Amazon pyrkii kielteisestä julkisuuskuvastaan eroon erikoisella kampanjalla: Yhtiön ”lähettiläät” kehuvat Twitterissä kilvan työnantajaansa

Elokuun aikana Twitteriin on ilmestynyt useita Amazon-lähettiläiden tilejä, joissa ylistetään Amazonin työoloja, palkkoja ja jopa varaston ilmanvaihdon toimivuutta.

Amazon
Työntekijä hyllyjen välissä Amazonin uudessa jakelukeskuksessa Wernessä, Saksassa.
Amazonin jakelukeskus Wernessä, Saksassa.Fridemann Vogel / EPA

Verkkojätti Amazon on keksinyt uudenlaisen keinon, jolla se pyrkii paikkailemaan ryvettynyttä mainettaan työnantajana.

Viime aikoina Twitterissä useat Amazonin työntekijöiksi itsensä esittelevät henkilöt kehuvat antaumuksella työnantajaansa.

Amazon itse kutsuu heitä ”lähettiläikseen”, mutta moni taho on epäillyt, että viestien taustalla on Amazonin oma bottiarmeija.

Verkkojätti on ryhtynyt maineenpuhdistamiskampanjaan sen jälkeen, kun keväällä tiedotusvälineisiin tihkui tietoa yhtiön varastotyöntekijöiden paikoin epäinhimillisistä työoloista.

Amazonin varastoissa ja logistiikkakeskuksissa työskennelleet kertoivat muun muassa lopettaneensa vessatauot, jotta he pysyisivät heille asetetuissa tavoitteissa. Amazon on kiistänyt tiedot.

Ylistystä palkoille, vessatauoille ja varaston ilmanvaihdolle

Viimeisen parin viikon aikana Twitteriin on ilmestynyt ainakin 16 Amazon-lähettilään tiliä, joissa kehutaan kilvan yhtiötä mitä reiluimpana työnantajana, kertoo The Guardian (siirryt toiseen palveluun).

Eräs varastotyöntekijä Floridan Jacksonvillesta tviittasi varaston ilmanvaihdon olevan ”erittäin hyvä”. Toinen lähettiläänä toimiva pakkaaja Texasin San Marcosista puolestaan kertoo, että kaikki varaston työntekijät ovat ensimmäisestä työpäivästä lähtien työterveyspalveluiden piirissä.

Moni lähettiläs ylistää palkkaansa, toiset kertovat siitä, kuinka he voivat käydä vessassa milloin haluavat.

Amazonin tiedottaja Ty Rogers on vakuuttanut The Guardianille sähköpostitse, että tviittien takana ei ole bottiarmeja, vaan oikeita Amazonin työntekijöitä, jotka ovat mukana yhtiön lähettiläsohjelmassa.

– Kaikista merkittävintä tässä on se, että he ovat työskennelleet täällä tarpeeksi pitkään voidakseen jakaa faktoja, mitkä perustuvat heidän henkilökohtaiseen kokemukseensa, Rogers kirjoittaa.

Amazon ei ole kerro, kuinka monta työntekijää lähettiläsohjelmaan on pestattu.

Lähettiläiden Twitter-tilit ovat kaikki samankaltaisia. Tilit on luotu elokuussa ja niitä kaikkia koristaa yhtiön hymylogo.

Twitter-viesteissä käy selvästi ilmi, että kyseessä ovat Amazonin lähettiläät. He käyttävät tileillään ainoastaan etunimiään.

Yhtiön mukaan lähettiläille ei anneta ohjeita siitä, mitä heidän kuuluu kirjoittaa.

Senaattori Sanders arvostelijoiden eturivissä

Yksi Amazonin työolojen- ja ehtojen ankarimmista kriitikoista on ollut yhdysvaltalaissenaattori Bernie Sanders.

Sanders, jolla on Twitterissä lähes yhdeksän miljoonaa seuraajaa, on toistuvasti tuonut esiin kuilun Amazonin työntekijöiden palkoissa verrattuna yhtiön pääjohtajan Jeff Bezosin valtavaan omaisuuteen.

– Jos Amazon oikeasti maksaisi työntekijöilleen kunnon toimeentulon ja kohtelisi heitä arvokkuudella, yhtiön ei tarvitsisi maksaa kymmenille ihmisille tviittamisesta päivittäin, sivalsi Sanders hiljattain lausunnossaan.

Suomeen ehkä tuleva Amazon heittää asiakaspalautuksina tulevia tuotteita suoraan roskiin – murskaa niin kännykät kuin pesukoneetkin

Lähteet: AP