Maailman vahvimpana pidetty merijää Grönlannin pohjoispuolella on sulanut

Merijään sulaminen saa aikaan noidankehän, jossa merivesi lämpenee edelleen.

Grönlanti
Jäävuori Grönlannissa.
Tutkijat eivät ole havainneet Grönlannin pohjoisrannan sulamista koskaan aikaisemmin kesäaikaan.Steffen & Alexandra Sailer / AOP

Merialue Grönlannin pohjoispuolella on jäätön, kertoo Yhdysvaltain napa-alueiden tutkimuslaitos NSIDC.

Tutkimuslaitos on satelliittikuvista todennut, että Grönlannin pohjoispuolella on kymmeniä kilometrejä avointa vettä ja sula meri laajenee jatkuvasti kohti pohjoista.

Napa-alueen tutkijat ovat hämmästyneitä ilmiöstä, sillä kyseisen alueen jäätä pidetään vahvimpana koko maapallon merijäästä.

Alueella vallitsevat tuulet työntävät tavallisesti jäätä Siperian suunnasta ja kasaavat sitä jopa 25 metriä paksuiksi röykkiöiksi Grönlannin rannikolle. Tutkijat olivat uskoneet, että kyseisen alueen jää olisi viimeisimpiä, joka sulaa ilmaston lämmetessä.

Tutkijat eivät ole havainneet Grönlannin pohjoisrannan sulamista koskaan aikaisemmin kesäaikaan. Vielä suurempi hämmästys tutkijapiireissä vallitsi viime helmikuussa, keskellä talvea, kun ilmiö havaittiin ensimmäisen kerran.

NSIDC:n tutkijat pitävät jääalueen sulamista selvänä merkkinä ilmastonmuutoksesta. Helmi-maaliskuussa Grönlannissa mitattiin lähes kesäisiä lämpötiloja.

– Tämä on todellakin uusi todiste siitä, että napa-alue muuttuu. Napa-alueen jää alkaa muuttua vuodenaikojen mukaan. Jää voi sulaa kesäaikaan, muuttuu ohuemmaksi ja on entistä liikkuvampaa, sanoo CNN-uutiskanavan haastattelema (siirryt toiseen palveluun) NSIDC:n tutkija Walt Meier.

Napa-alueen merijään katoaminen lisää ilmaston lämpenemistä muuallakin maapallolla. Auringonsäteet, jotka aiemmin heijastuivat pois jään kirkkaasta pinnasta imeytyvät nyt meriveteen ja lämmittävät sitä.