Kuopion bussiturmaa läheisesti muistuttava onnettomuus tapahtui Heinolassa 1999: Neljä kuoli, kun pyhiinvaeltajia kuljettanut linja-auto syöksyi kaiteen läpi pudotukseen

Kuljettaja tuomittiin sakkoihin kolmesta kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kuopion bussiturma
Neljä ihmistä kuoli ja noin 40 loukkaantui bussiturmassa valtatie 140:llä Heinolassa huhtikuussa vuonna 1999.
Neljä ihmistä kuoli ja yli 30 loukkaantui bussiturmassa valtatie 140:llä Heinolassa huhtikuussa vuonna 1999.Päivi Peltonen / Lehtikuva

Ainakin neljä ihmistä menehtyi ja 20 loukkaantui, kun bussi syöksyi sillalta junaradalle Kuopiossa perjantaina iltapäivällä. Onnettomuuden tutkinta aloitettiin eilen vain muutama tunti ulosajon jälkeen.

Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari kertoi Ylelle, että tutkintaa varten kerätään tietoa vastaavanlaisista onnettomuuksista. Hän nosti esille Heinolassa pääsiäisenä 1999 sattuneen turman.

Tuolloin Lahden ortodoksisen seurakunnan pyhiinvaeltajia kuljettanut linja-auto suistui Heinolan eteläisessä moottoritieliittymässä kaiteen läpi ja syöksyi noin kymmenen metriä alas.

Kolme matkustajaa sai välittömästi surmansa, ja neljäs kuolonuhri menehtyi sydänkohtaukseen sairaalassa. Autossa oli kuljettaja ja 39 matkustajaa, joista vain muutama selvisi vammoitta.

Onnettomuustutkintakeskus (OTKES) päätyi siihen, että ulosajo johtui bussin nopeudesta rampilla. Bussi tuli rampin lopussa olevaan mutkaan ainakin 55 kilometrin tuntinopeudella. Vasemmalle kaartuvassa mutkassa auto kallistui oikealle, ja kuljettaja joutui kaikin keinoin oikaisemaan bussin.

”Tämän jälkeen hänellä ei enää ollut mitään mahdollisuutta mihinkään hätätoimenpiteisiin”, OTKESin tutkintaselostuksessa todetaan (siirryt toiseen palveluun).

Kuljettaja kertoi jarrujen pettäneen

Heinolan ja Kuopion onnettomuuksissa on paljon samankaltaisuuksia. Kuopion onnettomuusbussin kuljettaja kertoi poliisille eilen, että auton jarrut eivät toimineet liittymässä. Myös Heinolassa bussia kuljettanut kertoi samaa: jarrut pettivät.

Heinolan turman tutkintaselostuksessa kuitenkin todetaan, että bussin jarrujärjestelmästä ei löytynyt vikaa, joka olisi voinut aiheuttaa jarrujen katoamisen. Toisaalta selostuksessa kerrotaan myös, ettei tutkinnassa tullut ilmi asioita, jotka olisivat osoittaneet kuljettajan kertomuksen virheelliseksi.

OTKESIn mukaan turmaan vaikuttivat kuljettajan vähäinen kokemus linja-auton ratissa sekä Heinolan eteläisen liittymän rampin muoto.

Kouvolan hovioikeus tuomitsi bussin kuljettajan sakkoihin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kolmesta kuolemantuottamuksesta.

Itä-Suomen poliisi tutkii eilistä onnettomuutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä neljänä kuolemantuottamuksena. Poliisi selvittää turman mahdollisina syinä teknistä vikaa, kuljettajan liikennekäyttäytymistä ja terveydentilaa sekä liikenneolosuhteita.