Video: Tulvavesi vyöryy Havaijilla – Hurrikaani on aiheuttanut maanvyöryjä ja rajuja sateita

Havaijille on julistettu hätätila myrskyn takia.

hirmumyrskyt
Rankkasateet saivat joet tulvimaan Havaijlla
Rankkasateet saivat joet tulvimaan Havaijlla

Hurrikaani Lane on aiheuttanut Havaijilla rajuja sateita, maanvyöryjä ja tulvia. Ainakin 14 tietä on suljettu.

Loukkaantumisista ei ole toistaiseksi kerrottu. Viisi ihmistä on pelastettu tulvivasta talosta Hilon kaupungissa. Pelastusviranomaiset ovat avanneet tai avaamassa yli 30 evakuointikeskusta.

Hitaasti pohjoiseen etenevä myrsky saapuu Havaijin pääsaaren edustalle perjantaina. Hurrikaani on heikentymässä, ja sen ennustetaan laantuvan trooppiseksi myrskyksi.

Tällä hetkellä myrsky on hurrikaaniluokassa kolme, eli sen tuulet puhaltavat 50–58 metriä sekunnissa.

Presidentti Donald Trump on julistanut hätätilan Havaijille myrksyn takia. Julkiset koulut ja virastot sekä Havaijin yliopisto on suljettu.

Osavaltion kuvernööri David Ige on kehottanut ihmisiä varastoimaan kahden viikon ruoka- vesi- ja lääkevarastot.

Trooppiset myrskyt ja hurrikaanit ovat harvinaisia Havaijilla. Edellisen kerran saaristoon iski voimakas hurrikaani vuonna 1992.

Lue myös:

Lentokone myrskyn silmässä ja peloton surffari aallokossa – Havaijilla näkyy jo merkkejä lähestyvästä hurrikaanista

Havaijilla valmistaudutaan hurrikaani Lanen tuloon – ensimmäiset hätämajoituspaikat valmistautuvat avautumaan

Aiheesta muualla:

Hurricane Lane: Hawaii hit by flooding and landslides as storm nears (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AP, Reuters