikorkeakoululla, joka siirtää sinne lähivuosina loputkin toimintansa. Myös Itä-Suomen yliopistolla on tiloja, ja katseet on suunnattu myös Savon ammattiopiston suuntaan, joka tulee naapuritontille.

Eronen painottaakin, että yritysten lisäksi Savilahden kampuksen kokonaisuudelle on erittäin tärkeää saada paljon myös oppilaitosten tiloja alueelle.

– Oppilaitokset, jotka tuottavat osaavaa työvoimaa yrityksiimme ovat saman katon alla ja sisäyhteyksissä toisiinsa. Tämä on mitä mainioin konsepti, se tukee tätä aluetta ja vahvaa keskittymää entisestään.

– Hirveästi en kehu, mutta olen ylpeä tästä konseptista, Eronen hyreksii.

"Kyllä tämä on Kuopion alueen kehityksen moottori"

Uusimman laajennuksen osarahoittajana viidellä miljoonalla eurolla toimii kuopiolainen sijoitusyhtiö KPY. Se laittoi vuonna 2015 Technopolis Kuopioon 50 miljoonan euron pesämunan.

Lauri Kerman, KPY
Matti Myller / Yle

– Kyse on nyt jatkosijoittamisesta kannattavaan ja vakaata kassavirtaa tuottavaan kohteeseen. Pystymme myös entisestään kohentamaan kampuksen asemaa sekä valtakunnallisena että alueellisena ja globaalina keskuksena yritystoiminnalle ja koulutukselle, sanoo KPY:n toimitusjohtaja Lauri Kerman. Hän toimii myös Technopolis Kuopion hallituksessa.

– Kyllä tämä on Kuopion alueen kehityksen moottori, Kerman sanoo.

Technopolis Kuopion kampuksella vuokrataso määritellään eri tavalla kuin yleensä. Siihen kuuluu mukaan paljon myös erilaisia palveluja, ei pelkkiä vuokrattavia neliöitä. Keskimäärin kustannukset työntekijää kohden ovat kuukaudessa 250–400 euroa.

– Liikevaihdosta se ei paljon vie ja vuokralaisen näkökulmasta tilatehokkuus on aivan huipputasoa, Kerman laskee.

KPY itse odottaa sijoituksestaan yli 10 prosentin vuotuista tuottoa.