Biopolttoaineista jättilasku autoilulle 2030, varoittaa St1 – Ministeri puolustautuu: Pumpulla korotus jää alle 10 senttiin litralta

Biopolttoaineet voivat aiheuttaa jopa miljardin lisälaskun autoilulle 2030 mennessä, sanovat polttoainejakelijat.

biopolttoaineet
nainen tankkaamassa
Autoilu kallistuu ensi vuosikymmenellä ilmastonmuutoksen torjunnan myötä.Ismo Pekkarinen / AOP

Suomen teillä huristellaan ensi vuosikymmenellä selvästi nykyistä enemmän biopolttoaineiden voimalla, mikäli hallituksen kaavailema laki toteutuu suunnitellusti.

Hallitus ehdottaa tuoreessa lakiluonnoksessa (siirryt toiseen palveluun), että biopolttoaineiden osuus liikenteen polttonesteissä nousisi nykyisestä noin 12 prosentista 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Kyse on niin kutsutusta jakeluvelvoitteesta, jonka kiristäminen on kirjattu hallitusohjelmaan.

Polttoainejakelijat St1, Abc-ketjun omistava SOK sekä Teboil varoittavat lakihankkeeseen liittyvissä lausunnoissa, että tavoite voi aiheuttaa valtavan lisälaskun bensan ja dieselin ostajille ensi vuosikymmenellä.

– Meidän laskelmiemme mukaan vuotuinen hintalappu voisi olla jopa miljardi euroa vuonna 2030, sanoo St1:n yhteiskuntasuhdejohtaja Mika Aho.

St1:n kallis lasku johtuu siitä, että hallituksen esitys nostaisi yksittäisen tuotteen, niin kutsutun vetykäsitellyn uusiutuvan dieselin (hvo), vuotuista tarvetta Suomessa jopa miljoonaan kuutioon.

Kun yksi kuutio uusiutuvaa dieseliä maksaa tuhat euroa enemmän kuin fossiilinen diesel, päädytään miljardin euron lisäkustannukseen, Aho selittää.

Pumpulla tämä tarkoittaisi sitä, että polttonesteet kallistuisivat keskimäärin 30 senttiä litralta – tosin vasta vuonna 2030.

Mika Aho
Liikenteen päästöjen vähentäminen biopolttoaineilla voi tulla oletettua kalliimmaksi, sanoo St1:n yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Mika Aho.Henri Vainio-Hynnilä / Yle

Pakko ja sakko työkaluina

Jakeluvelvoite pakottaa polttoainetta myyvät yhtiöt sekoittamaan – sakon uhalla – bensan ja dieselin joukkoon vuosi vuodelta enemmän biopolttoainetta.

Lakihankkeen avulla hallitus toteuttaa Suomen velvoitteita osana EU:n ilmasto- ja energiapolitiikkaa. Suomen tavoitteena on muun muassa puolittaa tieliikenteen päästöt ja fossiilisen öljyn kulutus 2030 mennessä.

Nykyinen autokanta, moottoritekniikka ja voimassa olevat polttoainestandardit rajoittavat kuitenkin sitä, kuinka paljon bensan joukkoon voi sekoittaa esimerkiksi toista tärkeää uusiutuvaa polttoainetta, bioetanolia.

Tämän vuoksi hallituksen tavoite on käytännössä toteuttava pitkälti hvo-dieselillä, jota voi sekoittaa perinteisen dieselin joukkoon ilman rajoituksia.

Suomen olosuhteisiin sopivaa talvilaatuista hvo-dieseliä valmistaa tiettävästi koko maailmassa ainoastaan Neste.

Myös UPM valmistaa Lappeenrannassa uusiutuvaa dieseliä, mutta laitoksen tuotantomäärä on jakeluvelvoitteen mittakaavassa pieni.

Grafiikka.
Jakeluvelvoitteessa biopolttoaineen osuus lasketaan vuosikeskiarvona polttonesteiden energiasisällöstä. Eli jakelijan myymissä tuotteissa pitää vuoden aikana olla keskimäärin 30 prosenttia bio-osuutta vuonna 2030.Yle Uutisgrafiikka

St1:n, SOK:n ja Teboilin kitkerää lausuntopalautetta selittää se, että yhtiöillä ei ole omaa uusiutuvan dieselin tuotantoa. St1 valmistaa jäte- ja tähdepohjaista bioetanolia pienehköjä määriä.

Täyttääkseen jakeluvelvoitteen vaatimukset, yhtiöt joutuvat käytännössä ostamaan tuotteen Nesteeltä.

Nesteen ja muiden polttoainejakelijoiden kiistat ovat kärjistyneet siihen pisteeseen, että alan yhteinen etujärjestö Öljy- ja biopolttoaineala ry päätti lopettaa toimintansa (siirryt toiseen palveluun) ensi vuoden alussa.

