Cheek-huuma nousee Lahden mäkimontussa – ensimmäiset fanit jonottivat jäähyväiskonserttiin jo aamuseitsemältä

Cheekin jäähyväiskonsertit keräävät Lahden mäkimonttuun kaikkiaan 60 000 ihmistä. Jotta fanien nautinto olisi taattu, paikalla on tarkkaan punnitut turvajärjestelyt.

Cheek
Kaksi naista jonottamassa konserttiin
Ellen Anttila ja Venla Tiilikainen pitävät toisilleen paikkaa jonossa, jos kaupasta on haettava lisää juomista.Sini Ojanperä / Yle

Venla Tiilikainen ja Ellen Anttila havittelevat eturivin paikkaa Cheekin ensimmäisessä jäähyväiskonsertissa. Tiilikainen ja Anttila tulivat Lahteen heti, kun jonotus oli sallittu eli perjantaiaamuna seitsemältä.

Mukana on ruokaa, juomista, kännykkä, varavirtalähde ja viltit.

– Pitäähän nyt tulla katsomaan, kun tämä on ainutlaatuinen juttu, Tiilikainen perustelee.

Anttila ja Tiilikainen ovat jo kokeneita Cheek-jonottajia. Esimerkiksi Hartwall-areenan keikalla Helsingissä kaverukset jonottivat eturivin paikkaa kolmisentoista tuntia.

Taktiikka on toiminut, sillä yleensä he ovat päässeet seuraamaan keikkaa suoraan lavan eteen.

– Siitä tulee se fiilis suoraan, se tuntuu taivalliselta, Anttila kuvailee.

Mäkimonttu on järjestäjille haastava paikka

Lahden mäkimontun pohjalle sulloutuu molempina iltoina 30 000 konserttivierasta eikä pois pääse kuin portaita pitkin. Viranomaiset tarkastivat keikkapaikan torstaina eikä huomautettavaa löytynyt.

Konserttien turvallisuudesta huolehtii 300 järjestyksenvalvojaa. Myös poliisi on lisännyt viikonloppuna partioiden määrää ja Helsingistä tulee ratsupoliisi järjestystä ylläpitämään.

Tapahtuman turvallisuuspäällikkö Ari Solja muistuttaa, että jokainen konserttivieras on osa turvallista tapahtumaa. Kärsivällisyys on hyve ja paikalle kannattaa tulla ajoissa.

Kartta Cheekin konsertin liikennejärjestelyistä
Fullsteam Agency

Portilla tehdään Soljan mukaan tyypillinen turvatarkastus. Mitä vähemmän tavaraa yleisöllä on mukana, sitä nopeammin tarkastuksesta pääsee läpi.

– Toivotaan, yleisöllä olisi mahdollisimman vähän henkilökohtaista irtaimistoa mukana. Jos rinkka on kuitenkin mukana, sen voi jättää narikkaan. Portilla henkilöt käydään läpi ja tarkistetaan, ettei ole mitään kiellettyä mukana.

Kiellettyjä ovat muun muassa sateenvarjot, kamerajalustat ja selfie-kepit, aseet, astalot ja alkoholi. Myöskään retkijakkaroita ja lastenvaunuja ei keikka-alueelle saa viedä.

Autolla ei asiaa lähikaduille

Liikennejärjestelyt otettiin käyttöön urheilukeskuksen lähistöllä jo perjantaiaamuna kello 9. Omalla autolla ei ole mäkimontun liepeille asiaa. Myös jalankulkua ja pyöräilyä on rajoitettu.

Turvallisuuspäällikkö Ari Solja suositteleekin julkisen liikenteen käyttöä. Hän antaa myös saattoliikenteelle napakat ohjeet: mitä kauemmas kyytiläiset jättää, sen parempi.

– Ei missään nimessä lähikaduille omilla autoilla parkkiin tai edes kyytiläisiä jättämään. Sopenkorven alue on varmasti saattoliikenteelle paras ja väljin paikka, samoin sataman seutu. Keskustassa toriparkkia lähemmäksi ei kannata autolla yrittää.

Kartta Cheekin jäähyväiskonsertin liikennejärjestelyistä
Fullsteam Agency

Kerrostalon kokoinen lava

Cheekin jäähyväiskeikat Lahden mäkimontussa ovat järjestäjien mukaan kaikkien aikojen suurin suomalainen konserttituotanto. Yksistään lava on ennätyksellisen suuri, kerrostalon kokoinen. Tanskasta tuotu lava on yli 60 metriä leveä ja 25 metriä korkea.

Lavan rakenteisiin kiinnitetään tuhat neliömetriä videoseinää ja yli tuhat valaisinta ja muuta efektilaitetta. Konserttia varten mäkimonttuun on vedetty myös satoja kilometrejä kaapeleita. Kaluston kuljettamiseen on tarvittu yli 50 rekkaa. Tapahtumassa työskentelee yhteensä noin tuhat henkeä.

Cheekin konsertit ovat ensimmäiset mäkimontussa järjestetyt suurkonsertit sitten vuoden 1991, jolloin montussa esiintyi amerikkalainen poikabändi New Kids On The Block.

Nuoret naiset jonottavat konserttiin
Helsinkiläiset Maria Nisula ja Aino Ikonen olivat portilla jo aamuseitsemän jälkeen. Edessä on 13 tunnin odotus.Sini Ojanperä / Yle

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Venla Tiilikainen ja Ellen Anttila ovat kuunnelleet Cheekiä ja seuranneet hänen uraansa seitsemän vuotta. Kaiken päättyminen tuntuu Tiilikaisen mukaan haikealta.

– Ymmärrän kyllä, että kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja nyt on sen aika.

Ystävänsä Jenni Kaasalaisen kanssa jonon kärkeen tähdänneen lahtelaisen Noora Virolainen odottaa show'sta ainutkertaista kokemusta.

– Illasta tulee varmasti todella ikimuistoinen, hän toteaa.

Lue lisää:

Cheek päättää uransa viikonloppuna – mitä tänne sen jälkeen jää?

Dokumentti Suomen suosituimmasta pop-artistista