1. yle.fi
  2. Uutiset

Huonekalualalla tarvitaan edelleen käsityön tekijöitä – orastavaa osaajapulaa torjutaan koulutuksella

Perinteinen huonekalualan kouluttaja TEAK alkaa kouluttaa tauon jälkeen uudestaan Teuvalla muun muassa puuseppiä ja verhoilijoita.

huonekaluteollisuus
Hakola Huonekalu Oy: tehtaalla
Opinto-ohjaaja Jari Hakala (kuvassa vasemmalla) ja toimitusjohtaja Jari Hakola ennustavat huonekalualalle työvoimapulaa. Työnsä ääressä Johanna Havimäki.Tuomo Rintamaa / Yle

Hakola Huonekalu Oy:n tehtaalla Kurikan Jurvassa valmistuu huonekaluja hyvään tahtiin. 50-vuotiaalla yrityksellä pyyhkii hyvin.

– Onneksi on pöhinää, ei voi valittaa, myhäilee toimitusjohtaja Jari Hakola.

Vaikeitakin aikoja yrityksellä on ollut, mutta nyt myynti kasvaa kaksinumeroisin luvuin. Yritykselle käännekohta oli oman verkkokaupan perustaminen.

Yritys on palkannut lisää työntekijöitä sekä tuotantoon että myyntiin. Tällä hetkellä työntekijöitä on 20 ja alihankkijoita on saman verran.

Osaajia on toistaiseksi löytynyt, mutta tulevaisuus huolettaa. Jos kasvu jatkuu, työntekijäpula on uhkana ja se voi koitua kasvun esteeksi, ennakoi Hakola.

– Kyllä se on tämä ompelu, liimaus ja verhoilutyö ja ylipäätään kaikki käsillä tekeminen, mihin työvoimaa tarvitaan.

TEAK kartoitti tarvetta

Huonekalualan yritysten huoli on otettu vakavasti koulutuspuolella. Etelä-Pohjanmaalla Suupohjassa perinteistä alan koulutusta herätellään nyt henkiin tauon jälkeen. Teuvalla aikuiskoulutuskeskus TEAK aloittaa tänä syksynä neljä uutta koulutusta työvoimakoulutuksena ja omaehtoisena koulutuksena.

Parhaillaan on haku käynnissä puusepän, verhoilijan, sisustaja-remontoijan ja sisustustekstiilien valmistajan koulutuksiin.

TEAKissa on selvitetty, että etenkin verhoilijoista on huonekalualalla pulaa.

– Teimme alkukesän aikana kartoituksen lähialueen yrityksiin ja kyllä se oli yksiselitteinen se viesti, että osaajia alalle tarvitaan, toteaa opinto-ohjaaja Jari Hakala TEAKista.

Kartoitus koski huonekaluyrityksiä Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla sekä yksittäisiä yrityksiä kauempanakin.

Monimuotokoulutusta ja työssä oppimista

Teuvalle odotetaan käsillä tekemisestä kiinnostuneita opiskelijoita kauempaakin. Monimuotokoulutus mahdollistaa opiskelun lähijaksojen ohella etänä ja verkossa. Myös työssäoppiminen on mahdollista omalla kotiseudulla.

Hakola Huonekalu Oy:n toimitusjohtajan Jari Hakolan mukaan on hyvä, että TEAK tarttui haaasteeseen. Hakola sanoo yrityksensä olevan mielellään mukana kehittämässä työpaikalla oppimista.

Hakolan mukaan huonekalualalla tarvittavaa osaamista ei hankita pelkästään koulun penkillä istumalla, mutta ei myöskään ilman koulutusta. Tarvitaan kumpaakin.

– Huonekalujen laadusta ei ole varaa tinkiä yhtään. Siksi tarvitaan päteviä ammattilaisia.

Hakola Huonekalu Oy:n tehtaalla
Tuomo Rintamaa / Yle

Verhoilijoilla edessä sukupolvenvaihdos

Myös Suomen Verhoilijamestareiden Liitossa pidetään tervetulleena uutisena sitä, että perinteinen alan kouluttaja käynnistää verhoilijoiden koulutuksen uudestaan.

Liiton asiamiehen Kaisu Oksasen arvion mukaan verhoilijoista ei ole tällä hetkellä koko maan mitassa pulaa, mutta paikallisesti työvoiman tarvetta voi olla enemmän kuin tarjontaa. Samaa todistaa TE-toimistojen näkemyksiin perustuva ammattibarometri (siirryt toiseen palveluun).

Suomessa valtaosa verhoilijoista toimii itsenäisinä yrittäjinä.

Myös Kaisu Oksanen näkee, että tulevaisuudessa alan osaajista voi tulla pulaa.

– Ammattikuntamme on melko ikääntynyttä, joten uusia ammattilaisia tarvitaan. Tarvitaan myös niitä, jotka ostaisivat yrityksiä ja jatkaisivat niiden toimintaa.

Lue seuraavaksi