Tässä on mökki, joka on niin lähellä nollapäästöistä kuin vain mahdollista – Yle testasi yhdeksänneliöisen ja tuhatkiloisen mini-ihmeen

Ympäristöystävällinen mökkeily kiinnostaa yhä useampaa suomalaista, sanoo mökkeilystä väitellyt tutkija.

mökkeily
nolla-mökki ulkoa
Nesteen Nolla-mökin katolla on iso aurinkopaneeli. Mökki on kuljetettu Kuninkaansaareen aiemmin kesällä.Antti Kolppo / Yle

HelsinkiTällä rannalla ei ole muita ihmisiä. Ei ehkä koko saarella.

Täällä on aivan hiljaista. Vain tuuli tempoo puita ja sirkka säksättää heinikossa.

On myöhäinen ilta. Aallot lyövät kallioihin, ja kuu valaisee maiseman.

Ollaan Helsingin edustalla Kuninkaansaaressa, Valli­saaren kyljessä. Molemmat ­saaret avattiin yleisölle vasta kaksi vuotta sitten keväällä.

Nyt tälle rannalle on rakennettu mökki, jonka kerrotaan olevan niin lähellä nollapäästöistä mökkiä kuin vain mahdollista.

Yötaivas Kuninkaansaaressa
Mökin luota avautuu näkymä Suomenlahdelle.Antti Kolppo / Yle

Nolla-mökiksi nimetty rakennus on pinta-alaltaan noin yhdeksän neliötä, ja se on siirrettävissä paikasta toiseen. Siksi se ei välttämättä edellytä erillistä rakennuslupaa.

Tällainenko on kestävän mökkeilyn tulevaisuus? Ainakin rakennuttajan eli miljarditulosta tekevän (siirryt toiseen palveluun) biopolttoaineyhtiön ja öljynjalostajan Nesteen mielestä tässä on yksi vaihtoehto.

Valo kajastaa Nolla-Mökkin ikkunoista yöllä
Yöllä Kuninkaansaari on aivan autio.Antti Kolppo / Yle

"Ekomökki" merimaisemalla varattiin täyteen puolessatoista tunnissa

Nolla-mökki on pystytetty Kuninkaansaareen heinäkuussa. Kahdessa kuukaudessa se on ehtinyt kerätä paljon kansainvälistäkin huomiota: esimerkiksi matkailumedia Lonely Planet (siirryt toiseen palveluun) sekä verkkojulkaisut Business Insider (siirryt toiseen palveluun), Dezeen (siirryt toiseen palveluun) ja Curbed (siirryt toiseen palveluun) ovat kirjoittaneet siitä.

nolla-mökki ulkoa
Nolla-mökki avataan syyskuuksi yleisön käyttöön. Vuorokaudet varattiin täyteen puolessatoista tunnissa. Yle tutustui mökkiin jo nyt.
Lamppu ikkunan edessä nolla-mökkin sisällä
Näkymä ikkunasta merelle.Antti Kolppo / Yle

Heinä- ja elokuussa mökissä on vieraillut lähinnä toimittajia ja sosiaalisen median mielipidevaikuttajia, mutta syyskuuksi se aiotaan avata yleisön käyttöön.

Asiasta ilmoitettiin heinäkuun lopulla (siirryt toiseen palveluun), ja vuorokaudet varattiin majoitusvälityspalvelu Airbnb:n (siirryt toiseen palveluun) kautta täyteen puolessatoista tunnissa.

Yle yöpyi Nolla-mökissä jo ennakkoon havainnoidakseen, millaista nollapäästöiseksi mainostettu mökkielämä käytännössä on.

Suunnittelija: Nolla-mökin teko maksaa alle 15 000 euroa

Aurinkopaneeli Nolla-mökin katolla
Katon toisella puolella on aurinkopaneeli, toisella heijastava pinta.Antti Kolppo / Yle

Kallion päälle kannetun mökin harjakatolle on asennettu iso aurinkopaneeli sähkön tuottamista varten. Toinen puoli taas on päällystetty heijastavalla pinnalla, joka estää mökin kuumenemisen aurinkoisina päivinä.

