Analyysi: Palkkojen veronalennukset voitaneen unohtaa – työttömyysvakuutusmaksujen alentaminen tuo keskituloisen kukkaroon 8 euroa kuukaudessa

Työnantajajärjestöjen edustajat saivat äänestyksessä tahtonsa läpi työttömyysvakuutusmaksujen alentamisesta.

Budjettiriihi
Miehet tekevät kivityötä.
Sekä SAK että EK ovat esittäneet keinoja työpaikkojen lisäämiseen. SAK lisäisi työllisyyspalveluita; EK porrastaisi työttömyysturvaa.Henrietta Hassinen / Yle

Tänään julkistetulla työttömyysvakuutusmaksujen alentamisesityksellä saattaa olla ratkaiseva vaikutus siihen, tuleeko hallituksen budjettiriihessä alennuksia ensi vuoden palkkaveroihin vain ei.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) on puhunut tuloveroalesta, jonka suuruusluokka ensi vuodelle olisi 300 miljoonaa euroa. Nyt ehdotettu työttömyysvakuutusmaksujen alennus kattaisi tämän summan, joten palkkojen veronalennusta tuskin tehdään. Budjettineuvottelujen alettua Orpo on sanonut menolisäysten liikkumavaraksi 200 miljoonaa euroa.

Palkkojen veroale ratkesi?

Työttömyysvakuutusrahaston (TVR:n) hallitus esittää työttömyysvakuutusmaksua alennettavaksi kokonaisuudessaan 0,8 prosenttiyksikköä. Työnantajille ja työntekijöille alennus olisi 0,4 prosenttiyksikköä. Molemmat maksaisivat keskimäärin 1,5 prosenttia palkoista työttömyysvakuutusmaksuina.

Alemmaksi työnantajamaksuksi esitetään 0,50 prosenttia ja ylemmäksi maksuksi 2,05 prosenttia palkoista.

Tänä vuonna työttömyysvakuutusmaksujen kokonaismäärä on 3,8 prosenttia palkkasummasta. Kun siitä vähennetään ehdotettu alennus 0,8 prosenttiyksikköä, työttömyysvakuutusmaksun suuruudeksi jää ensi vuonna 3 prosenttia palkkasummasta.

Työttömyysvakuutusrahasto (TVR) rahoittaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa, ja niiden menot ovat vähentyneet viime aikoina yhä useamman työllistyttyä. Varaa löytyy siis maksujen alentamiseen.

Esitys työttömyysvakuutusmaksujen alentamisesta tuli juuri ennen hallituksen budjettineuvottelujen alkua. Alennusvara on ollut kirstunvartijaministeriön eli valtiovarainministeriön tiedossa.

Maksualennus korvaisi palkansaajien työeläkemaksujen korotuksen

Jos asiat etenevät näiden nuottien mukaan ja riippuen hallituksen budjettipäätöksistä, työttömyysvakuutusmaksujen alennus korvaisi kokonaan palkansaajien työeläkemaksujen korotuksen. Palkansaajien työeläkemaksujen 0,4 prosenttiyksikön korotuksesta ensi vuodelle on sovittu kilpailukykysopimuksessa. Työnantajan maksama työeläkemaksu alenee saman verran. Saajapuolella ovat siis työnantajat, joiden kilpailukyky paranee.

TVR:n hallituksen esitys vaatii vielä torstain hallintoneuvoston hyväksynnän. Saattaa hyvin olla, että äänestys ratkaisee siinäkin kokouksessa samojen voimasuhteiden mukaisesti.

Työttömyysvakuutusmaksujen alentamisen taustalla on työttömyyden aleneminen hyvässä taloustilanteessa.

– Kaiken takana on alentunut työttömyys ja hyvältä näyttävä työllisyyskehitys, sanoo TVR:n toimitusjohtaja Janne Metsämäki.

TVR:llä on nyt myös aivan eri tilanne puskurirahaston suhteen kuin aiemmin. Ylijäämää tälle vuodelle kertyy ennakoitua enemmän, arviolta 700-800 miljoonaa euroa, ja nettovarallisuuttakin on tämän päivän pörssitiedotteen mukaan saman verran.

Tilanne on siis aivan toinen kuin vielä kolme vuotta sitten, jolloin puskurirahastoa pahan päivän varalle ei ollut lainkaan.

Vääntöä oli, koska äänestäminen on harvinaista

Poikkeuksellista on, että TVR:n hallituksen kokouksessa äänestettiin. Äänestäminen on melko harvinaista, joten asiasta on käyty vääntöä. Akateemisten Akava halusi mahdollisimman isoa alennusta maksuihin, kun taas SAK ja STTK olivat maltillisemman alennuksen kannalla. TVR:n hallituksessa on 7 työnantajajärjestön ja 7 palkansaajajärjestön edustajaa. Äänestystulos oli 9-5 työnantajajärjestöjen eduksi.

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa tavalliselle veronmaksajalle ja palkansaajalle?

Karkeasti laskettuna noin 3000 euron bruttotuloilla kuukaudessa, lisäys palkkapussiin olisi noin 7-8 euroa. Näin arvioi Veronmaksajien keskusliiton ekonomisti Janne Kalluinen Ylen pyynnöstä.

Näillä näkymin palkansaajien verotus pysynee ennallaan ilman muita päätöksiä. Palkan verotukseen on kuitenkin tulossa ansiotasoindeksin tarkistukset ensi vuonna. VM on ennustanut, että palkat nousevat ensi vuonna 2,6 prosenttia, mutta koska veroperusteisiin on tulossa indeksitarkistuksia, tarkoittaa se näillä näkymin että palkkojen verotus ei kiristy.

Pääministeri Sipilä on sanonut, että jos maksualennuksen takia tehdään jotain muutoksia, niin hallitusohjelman mukaisesti pieni- ja keskituloisten puolella. Verojen osuus budjettiriihen päätöksissä on kuitenkin pieni, Sipilä sanoi tiistaina iltapäivällä.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo piti maksujen alentamisesitystä myös hyvänä ja hallituksen "puhdetta" helpottavana. Orpon mukaan tässä toteutuu jo se, että palkansaajan verotus ei kiristy. Hallitus etsii valtiovarainministerin mukaan jotain työllisyyttä tukevia liikkeitä verotuksessa.

Hallituksen esityksen ensi vuoden tuloista ja menoista odotetaan valmistuvan huomenna keskiviikkona.

Lue myös:

Orpo: Mahdollisten menolisäysten liikkumavara 200 miljoonaa euroa – maataloudelle kriisitukea jo syksyllä? Yle seurasi hallituksen viimeistä budjettivääntöäPetteri Orpon budjettiurakka helpottumassa – Tuloveroale hoitunee valtaosin työmarkkinajärjestöjen avulla

Petteri Orpon budjettiurakka helpottumassa – Tuloveroale hoitunee valtaosin työmarkkinajärjestöjen avulla

Oletko budjettinero? Testaa Ylen visassa, olisiko sinusta vahtimaan valtion kirstua!