Professori: Ydinvoimalat tärkeitä ilmastonmuutoksen torjunnassa – vihreistäkin alkanut löytyä ydinvoiman kannattajia

Vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon mukaan puolue ei ole myöntämässä uusia ydinvoimalupia, muttei myöskään ajamassa ennenaikaisesti alas jo toimivia laitoksia.

ydinenergia
Olkiluodon rakenteilla oleva ydinvoimala.
TVO

Ilmaston lämpeneminen näyttäisi pehmittäneen pitkään ydinvoimaa hallitustyön kynnyskysymyksenä pitäneitä vihreitä ja puolueestakin on alkanut löytyä ydinvoiman kannattajia. Myös Aalto-yliopiston energiatekniikan professori Sanna Syri toivoo avoimempaa keskustelua ydinvoiman roolista tulevaisuuden energiantuotannossa, jos maapallon lämpenemistä halutaan todella hillitä.

Professori perää keskustelua ydinvoiman roolista tulevaisuuden energiantuotannossa. Syri perustelee näkemystään sillä, että myös kansainvälisen hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n raporttien mukaan (siirryt toiseen palveluun)ydinvoima on yksi keskeisimmistä ilmastomuutoksen ratkaisukeinoista.

– Ydinvoima on yksi keskeinen ratkaisukeino, koska se on yksi vähäpäästöisimpiä teknologioita, kun katsotaan eri teknologioiden elinkaaripäästöjä, Syri sanoo.

– Ilmastonmuutoksen torjuminen on akuutti asia, jonka ratkaisemisessa tarvitaan kaikkia vähäpäästöisiä teknologioita.

Professori toteaa, että ydinvoimatuotannon nykyinen määräkään ei ole itsestään selvää. Monissa maissa laitokset alkavat vanhentua ja uuden ydinvoimalan rakentaminen lupakäsittelyineen on hidas prosessi.

Sanna Syri
Sanna SyriAnni Hanén / Aalto-yliopisto

Vihreillä kiistaa ydinvoimasta?

Helsingin vihreiden kaupunginvaltuutettu Atte Harjanne sanoo, että ydinvoiman kannatus on lisääntynyt vihreissä.

– Minä väitän, että löytyy kasvava joukko kaltaisiani, jotka avoimesti myöntävät, että ilman ydinvoimaa tästä ei selvitä, Harjanne lataa.

Hänen mukaansa syynä on se, että yhä useampi on havahtunut siihen, että ilmastonmuutoksen torjumisella on kiire.

Vihreiden puoluejohdosta linjataan, ettei uusia ydinvoimalupia kuitenkaan olla valmiita myöntämään.

Harjanteen kanta on siis vastakkainen puolueen virallisen kannan kanssa.

– En kannata uusia ydinvoimalupia, mutta en myöskään ole ennenaikaisesti ajamassa alas jo toimivia ydinvoimaloita, vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto sanoo.

Touko Aalto: Jatkoaikahakemuksiin linjaus myöhemmin

– Mahdollisiin ydinvoimayhtiöiden jatkoaikahakemuksiin otetaan kantaa, kun ne tulevat pöydälle, Aalto sanoo.

Puheenjohtaja toivottaa puolueen sisäisen ydinvoimakeskustelun tervetulleeksi.

– Vihreillä on katto korkealla ja seinät leveällä eli meillä saa keskustella, Aalto sanoo.

Ydinvoiman vastustaminen oli aikanaan merkittävä syy siihen, että vihreät järjestäytyivät puolueeksi. Monelle ydinvoiman vastustaminen on nykyäänkin tärkeä syy äänestää vihreitä.

Ydinvoiman kannattajiin lukeutuva Helsingin kaupunginvaltuutettu Atte Harjanne on esittänyt, että Helsingin tulisi hiilivapaata energiastrategiaansa miettiessään ottaa ydinvoimalla tuotettu kaukolämpö tarkasteluun.

Aikoinaan on selvitetty esimerkiksi Loviisan reaktoreiden tuottaman hukkalämmön käyttämistä Helsingin lämmittämiseen. Harjanne näkee myös uudet pienikokoiset reaktorit mahdollisuutena ydinkaukolämmön tuotantoon.

Touko Aalto
Touko AaltoMikko Stig / Lehtikuva

Harjanne: Myös uusiutuvaan energiaan liittyy ongelmia

Harjanne on jo aiemmin todennut, että Loviisan lisäksi sarjatuotantona valmistettavien uusien pienreaktoreiden sijoituspaikaksi voitaisiin harkita esimerkiksi Inkoon voimalaitosaluetta.

Harjanne muistuttaa, että myös uusiutuviin energiamuotoihin liittyy yhä ongelmia.

– Auringolla, tuulella ja maalämmöllä on edessään skaala- ja varastointiongelmia, joihin ei ole vielä ratkaisuja, hän sanoo.

Harjanteen mukaan ydinvoimaa tarvitaan tasoittamaan mm. tuulivoiman ja aurinkoenergian tuotantovaihteluita. Ydinvoimala tuottaa sähköä tasaisesti säistä riippumatta.

Viime aikainen energiapoliittinen keskustelu on pyörinyt lähes yksinomaan uusiutuvien energiantuotantomuotojen ympärillä. Keskustelun kärkenä on ollut, että fossiiliset polttoaineet ja ydinvoima tulisi korvata uusiutuvalla energialla.

Kymmenen viime vuoden aikana aurinkosähkön ja tuulivoiman käyttö on lisääntynyt merkittävästi, mutta Harjanteen mukaan se ei riitä taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Vielä pitkän aikaa tarvitaan kaikkia vähäpäästöisiä energiamuotoja, jotta ilmastonmuutosta saadaan hillittyä.

Professori: Uusiutuva energia on hyvä pitkän aikavälin tavoite

Aalto-yliopiston energiatekniikan professorin Sanna Syrin mukaan kokonaan uusiutuvaan energiaan siirtyminen on hyvä pitkän aikavälin tavoite, mutta ilmastonmuutoksen hillintä on akuutti tehtävä.

Syri muistuttaa, että kaikki maailman energiajärjestelmät pitäisi saada päästöttömiksi noin kolmessakymmenessä vuodessa.

Kyse ei ole vain sähköntuotannosta, vaan myös lämmityksestä, jäähdytyksestä, teollisuudesta ja liikenteestä.

– Tehtävä on maailmanlaajuinen ja niin valtava, että kaikkia vähäpäästöisiä teknologioita tarvitaan, Syri sanoo.

Lisää aiheesta:

Maailman ilmatieteen järjestön johtaja: "Suomi ei ole ilmastonmuutoksen voittaja" – kasvukausi voi pidentyä, mutta haitat ylittävät hyödyt

Pyhäjoen ydinvoimalan asiakirjat eivät valmistu ajallaan – myös koko projekti voi myöhästyä entisestään

Olkiluoto 3:n aikataulu viivästyy jälleen – sähköntuotanto alkaa neljä kuukautta aiottua myöhemmin