Sisätilat lämpenevät tarvittaessa keittiön liedestä. Sen energia on peräisin jätteistä ja tähteistä tuotetusta uusiutuvasta dieselistä.

Vesi on kuljetettava paikalle itse.

Robin Falck, muotoilija, Nolla-mökin suunnittelija
Nolla-mökin suunnittelija, muotoilija Robin Falck.Antti Kolppo / Yle

Mökin suunnittelija, helsinkiläinen muotoilija Robin Falck sanoo, että kun tuhatkiloinen rakennus loppusyksystä kannetaan Kuninkaansaaresta pois, jää ympäröivä luonto liki koskemattomaksi.

Falck on suunnitellut ennenkin Nollan kaltaisia minimalistisia mökkejä: hän esitteli omaa Nido-nimistä mökkiään esimerkiksi Helsingin Sanomille (siirryt toiseen palveluun) vuonna 2014.

Nollasta haluttiin tehdä mahdollisimman päästötön ja ekologinen, Falck kertoo.

– Koko idea lähti siitä, miten me retkeilemme tai lähdemme telttailemaan metsään. Silloin yksi tärkeimmistä asioista on se, mitä tuodaan mukana ja mitä joudutaan kantamaan pois. Pieni koko ja muotokieli tulevat siitä.

– Halusin käyttää mahdollisimman paljon standardimittoja. Tässä on käytetty suomalaisia havupuuvanerilevyjä, mutta ne voisi korvata millä tahansa standardikokoisella vanerilevyllä.

Nollan kaltaisen mökin rakentaminen maksaa arviolta 10 000–15 000 euroa.

– Tästä ei haluttu tehdä liian elitististä. Tällaisen mökin tekeminen on periaatteessa mahdollista kaikille, Falck sanoo.

nolla-mökin keittonurkkaus sisältä
Sisällä on myös pieni keittiö.Antti Kolppo / Yle
nolla-mökki sisältä
Vesi on kannettava mökkiin itse.Antti Kolppo / Yle

Tutkija: Liikuteltava Nolla ei korvaa perinteistä omistusmökkeilyä

Edustaako vähäpäästöinen ja siirrettävä Nolla-mökki todella tulevaisuuden ekologista mökkeilyä, niin kuin Neste sanoo?

Kyllä ja ei, vastaa vapaa-ajan asumisen tutkimuksen dosentti, Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Kati Pitkänen.

Valo kajastaa nolla-mökin ikkunoista yöllä
Biopolttoaineyhtiö ja öljynjalostaja Neste on rakennuttanut Helsingin saaristoon mökin, joka on niin lähellä nollapäästöistä kuin vain mahdollista. Käyttökokemus: kauniit maisemat mutta kylmä yö.

Yhtäältä hänen mukaansa tiedetään, että mökkeily eriytyy jatkuvasti. Yle uutisoi esimerkiksi keväällä 2017, että mökkien yhteiskäytöstä ja mökkivuokrauksesta povataan merkittävää trendiä.

– Nolla-mökki voisi vastata tähän kysyntään, Pitkänen summaa.

Toisaalta hän ei usko, että Nollan kaltainen konsepti on korvaamassa perinteistä omistusmökkeilyä.

– Mutta voisin kuvitella, että tällainen voisi tuoda siihen lisätarjontaa.

Ympäristöystävällinen mökkeily kiinnostaa yhä useampaa

Suomessa on Tilastokeskuksen tuoreimpien tietojen mukaan (siirryt toiseen palveluun) puoli miljoonaa kesämökkiä. Suomalaiset ovatkin Euroopan mökkihulluinta kansaa, Yle kertoi aiemmin kesällä.

Kesällä uutisoitiin myös, että suomalaisten rakastama mökki on pahimmillaan luontoa rasittava energiasyöppö.

Harva mökkeilijä tulee ajatelleeksi sitäkään, että myös mökille matkustaminen rasittaa ympäristöä, tutkija Kati Pitkänen huomauttaa. Usein matka taitetaan käytännön syistä henkilöautolla.

