Sofia Holmberg, 34, on yrittänyt säästää vuosia onnistumatta: "Nettikirppikset ovat täynnä lastenvaatteita" – lue asiantuntijan viisi säästövinkkiä

Finanssialan mukaan 38 prosenttia suomalaisista ei säästä. Sofia Holmberg on yksi heistä, vaikka hän on sitä useita kertoja yrittänytkin.

säästäminen
Sofia Holmberg
Sofia Holmberg haluaisi säästää, mutta se on ollut hänelle aina vaikeaa tulotasosta riippumatta.Kotialbumi

Sofia Holmberg, 34, ei ole koskaan onnistunut säästämään rahaa yrityksistä huolimatta.

Kuopiossa asuva Holmberg on kahden lapsen yksinhuoltaja ja kotiäitinä hän on ollut reilun kolmen vuoden ajan. Syksyllä hän aloittaa opiskelut. Elatustuen, perustoimeentulotuen, yleisen asumistuen, lastenhoidon tuen ja lapsilisän kanssa hän saa kuukaudessa rahaa hieman yli 2000 euroa.

Vaikka Holmberg on pienituloinen, hän kuitenkin kokee rahaa tulevan sen verran, että säästämisen pitäisi onnistua.

– Ihan hyvin voisin edes muutaman kympin kuukaudessa säästää.

Holmberg kertoo rahojen aina polttelevan tilillä ja kuvailee, ettei hänellä ole säästämiseen pitkäjänteisyyttä.

– Varmaan on jonkunlainen shoppailuhimokin. En osaa ajatella, että vuoden päästä on tonni tilillä. Fiilistelen rahan nyt.

Holmberg ei ole ainoa suomalainen, joka ei osaa säästää, vaikka sen pitäisi edes pienissä määrin olla mahdollista.

– Todellisuus on, että iso osa pienituloisista suomalaisista ei pysty säästämään, talous- ja velkaongelmissa olevia ihmisiä auttavan Takuusäätiön kehittämispäällikkö Minna Markkanen sanoo.

– Kun kerrottaisiin enemmän tarinoita pienituloisten säästämisestä, se kannustaisi kaikkia säästämään riippumatta tuloluokasta.

Markkanen ei ota kantaa yksittäistapaukseen, mutta Takuusäätiön asiakkailla tyypillinen tarina on, että teoriassa pitäisi pystyä säästämään. Aikomus ei syystä tai toisesta toteudu.

– Äkilliset hankinnat sotkevat säästämistä. Toinen syy on motivaatio. Jos laittaa 20 euroa kuussa säästöön, se ei motivoi.

Kyse on myös psykologiasta. Markkasen mukaan moni ajattelee, että haluaa elää tässä ja nyt.

– Arvostetaan välitöntä hyötyä. Monilla on myös epärealistinen käsitys siitä, mihin he kuluttavat ja mihin omat tulot riittävät.

Säästämistä, luotonkäyttöä ja maksutapoja tutkinut (siirryt toiseen palveluun) Finanssialan johtava asiantuntija Elina Erkkilä kertoo, että 38 prosenttia suomalaisista ei säästä tai sijoita ollenkaan.

– Vaikka kyselytutkimuksilla saadaan jatkuvasti tuloksia, että ihmiset säästävät ja sijoittavat enemmän, parin viime vuoden aikana suomalaiset ovat kuluttaneet enemmän kuin säästäneet. Suomalaiset kyllä maksavat ahkerasti pois asuntolainojaan, mikä myös on säästämistä.

Erkkilä puhuu kuluttamisen kulttuurista ja arvomuutoksesta. Esimerkiksi isovanhemmat tulivat toimeen vähemmällä ja osasivat säästää pienistä varoistaankin.

– Ei ole ollut hyvinvointiyhteiskuntaa, joka tulee ja pelastaa. Nyt halutaan heti saada hyödyke. Siinä on enemmän kyse asenteesta, itsekurista ja valinnoista. Toki on myös elämäntilanteita, jolloin säästäminen on vaikeaa.

Satoja euroja lastenvaatteisiin

Sofia Holmbergin heikkoutena ovat lastenvaatteet. Hän ostaa niitä kauppojen alennusmyynneistä ja nettikirppareilta. Joululahjoja hän hankkii lapsilleen jo ennakkoon.

– Olen kauhea tuhlari. Nettikirppikset ovat täynnä ihania lastenvaatteita.

Itseensä Holmberg ei kuitenkaan käytä juuri rahaa.

– Minulla ei ole rahaa matkustella, ostaa meikkejä tai käydä kampaajalla, mutta ruoka ja vaipat eivät ole koskaan loppuneet.

Hän kertoo tuntevansa äitejä, jotka laittavat rahaa mieluummin itsensä hemmotteluun kuin lapsen vaatteiden hankintaan. Holmberg ei niin tee.

– En ole sellainen, että hirveästi kaipaisin ripsienpidennyksiä tai kampaajareissuja.

Kun Holmberg saa rahaa, hän maksaa heti laskut ja ostaa kaiken pakollisen eli ruoan ja muut elintarvikkeet sekä muun tarvitsemansa, kuten lääkkeet.

Kun Holmbergille tulee yllättäen jokin isompi hankinta, hän yrittää saada sen edullisesti, myydä vaatteita tai elektroniikkaa. Jos Holmberg ei saa rahaa muuten kasaan, hän hakee täydentävää toimeentulotukea. Joskus Holmberg on lainannut kavereilta, jos esimerkiksi kissoille on tullut yllättävä eläinlääkärireissu. Hän maksaa aina takaisin.

