1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pori

Porissa Reposaareen uusi iltapäivävuoro, Lampista Noormarkkuun uusi aamuvuoro

Muutoksiin on päädytty yleisöltä tulleiden toiveiden vuoksi.

Pori
Porin Linjojen ensimmäinen Virossa vuonna 2008 peruskunnostettu ja maalattu bussi on vieläkin hyvässä kunnossa.
Pertti Pitkonen / Yle

Porin Linjat (siirryt toiseen palveluun) on tehnyt muutoksia paikallisbussien vuoroihin matkustajapalautteen perusteella.

Maanantaista 27.8. lähtien Reposaareen matkustaville on lisätty vuoroja iltapäivään.

Lampin suunnalta Noormarkkuun tuleville koululaisille on puolestaan lisätty yksi aamuvuoro. Lisäys tehtiin vanhempien ehdotuksesta. Uusi vuoro lyhentää lasten odotusaikoja koulussa ennen oppitunteja.

Samalla aamuvuorojen lähtöajat ovat muuttuneet Ahlaisissa, Kellahdella ja Söörmarkussa.

Lue seuraavaksi