Soini nosti Afrikan Suomen ulkopolitiikan kärkihankkeeksi – "Afrikka on lähinaapurimme"

Ulkoministeri Soinin mukaan Suomen "on valittava joko ihmiset tai tavarat".

Suomen ulkopolitiikka
Ulkoministeri Timo Soini puhui medialle Suomen ulkomaanedustustojen suurlähettiläiden vuosittaisessa kokouksessa Helsingissä maanantaina.
Ulkoministeri Timo Soini puhui medialle Suomen ulkomaanedustustojen suurlähettiläiden vuosittaisessa kokouksessa Helsingissä maanantaina.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Euroopan ja Suomen ulkopolitiikan merkittävät haasteet ovat ulkoministeri Timo Soinin (sin.) mukaan tällä hetkellä Afrikassa. Taustalla on Eurooppaan suuntautuva muuttopaine, mutta suurlähettiläspäivillä puhunut Soini halusi myös muistuttaa maanosan tarjoamista mahdollisuuksista.

– Meillä ei ole enää varaa olla panostamatta Afrikkaan -- Afrikan geopoliittinen asema ja mahdollisuudet on vihdoin tunnustettava myös Suomessa, Soini sanoi.

– Afrikka on lähinaapurimme.

Soinin mukaan Afrikan maiden konflikteista ja huonosta hallinnosta kertovien uutisten varjoon jää se, että puolet maailman nopeimmin kasvavista talouksista sijaitsee juuri Afrikassa.

Afrikan taloudellisia mahdollisuuksia lisää se, että Afrikan unioni päätti tänä vuonna maanosan laajuisesta vapaakauppa-alueesta, jossa on jo mukana 49 maata.

Maanosan väestöpohja myös kasvaa voimakkaasti: nykyisen 1,3 miljardin suuruisen väestön odotetaan kasvavan yli kahden miljardin vuoteen 2050 mennessä.

Talouden rasvaaminen olisi paras lääke ongelmiin

Soini korosti suurlähettiläspäivillä myös sitä, että Eurooppaan Afrikan maista suuntautuvaan muuttoliikkeeseen ei ole nopeaa ratkaisua. Siirtolaisuuteen johtaviin ongelmiin olisi sen sijaan puututtava niiden alkulähteillä.

Yksi väline on kehitysyhteistyö, mutta ennen kaikkea Afrikan maiden pääsyä maailmanmarkkinoille tulisi edistää.

– Olen tiivistänyt asian niin, että meidän on valittava joko ihmiset tai tavarat. Jos Afrikassa ei ole työpaikkoja ja tulevaisuudennäkymiä, niin on selvää, että nuoret lähtevät liikkeelle, Soini sanoi.

Soini kannusti Suomen elinkeinoelämää pohtimaan maanosan kasvumarkkinoiden mahdollisuuksia.

Ulkoministeri muistutti myös, että ilman vakautta ei käydä kauppaa, ja Suomi tekee tärkeää rauhanvälitystä muun muassa Malissa, Somaliassa ja Välimerellä.