– Parhaalla ystävälläni on aina sen verran rahaa jemmassa, että hän pystyy lainaamaan.

Holmbergilla on tosin myös ulosotossa velkaa ajoilta, kun hän oli noin 18-vuotias. Nyt velkaa on alle kaksituhatta euroa.

Olen oppinut, miten elän ilman luottotietoja.

Sofia Holmberg

– Kun olin töissä, minun palkastani ulosmitattiin suojaosuuden yli menevästä summasta kaksi kolmasosaa. Nyt minun tulotasoni on niin pieni, etten lyhennä velkaa.

Hän ei ole saanut luottotietoja sen jälkeen takaisin.

– Toivon, etten saa niitä takaisin, koska sitten saattaisin luisua takaisin velkaantumiseen. Olen oppinut, miten elän ilman luottotietoja.

Velkaantuminen ja kuluttaminen yleistyneet

Takuusäätiön kehittämispäällikön Minna Markkasen mukaan kotitaloudet velkaantuvat koko ajan lisää, koska he yliarvioivat tulevaisuuden maksukyvyn. Lisäksi lainaa saa helposti ja nopeasti maksukyvystä riippumatta.

Pienituloinen saattaa sanoa, ettei pysty säästämään etukäteen, mutta rahoittaa hankintojaan kulutusluotoilla.

– Hän siis säästää käänteisesti. Ihmisten pitäisi ymmärtää, että jos ei pysty säästämään, ei pysty maksamaan lainaakaan. Elämme liian luottomyönteisessä yhteiskunnassa.

Finanssialan johtava asiantuntija Elina Erkkilä pitää ongelmallisena vakuudettomien kulutusluottojen sekä maksuhäiriöiden kasvua.

– Olen pannut merkille, että eläkeläiset ovat alkaneet velkaantua kulutusluotoilla. Pahan päivän varalle säästetään eniten, mutta jos tulot tippuvat, myös kulutusta voi olla vaikea muuttaa.

Säästöjä ei tullut silloinkaan, kun tulot olivat paremmat

Myös Sofia Holmbergin tulot ovat vaihdelleet. Ennen äidiksi tulemista hänellä oli aina työpaikka. Holmberg työskenteli muun muassa siivoojana ja esimiestehtävissä. Kun tulotaso nousi, myös kulutus kasvoi. Hän ei pystynyt silloinkaan säästämään.

– Tuli osteltua itselle vaatteita ja käytyä reissuilla. Ihan yhtä lailla tili meni nollille.

Holmberg on yrittänyt säästää myös avaamalla kahdesti säästötilin ja siirtämällä käyttötililtä rahaa sinne. Hän saattaa ajatella ensin laittavansa sinne ylimääräiset kolmesataa euroa, mutta huomaa pian, etteivät rahat riitä.

– Aina tulee joku syy, mihin muutama päivä sitten laitetut säästökympit pitää käyttää.

Vuonna 2013 Holmbergin isoäiti avasi omiin nimiinsä tilin, jotta hän säästäisi Holmbergille rahaa. Holmberg toivoi, ettei isoäiti siirtäisi hänelle itselleen rahaa, koska pelkäsi heti käyttävänsä sen.

Sofia Holmberg
Sofia Holmberg haaveilee reissusta, joka ei ole vielä onnistunut puuttuvien säästöjen vuoksi. Hän on kuitenkin oppinut katsomaan paremmin, mihin rahat menevät.Kotialbumi

On oppinut käyttämään rahaa paremmin

Holmberg kuvailee, että hänellä on ollut nuoresta asti törsäilyyn taipuvainen luonne ja siksi hän nuorempana myös velkaantui. Silti Holmberg kertoo kulkeneensa pitkän matkan vuosien takaisesta.

– Olen oppinut hahmottamaan, mihin rahaa menee. Saan ruokakauppaan menemään satasen kahteen ruokakassiin. Ja toisesta samaan menee kolmekymppiä. Ei tule ostettua mielitekoja, vaan järkeviä asioita.

Vaikka monella rahankäyttötavat ja tulotaso periytyvät, ei Holmberg tule pienituloisesta perheestä. Hänelle opetettiin, että pitää silti pärjätä omillaan.

Tiedostan, että kun lapset kasvavat, minun pitää yhä enemmän tutkia rahankäyttöäni.

Sofia Holmberg

Holmberg kertoo, että säästämättömyys kuitenkin harmittaa, koska tietyt haaveet jäävät toteutumatta. Risteily kaverin kanssa on ollut pitkään suunnitelmissa. Nyt hän on jopa puhunut ystävänsä kanssa, että mitäpä jos hän laittaisi ystävän tilille rahat risteilyyn. Näin Holmberg ei itse pääsisi käyttämään rahoja.

– Siten haave voisi toteutua. Tiedostan, että kun lapset kasvavat, minun pitää yhä enemmän tutkia rahankäyttöäni. En halua heidän kärsivän tästä.

Lue myös:

Heikki Hiilamon kolumni: Ylivelkaantuminen on suurempi synti kuin köyhyys

Velkakurimukseen ajautunut Sanna: Ilman suurta häpeäntunnetta olisin varmaan päässyt helpommalla

"Rahat eivät kerta kaikkiaan riitä" – ulosoton tuska koettelee satojatuhansia suomalaisia

Matias Möttölän kolumni: Kuvittele kurjuus ja pelastut siltä

Himosäästäjä jättää jääkaapinkin pois päältä – Lasse Lehtonen ottaa säästämisen haasteena