Hollannissa 20 vuotta vanha murhamysteeri valottui – maan historian suurin dna-seulonta johti pidätykseen

Kesäleirillä kadonnut 11-vuotias poika löytyi kuolleena vuonna 1998. Epäilty saatiin kiinni, kun yli 20 000 mieheltä kerättiin dna-näytteet.

DNA-testit
20 vuotta sitten murhatun 11-vuotiaan Nicky Verstappen äiti Berthie Verstappen sai lehdistötilaisuudessa kuulla poliisin löytäneen dna-vastaavuuden valtavan seulonnan jälkeen.
20 vuotta sitten murhatun pojan äiti Berthie Verstappen lehdistötilaisuudessa, jossa poliisi kertoi löytäneensä dna-vastaavuuden valtavan seulonnan jälkeen.Marcel Van Hoorn / EPA

Hollannissa massiivinen dna-seulonta 11-vuotiaan pojan surman selvittämiseksi on johtanut pääepäillyn pidätykseen. 55-vuotias epäilty pidätettiin Espanjassa sunnuntaina ja hänet on tarkoitus luovuttaa Hollantiin.

Hollannin poliisi aloitti aiemmin tänä vuonna historiansa suurimman dna-etsinnän 20 vuotta vanhan tapauksen selvittämiseksi. Yli 20 000:ta miestä pyydettiin antamaan dna-näyte.

11-vuotias Nicky Verstappen katosi Hollannissa kesäleirillä elokuussa 1998. Pojan ruumis löytyi seuraavana iltana leirintäalueen läheltä.

Poikaa oli käytetty seksuaalisesti hyväksi ennen surmaamista.

Teosta epäilty työskenteli partiossa. Hän katosi sen jälkeen, kun dna-seulonnat oli aloitettu.

Poliisi pääsi 55-vuotiaan epäillyn jäljille viime viikolla, kun selvisi, että hänen dna-jälkensä vastasivat surmatun pojan ruumiista löytynyttä näytettä.

Löytöä seurasi Euroopan laajuinen ihmisjahti, sillä poliisi sai kansalaisilta yli 200 vihjettä epäillyn mahdollisesta olinpaikasta.

Poliisi arveli epäillyn piileskelevän mökillään Ranskan vuorilla ja meni etsimään tätä sinne. Mies kuitenkin tavoitettiin ja otettiin kiinni Espanjassa.

Juttua muokattu 27.8. klo 10:34. Lisätty täsmennys, että epäilty tavoitettiin Espanjasta, vaikka häntä etsittiin myös Ranskasta.

Aiheesta muualla:

Nicky Verstappen: Suspect held over Dutch boy's 1998 death (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AFP