Taustalla oli jakeluvelvoitteen ohella pitkään jatkuneita kiistoja muun muassa biopolttoaineisiin liittyvästä viestinnästä ja edunvalvonnasta.

"Neste voi määrätä hinnat"

Aho pitää ongelmallisena sitä, että hallitus määrää uusiutuvan dieselin kysynnän lain ja sakkomaksun avulla tilanteessa, jossa tuotetta on maailman mittakaavassakin niukasti tarjolla.

Ahon mukaan Neste voi käytännössä pyytää tuotteesta melkein mitä tahansa, kunhan se on jakeluvelvoitteen sakkomaksua alempi.

– Me näemme jo nyt, että tuote hinnoitellaan sakkoa vastaan. Sakon korkeus selittää käytännössä näinkin paljon korkeamman hinnan, Aho sanoo.

Ahon mielestä hallituksen lakihankkeessa pitäisikin selvittää Nesteen mahdollinen määräävä markkina-asema ja lain muut vaikutukset markkinoiden toimivuuteen.

Nesteen Porvoon jalostamo
Neste jalostaa uusiutuvaa dieseliä Porvoon jalostamon lisäksi Singaporessa ja Rotterdamissa.Jari Järvinen / Yle

Ahon mukaan muuten vaarana on, että valtio synnyttää monopolistisen aseman Nesteelle, josta valtio omistaa edelleen liki puolet.

Maailmalla on vireillä kourallinen uusia investointeja hvo-dieselin tuotantoon, muun muassa Ranskassa ja Italiassa.

Suurin tiedossa oleva hanke on Nesteen uusi tuotantolinja Singaporen-jalostamolla.

Viime vuonna maailman hvo-dieselin tuotantokapasiteetti oli noin viisi miljoonaa tonnia, josta Nesteen osuus oli yli puolet.

Tuotannon pienuutta kuvaa se, että Suomi, Ruotsi ja Norja hotkivat nyt kolmestaan noin 40 prosenttia globaalista tuotannosta.

Aho muistuttaa, että myös muut Pohjoismaat kiristänevät omia biopolttoainevelvoitteitaan, mikä lisää uusiutuvan dieselin kysyntää entisestään.

Samaan aikaan Euroopan unioni aikoo rajoittaa tai kieltää kokonaan esimerkiksi palmuöljyn käytön biopolttoaineiden raaka-aineena.

Tämä kiristää kilpailua muista raaka-aineista ja voi sitä kautta nostaa biopolttoaineiden hintoja.

Ministeri: Pumpulla vaikutus on pieni

Lakihankkeesta vastaava energiaministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) pitää puheita miljardin euron lisälaskusta liioitteluna.

Tiilikaisen mukaan työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) johdolla selvitetään paraikaa jakeluvelvoitteen kiristämisen talousvaikutuksia.

Lakiluonnokseen kirjattujen alustavien arvioiden mukaan bensan verollinen hinta nousisi 3,3 prosenttia ja dieselin 5,7 prosenttia.

– Alustavat tulokset näyttävät, että kuluttajahinnat nousevat enintään kymmenen senttiä per litra, kun koko 30 prosentin jakeluvelvoite on käytössä, Tiilikainen sanoo Ylelle.

Neste uusiutuva diesel.
Jätteistä ja tähteistä valmistettu dieselöljy on läpinäkyvää. Se ei haise perinteiselle dieselöljylle. Jyrki Lyytikkä / Yle

Tiilikainen huomauttaa, että polttoaineiden hinnassa tapahtuu tätä isompia muutoksia pelkästään raakaöljyn hinnan heilahtelun myötä.

Kokonaiskustannukset nousevat Tiilikaisen mukaan muutamaan sataan miljoonaan euroon.

Entä miten hallitus aikoo varmistaa sen, ettei Neste pääse sanelemaan muille polttoainejakelijoille riistohintoja?

– Työ- ja elinkeinoministeriö on myös kilpailusta vastaava ministeriö, joten kilpailu- ja markkinanäkökulmat katsotaan varmasti huolella läpi ennen lopullisen esityksen antamista eduskunnalle, Tiilikainen sanoo.

Nesteen yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Ilkka Räsänen painottaa, että jakeluvelvoitetta voi täyttää myös muilla kuin Nesteen tuotteilla.

Hänen mukaansa uusiutuvan dieselin tuotantokapasiteetti tuplaantuu maailmalla jo ensi vuosikymmenen alkupuolella, mikäli julkistetut hankkeet toteutuvat.

– Nesteellä ei ole määräävää markkina-asemaa, eikä lainsäädännöllä olla antamassa Nesteelle mitään erityisasemaa, sanoo Räsänen.

"Liian kireä aikataulu"

St1, SOK ja Teboil pitävät ongelmallisena myös lakihankkeen aikataulua. Hallitus aikoo tuoda lain eduskuntaan lokakuussa, jolloin se voisi astua voimaan ensi vuoden alussa.

