Varusmiesten muonituksesta vastaava Leijona Catering kasvisruokalinjauksesta: "Mielestämme tämä ei ole järkyttävä muutos"

Puolustusministeri Jussi Niinistö huolestui varusmiesten jaksamisesta kasvisruoan voimalla. Kasvisruokapäivä ei jatkossakaan tarkoita, että yhtenä päivänä armeijassa syötäisiin vain kasvisruokaa.

puolustusvoimat
Sotilaat ruokailevat.
Suomen varuskunnissa nautitaan päivittäin yli 70 000 ateriaa.Katriina Laine / Yle

Varusmiesten muonituksesta vastaavan Leijona Cateringin kehityspäällikkö Petri Hoffren ei ymmärrä armeijan kasvisruokapäivästä noussutta kohua.

Kohu sai alkunsa, kun puolustusministeri Jussi Niinistö kommentoi Lännen median haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) kasvisruokapäivää. Niinistön mukaan armeija ei taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla. Samalla puolustusministeri vaati välitöntä selvitystä armeijan kasviruokalinjauksesta.

Tähänkään päivään mennessä armeijan ruokalista ei ole koostunut yksistään liharuokavaihtoehdoista, vaan vuosikymmenten aikana ruokalistalla on ollut tarjolla muun muassa kesäkeittoa, kasvishernekeittoa, pinaattilettuja ja erilaisia perunalaatikkoruokia.

– Kautta armeijan historian ruokalistalla on ollut kasvisruokaa, kuten esimerkiksi pinaattilettuja. Pinaattilettuja ei vain mielletä kasvisruoaksi. Ihmiset eivät koe siitä tunnontuskia, vaan pitävät pinaattilettuja hyvänä ruokana, sanoo Leijona Cateringin kehityspäällikkö Petri Hoffren.

Sotilaita ruokajonossa armeijassa.
Katriina Laine / Yle

Hän ei halua ottaa kantaa puolustusministeri Niinistön kommentteihin. Hänen mukaansa armeijan tarjoilema kasvisruoka täyttää kaikki Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suositukset.

– Kasvisruokapäivä ei tarkoita sitä, että esimerkiksi yhtenä päivänä viikossa syötäisiin pelkkää kasvisruokaa. Meillä on tällä hetkellä listalla kahdeksan kasvisruokaa kuuden viikon listalla. Syyskuusta eteenpäin tulee olemaan kaksitoista kasvisateriaa kuuden viikon listalla. Meidän mielestämme tämä ei ole mikään järkyttävä muutos, Hoffren sanoo.

Puolustusministeri Niinistö oli Ylen haastattelussa huolissaan etenkin siitä, saavatko varusmiehet kaiken tarvitsemansa proteiinin ja hiilihydraatit, jos kasvisruokailujen määrää puolustusvoimissa lisätään.

Ruokalistalle ei kuitenkaan ole tulossa yhtäkään päivää, jolloin ruokana olisi vain kasvisruokaa.

– Luullaan, että tarjoilemme jatkossa vain parsakaalia ja porkkanaa. Meillä on myös niitä, mutta ruoassa on mukana tietyllä tapaa lihaa vastaavia proteiineja. Ruoka on täysipainoista kasvisruokaa, eikä pelkkää perunaa ja vihanneksia. Varusmies pärjää varmasti kasviruoalla, päättää Hoffren.

Lue lisää:

Puolustusministeri kimpaantui armeijan kasvislinjasta: "Ideologista pakkotuputusta ei tarvita" – Pyytää kasvisruoasta selvityksen

Armeija lisää kasvisruokia ja puolustusministeri vaatii selvitystä – Väitöskirja paljastaa, millaisella ruualla sota-aikana oikeasti sodittiin

Puolustusministeri Niinistön kasvisruokakommentit nousivat Ruotsin television kärkiuutisten joukkoon