Kuopion turmabussin matkustajat pyysivät kuljettajaa hidastamaan – "Auto meni keskiviivan ja reunaviivojen välillä ja jopa ylikin"

Kuopion turmabussin matkustajat huomauttivat kuljettajalle ajonopeudesta, kertoo kyydissä ollut Aimo Suomela.

Kuopion bussiturma
Linja-auto putosi kaiteen läpi junaradalle.
Jukka Eskanen / Yle

Kuopion turmabussin matkustajat olivat loppumatkasta pyytäneet kuljettajaa hidastamaan. Asiasta kirjoitti ensimmäisenä Helsingin Sanomat. (siirryt toiseen palveluun)

Perjantai-iltapäivänä sattuneessa onnettomuudessa kuoli neljä ihmistä.

Bussissa matkustaneen Kalixin laulukerhon puheenjohtajan Aimo Suomelan mukaan matkan vastuuhenkilö kävi useampaan kertaan kysymässä kuljettajalta, onko tämä väsynyt, minkä kuljettaja oli kieltänyt.

– Auto meni keskiviivan ja reunaviivojen välillä ja päällä ja välillä jopa ylikin, ja siitä matkan vastuuhenkilö huomautti kuljettajalle, Suomela kertoo STT:lle.

Hänen mukaansa myös kuljettajan takana istunut matkustaja oli kysynyt, voisiko kuljettaja ajaa hiljempaa, mutta vastausta ei ollut kuulunut.

Suomelan mukaan kaikki nämä asiat on kerrottu niin poliisille kuin Onnettomuustutkintakeskuksellekin.

Hän ei uskalla arvioida, mitä nopeutta linja-auto ajoi.

– Mutta todennäköisesti liian lujaa.

STT tavoitti Suomelan matkalla Kemiin, josta hän ja muut sairaalasta päässeet matkustajat jatkavat taksilla kotiin Kalixiin Ruotsiin.

Lue lisää:

Kuopion bussiturmassa loukkaantuneiden tila on vakaa – yli puolet päässyt pois sairaalasta

Onnettomuustutkintakeskus: Kuopion turmabussin jarruissa ei vikaa

Onnettomuustutkintakeskus: Kuopion turmabussin kuljettajaa on kuultu, jarruvikojen selvittäminen loppusuoralla

Kemin liikenteen toimitusjohtaja: Turmabussin kuljettaja ajanut linja-autoa kymmeniä vuosia

Kuopion turmabussin kyydissä ollut Aimo Suomela menetti tragediassa ystäviään: "Ajattelin, että tästä ei selviä"