Syyttäjä tyytymätön Ulvilan Cannonball-huumejutun pääepäillyn tuomioon – myös vastaajista yli puolet aikoo valittaa

Satakunnan käräjäoikeus antoi tuomiot Cannonball-huumejutussa heinäkuun puolivälissä.

Cannonball MC
Cannonballin tilat Ulvilassa, poliisioperaatio
Ulvilan Cannonballin kerhotilat ratsattiin kesällä 2017.Katja Halinen / Yle

Syyttäjä aikoo valittaa Ulvilan Cannonball-huumejutun tuomion tietyistä osista.

Kihlakunnasyyttäjä Markku Heikonen kertoo, että syyttäjä on tyytymätön kahden tuomitun osalta menettämisseuraamuksiin ja yhden tuomitun kohdalla lisäksi myös vankeusrangaistuksen osalta.

– Yksi pääepäillyistä tuomittiin nettihuumekaupan osalta avunantajaksi ja syyttäjä katsoo, että hän olisi tässä syytekohdassa tekijä.

Käräjäoikeuden mukaan tuomitut ovat vuoden 2017 aikana myyneet ja välittäneet yli 16 kiloa amfetamiinia, noin 6 000 ekstaasitablettia, 700 grammaa MDMA-jauhetta, 200 grammaa kokaiinia, 380 millilitraa amfetamiiniöljyä ja 300 LSD-lappua. Rikoshyöty huumekaupoista on ollut yli 370 000 euroa.

Huumeita myytiin pääasiassa internetin anonyymin tor-verkon kautta.

Noin puolet tuomituista tyytymättömiä

Kyseiselle miehelle, jota pidetään Ulvilan Cannonballin johtajana, haettiin yli 10 vuoden vankeusrangaistusta. Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi hänet vankeuteen neljäksi ja puoleksi vuodeksi. Yksi toinen pääepäilty tuomittiin nettihuumekaupasta kymmeneksi vuodeksi vankeuteen.

– Jos hänet tuomitaan Vaasan hovioikeudessa tekijänä myös tästä rikoksesta, silloin vankeusrangaistus olisi myös varmaankin se kymmenen vuotta, Markku Heikonen sanoo.

19 tuomitusta yhdeksän on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon. Heidän joukossaan ovat myös Ulvilan kerhon epäilty johtohahmo ja kymmeneksi vuodeksi vankeuteen tuomittu mies.

Syyttäjällä ja vastaajilla on syyskuun alkuun asti toimittaa valitus Vaasan hovioikeudelle.

Lue lisää:

Ulvilan Cannonball-huumeoikeudenkäynnistä kovat tuomiot – järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvät syytteet hylättiin kaikilta

Liivijengi pyöritti Porin seudulta poikkeuksellisen suurta huumekauppaa – netissä ja kadulla kaupattu yli 16 kiloa amfetamiinia