Hänen arvionsa mukaan ympäristöasiat kiinnostavat kuitenkin yhä useampaa mökkeilijää.

– Ympäristötietoisuus on nouseva trendi.

– Toisaalta mökkeilyn perusmotiivi on kautta aikojen ollut luonto. Sen takia sinne mennään, että ympäristö on tärkeää.

nolla-mökin keittiö
Nollassa on käytetty havupuuvanerilevyjä. Mökki lämpenee keittiön liedestä.Antti Kolppo / Yle

Pitkänen neuvoo, että jokainen voi vaikuttaa oman mökkeilyn ympäristövaikutuksiin vaikkapa sillä, että miettii energian käyttöä mökillä. Ja kiinnittää huomiota siihen, että ei roskaa lähiympäristöä.

– Myös sitä kannattaa miettiä, voiko mökille päästä kimppakyydillä tai voiko julkisia liikennevälineitä hyödyntää edes osana matkaa, mökkeilystä väitellyt Pitkänen vinkkaa.

Viherpesua vai aitoa huolta ilmastonmuutoksesta?

Energiayhtiö Nestettä ajatellessa ei ensimmäisenä tulisi mieleen nollapäästöinen mökki Helsingin saaristossa.

Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi kuitenkin vakuuttaa, ettei aurinkopaneelilla varustettu Nolla-mökki ole ristiriidassa yhtiön ydinbisneksen kanssa.

– Nesteen ydinbisnes on nimenomaan se, että kehitetään vähempipäästöisiä ratkaisuja, hän sanoo ja toteaa, että yrityksen tuloksesta tänä päivänä yli puolet tulee uusiutuvista tuotteista.

Sirpa Tuomi, markkinointijohtaja, Neste
Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi.Antti Kolppo / Yle

Markkinointijohtajan mukaan yhtiö halusi Nolla-mökin avulla puhua ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta ja siitä, miten sitä pystytään torjumaan.

Onko mökissä kyse vain mielikuvakampanjasta tai markkinointitempusta? Ei ole, Tuomi vastaa.

– Emme usko pelkkiin mielikuvallisiin kampanjoihin. Nykysukupolvi haluaa brändiltä sen käyttäytymistä. Ei pelkästään sanoja vaan myös tekoja. Siksi meidän nykyiset kampanjamme ovat vahvasti tekoihin perustuvia.

Kauniita kuvia mutta kylmä yö

Kuninkaansaaressa, Suomenlahden edustalla, taivas on pilvetön. Aamun ruotsinlaivat seilaavat horisontissa kohti Helsinkiä.

Ilmassa on syksyn tuntua. Mökissä lämpötila on käynyt yöllä niin alhaalla, että syyskuun Airbnb-majoittujien on syytä varautua vähäpäästöiseen mökkikokemukseen joko ainakin villasukilla tai lämmittämällä rakennusta reippaasti.

Nolla-mökistä saa myös talviasuttavan, mutta nyt eristyksiä ei ole.

Kylmää yötä kompensoi ikkunasta näkyvä silmiä hivelevä merimaisema. Tästä paikasta saa ainakin kauniita kuvia sosiaalisen median sovelluksiin.

Näkymä merelle ja saaristoon Nolla-mökkistä
Nolla-mökki sijaitsee Valli­saaren kyljessä Kuninkaansaaressa.Antti Kolppo / Yle

Korjaus 30. elokuuta 2018 kello 17.11: Rakennuslupaa koskeva kohta on täsmennetty vastaamaan vuodenvaihteessa voimaan tullutta lakimuutosta.

Lue myös:

Suomalaisen rakastama mökki on pahimmillaan luontoa rasittava energiasyöppö – Riina Puusaari ei halua omistaa, vaan kyläilee muiden kesäasunnoilla (Yle Uutiset 28.6.2018)

Suomalaisten on pakko päästä mökille – Lue, oletko keskivertomökkeilijä vai tilasto-oikku (Yle Uutiset 22.6.2018)

Mökkeilyyn tulossa iso muutos 2030-luvulla: Nuoret eivät halua mökeistä työleirejä, yhteiskäyttö lisääntyy (Yle Uutiset 9.4.2017)