Helsingin juhlaviikkojen taiteilija: Trumpin Amerikka ei ole minun Amerikkani

Afroamerikkalainen koreografi Kyle Abraham uskoo, että muutos on tulossa.

nykytanssi
Kyle Abraham
Kyle Abraham on noussut merkittäväksi hahmoksi amerikkalaisessa nykytanssissa.Nella Nuora / Yle

Kyle Abraham, 41, tekee heti selväksi, ettei hän kuulu presidentti Trumpin kannattajiin. Amerikkalaiskoreografi ei itse asiassa mainitse Trumpia edes nimeltä, vaan puhuu henkilöstä, joka on presidentin virassa.

Abrahamin haastattelut poikivat usein räväköitä otsikoita: “Valkoinen valta antoi meille aseet, ja käänsi sen jälkeen selkänsä”, “Minut lokeroitiin tanssin kentällä ihonvärini takia”.

– Totta kai ajattelen poliisin julmuuksia nyky-Amerikassa, mutta siinä ei ole mitään uutta. Olen kasvanut sen asian kanssa koko elämäni, Abraham sanoo.

Pittsburghissa kasvanut Abraham on yksi sukupolvensa kiinnostavista afroamerikkalaisista äänistä.

Hän on ilahtunut siitä, että moni on vihdoin tajunnut, miten pitkään Yhdysvalloissa on vallinnut epäoikeudenmukaisuus, ja ihmiset myös sanovat sen ääneen. Abraham korostaa, ettei hän puhu vain itsensä näköisistä ihmisistä.
Hän on toiveikas sen suhteen, että asiat voivat muuttua paremmiksi tulevina vuosina.

– Minusta on tärkeää, että voimme puhua muutoksen mahdollisuudesta, Abraham sanoo.

Kaksi tanssijaa.
Kyle Abrahamin teos Live! The Realest MC kertoo identiteetin rakentamisesta miehenä afroamerikkalaisessa yhteisössä.Steven Schreiber / Helsinkin juhlaviikot

“Yritin olla näkymätön”

Kansallisoopperassa on aamupäivällä hiljaista. Abraham kävelee päivänvalossa kylpevän lämpiön läpi keltainen villapipo päässään.

Hän on tuonut Helsinkiin tanssiteoksensa Live! The Realest MC, jonka harjoitukset käynnistyvät Alminsalissa.

Teos perustuu löyhästi Pinokkion tarinaan. Siinä Abraham pohtii, millaista on olla oikea poika tai mies. Kyse on identiteetin rakentamisesta afroamerikkalaisen yhteisön paineissa.

Yläasteella Abraham yritti esittää jotain muuta, kuin mitä hän oikeasti oli, piiloutua hiphopparin kaapuun ollakseen herättämättä huomiota.

Abraham on avoimesti homoseksuaali. Nuorena häntä haukuttiin homoksi, vaikka Abraham ei siinä vaiheessa vielä mieltänyt itseään edes seksuaaliseksi olennoksi.

– Teos kertoo pitkälti siitä, miten yritin olla nuorena näkymätön. Pyrin puhumaan ja kävelemään tietyllä tavalla, Abraham sanoo.

Hänen omakohtaisten teostensa aiheet kumpuavat usein Pittsburghista.

– Hyväksyn sen, että minusta puhutaan poliittisena koreografina, vaikka teokseni eivät useinkaan ole sitä.

– Olen amerikkalainen, musta homoseksuaali, joka tulee tietystä yhteisöstä Pittsburghissa. Se on itsessään poliittista varsinkin, kun olen ylpeä siitä.

Kyle Abraham
Kyle Abraham herätti nuorena huomiota reiveissä ja hiphop-skenessä.Nella Nuora / Yle

Teknobileistä baletin tekijäksi

Kalifornian yliopistossa (UCLA) tanssia opettava Abraham pyörittää omaa nimeään kantavaa ryhmää A.I.M. Lyhenne tulee sanoista Abraham In Motion.

Ryhmä perustettiin hieman yli kymmenen vuotta sitten.

Nuorena Abraham herätti huomiota reiveissä ja hiphop-skenessä, mutta nykytanssia hän alkoi opiskella vasta 17-vuotiaana. Koulussa ystävät rohkaisivat häntä hakemaan High School -musikaaliin. Se oli ensikosketus tanssijuuteen.

Äiti ja isä kannustivat poikaansa harrastuksissa. Vanhemmat kävivät hakemassa hänet aamuyöllä autolla teknobileistä Pittsburghin klubeilta.

Äiti työskenteli opettajana ja isä sosiaalityöntekijänä koulussa. Keskiluokkaisesta taustastaan huolimatta, Abraham on nähnyt, mitä Pittsburghin kaduilla tapahtuu.

– Kun aloin opiskella tanssin eri tyylisuuntia, kukaan ei sanonut minulle, että jokin liike tanssissa olisi toista parempi. Olen kiinnostunut yleisesti liikkeestä, Abraham sanoo.

Omissa töissään hän yhdistelee nykytanssiin hiphopia.

Abraham on noussut kymmenessä vuodessa merkittäväksi tanssin tekijäksi Yhdysvalloissa.

Asemasta kertoo se, että hänen uusin teoksensa, elämän ensimmäinen baletti, tulee ensi-iltaan New York City Ballet’ssa syyskuun lopulla.

Sen nimi on New Abraham, eli Abraham uudessa valossa.