Elon Musk veti takaisin aikeensa irrottaa Tesla pörssistä

Muskin puheet nostivat Teslan pörssikurssia, mutta samalla saivat markkinavalvojat valpastumaan.

Tesla Motors
Elon Musk poseerasi Teslan kanssa Amsterdamissa vuonna 2014.
Elon Musk poseerasi Teslan kanssa Amsterdamissa vuonna 2014.Jerry Lampen / EPA

Sähköautoja ja aurinkopaneeleja valmistavan Tesla-yhtiön toimitusjohtaja Elon Musk ilmoittaa peruvansa aikeensa vetää Tesla pörssistä.

Musk oli kirjoittanut tiedotteensa myöhään yöllä.

Tiedotteessaan hän kertoo tehneensä päätöksen sen jälkeen, kun oli kuunnellut sijoittajien palautetta. Teslan johtokunta oli myös koolla torstaina.

Teslaa koskeva huhumylly käynnistyi 7. elokuuta, kun Musk ilmoitti Twitterissä harkitsevansa Teslan vetämistä pörssistä.

Musk perusteli ajatustaan sillä, että yhtiö välttäisi lyhytaikaiset rahoituspaineet, jotka ovat seurausta neljä kertaa vuodessa tehtävästä tulosraportista, mikä pörssiyhtiön on tehtävä.

Tiedotteen mukaan osakkeenomistajille tarjottaisiin 420 dollaria osakkeelta, eli kyseessä olisi 72 miljardin dollarin kauppa.

Teslan osakkeen kurssi nousi heti 11 prosenttia. Vaikka tarjous ylitti selvästi pörssikurssin, valtaosa omistajista aikoi silti kieltäytyvä osakkeiden myynnistä, Musk kertoi myöhemmin.

Musk joutui lopulta perumaan aikeensa, koska suuret sijoittajat vastustivat sitä. Musk kertoo lisäksi tiedotteessaan, että institutionaalisilla sijoittajilla on säännöt, jotka rajoittavat pörssin ulkopuolisiin yhtiöihin tehtäviä sijoituksia. Nämä rajat olisivat tulleet Teslan ongelmaksi.

Myös Yhdysvaltain pörssikaupan valvojat olisivat ottaneet operaation hampaisiinsa, koska yhtiön rahoitus oli uhattuna. Musk oli tosin vakuuttanut, ettei rahoitusongelmia ollut.

Lähteet: AP, Reuters