Kiristynyt velvoite koskisi vuosia 2021–2030. St1:n Ahon mukaan koko lakiesitys on ennenaikainen, sillä uusiutuvaa energiaa koskeva EU:n lainsäädäntö on vielä osin keskeneräinen.

EU asettaa uusiutuvan energian red2-direktiivillä uudet kestävyyskriteerit nestemäisille polttoaineille.

EU haluaa varmistaa esimerkiksi, etteivät syötäväksi kelpaavat kasvit päädy autojen tankkiin polttoaineen muodossa.

– Miten kestävyyskriteereitä tullaan soveltamaan jäsenmaissa käytännössä, tämä työ on tekemättä ja auki, Aho sanoo.

Myös biopolttoaineiden edistämistä selvittäneen TEM:n työryhmän raportissa huomautetaan, että jakeluvelvoitelakia joudutaan muuttamaan, jahka EU-direktiivi pannaan toimeen lukuisine yksityiskohtineen.

Auki on esimerkiksi se, kuinka paljon biokaasua ja uusiutuvaa sähköä käyttäviä sähköautoja voidaan hyödyntää uusiutuvan energian tavoitteiden saavuttamisessa liikenteen osalta.

Miksi hallitus siis kiirehtii?

Kimmo Tiilikainen
Energiaministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) haluaa varmistaa jakeluvelvoitelailla, että yritykset investoivat Suomessa biopolttoainejalostamoihin.Katriina Laine / Yle

Yrityksille vihreää valoa

Tiilikaisen mukaan EU-sääntelyn yksityiskohdat ovat riittävällä tarkkuudella tiedossa, jotta kansallinen jakeluvelvoite voidaan lyödä lailla lukkoon.

Ministeri perustelee kiirehtimistä tarpeella leikata päästöjä nopeasti. Tämän lisäksi biopolttoainejalostamoihin investointeja suunnittelevat yritykset kaipaavat varmuutta markkinan syntymisestä, sanoo Tiilikainen.

– Yritykset haluavat tietää, kuinka paljon ja millaisia uusiutuvia polttonesteitä ensi vuosikymmenellä tarvitaan. Odotan, että investointipäätöksiä tullaan aivan lähivuosina kuulemaan.

Suomessa uusia investointeja biopolttoaineiden tuotantoon suunnittelevat ainakin UPM Kotkan Mussalossa sekä kiinalaisomisteinen Kaidi Kemissä.

Hallituksella lienee tavallistakin kovempi tarve edistää työpaikkojen syntymistä maakuntiin kevään vaalien vuoksi.

Tiilikaisen mukaan Suomen kannattaa toimia etukenossa myös siksi, että yritykset saisivat etulyöntiaseman Euroopan biopolttoainemarkkinoiden laajentuessa.

Bensapistooli.
Biopolttoaineiden etuna on se, että niitä voidaan käyttää suoraan nykyautoissa.Oliver Berg / EPA

"Päästöt eivät vähene"

Myös St1 kaavailee investointia hvo-dieselin tuotantoon Ruotsin Göteborgissa. Miksi yhtiö siis arvostelee lakiluonnosta, joka osaltaan edistäisi kaavaillun investoinnin kannattavuutta?

Onko kyse vain siitä, että yhtiötä ärsyttää lakihanke, joka suosii biopolttoaineilla huipputulosta tahkoavaa kilpailijaa, Nestettä?

Ahon mukaan tästä ei ole kyse.

– Lainsäädäntö tulisi edistämään meidän (Göteborgin) investoinnin kannattavuutta. Kyse on yhteiskunnallisista kustannuksista, eikä niinkään siitä, mitä tästä seuraa suoraan St1:lle.

Aho sanoo, että St1 haluaa näkemyksillään nostaa esiin myös ison kuvan päästövähennyksistä.

– Kun velvoitteet kasvanevat tuotantokapasiteettia nopeammin, ja raaka-ainepohja on rajallinen, ei lisääntyvä hvo-tuonti Suomeen todellisuudessa vähennä globaaleja kasvihuonepäästöjä. Se vain siirtää samaa biopolttoainetta maasta toiseen. Eli kustannus nousee korkeaksi, globaalin ilmastohyödyn jäädessä olemattomaksi.

Aho painottaa, että päästövähennysten tasosta ei pidä tinkiä, vaan niitä pitää jopa kiristää.

Sen sijaan yhtiö haluaisi lisää joustavuutta eri sektoreiden välille, jotta hiilidioksidipäästöjä leikattaisiin mahdollisimman kustannustehokkaasti.

St1 torjuisi ilmastonmuutosta kiihdyttämällä esimerkiksi metsitystä hiilidioksidin sitomiseksi ilmakehästä. Myös liikenteen ottamista mukaan päästökauppaan pitäisi harkita.

Lue myös:

EU tiukensi uusiutuvan energian tavoitettaan – Palmuöljy halutaan pois tankista

Hallituksen lakiluonnos ja siitä annetut palautteet