Suvea ei ole vielä taputeltu – ensi viikolla on tiedossa kesäisiä lämpötiloja lähes koko maahan

Viikon loppupuolella voi olla pieni mahdollisuus myös helteeseen, kertoo Ylen meteorologi Toni Hellinen.

sää
Sääkartta
Yle

Syyskuu häämöttää jo, mutta vielä on kesää jäljellä. Asian vahvistaa Ylen meteorologi Toni Hellinen.

– Jos katsotaan seuraavan viiden vuorokauden keskilämpötilaa, niin Keski- ja Pohjois-Lapissa on jo aavistus syksyä. Mutta muualla maassa vuorokauden keskilämpötila on keskimäärin 10–15 asteen välillä. Se on määritelmän mukaan vielä kesää, Hellinen sanoo.

Maanantaina sää viilenee väliaikaisesti, varsinkin Pohjois-Suomessa. Tiistaina sää alkaa lämmetä päivä päivältä aina torstaihin asti.

– Lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 20 asteen molemmin puolin, ja Lapissa lämpötilat ovat 10–15 asteen välillä.

– Torstaina lämpötilat voivat olla jopa suuressa osassa maata 20 asteen tuntumassa tai sen yläpuolella. Lapissakin voidaan päästä lähelle 20 astetta. Viikonloppunakin on, ainakin osassa maata, tiedossa melko kesäisiä lämpötiloja.

Seuraavat viisi päivää ovat vuodenaikaan nähden keskimäärin tavanomaista lämpimämpiä. Erityisen kuumaa päivää ei kuitenkaan ole tiedossa.

– Viikon jälkimmäisellä puoliskolla saattaa olla häviävän pieni mahdollisuus helteeseen Etelä- ja Itä-Suomessa, sillä siellä ovat lämpimimmät ilmamassat, Hellinen kertoo.

Tiistain ja keskiviikon vastaisina öinä saattaa olla hallan, jopa yöpakkasten, mahdollisuus Lapissa.

Lue lisää:

Ennätys lähestyy: Suomessa mitattiin tämän vuoden 63. hellepäivä – "En uskalla sanoa, että nyt oli viimeinen hellepäivä"