Osavaltion poliisi: Lisää protesteja suunniteltu Saksan Chemnitzissä – liittovaltio tarjoaa poliisille apua

Maanantain mielenosoituksissa oli yhteensä noin 7 000 osallistujaa.

äärioikeisto
Poliisit yrittävät hillitä  äärioikeistolaisia mielenosoittajia.
Maanantaina mielenosoituksissa Chemnitzissä oli noin 6 000 äärioikeistolaista mielenosoittajaa ja 1 000 vastamielenosoittajaa.Filip Singer / EPA

Saksa reagoi Saksin Chemnitzin väkivaltaisiin protesteihin. Maan korkeimmat turvallisuusviranomaiset lupasivat tiistaina lähettää valtiolta tukea Saksin osavaltiolle, jos tarve vaatii.

Maanantai-iltana mieltä osoittivat muun muassa uusnatsit sekä näiden vastamielenosoittajat. Protestien yhteydessä loukkaantui ainakin kuusi ihmistä.

Saksin osavaltion poliisipäällikkö Jürgen Georgie kertoo AP:lle, että poliisien määrää ja näkyvyyttä lisätään Chemnitzissä, sillä uusia mielenosoituksia on suunniteltuna.

Taustalla on sunnuntaina tapahtunut puukotus, jonka seurauksena 35-vuotias saksalaismies kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti. Poliisi on pidättänyt teosta 23-vuotiaan syyrialaismiehen ja 22-vuotiaan irakilaismiehen. Lisäksi Saksin osavaltion edustaja on kertonut, että tapahtuneesta on kiertänyt paljon huhuja ja valeuutisia.

Maanantaina mielenosoituksissa oli noin 6 000 äärioikeistolaista mielenosoittajaa ja 1 000 vastamielenosoittajaa. Äärioikeistolaisista monet tulivat muualta Saksasta idässä sijaitsevaan Chemnitziin mielenosoituksia varten.

Poliisit yrittävät hillitä  äärioikeistolaisia mielenosoittajia.
Äärioikeistolaisista monet tulivat muualta Saksasta Chemnitziin mielenosoituksia varten.Filip Singer / EPA

Poliisilla liian vähän resursseja

Chemnitzin poliisia on arvosteltu siitä, että paikalla oli liian vähän poliiseja, minkä takia tilanne uusnatsien ja vastamielenosoittajien välillä kärjistyi. Poliisipäällikkö Jürgen Georgie myöntää, että poliiseja oli liian vähän: 600 poliisia pyrki hallitsemaan 6 000 äärioikeiston mielenosoittajaa.

Paikalla kuvattu materiaali näyttää, kuinka poliiseilla on vaikeuksia estää äärioikeistolaisten protestoijien pääsyä poliisirintaman läpi. Mielenosoittajat tekivät muun muassa natsitervehdyksiä. Myös soihtuja ja muita esineitä oli heitelty puolin ja toisin mielenosoitusten välillä.

Äärioikeistolaiset hyökkäsivät myös poliisien ja pääosin ulkomaalaistaustaisten sivullisten kimppuun.

Myös sunnuntaina 800 ihmisen joukko kokoontui osoittamaan mieltään. Mukana oli muun muassa äärioikeistolainen jalkapallohuligaaniryhmä.

Poliisit yrittävät hillitä  äärioikeistolaisia mielenosoittajia.
Äärioikeistolaiset hyökkäsivät myös poliisien ja pääosin ulkomaalaistaustaisten sivullisten kimppuun.Filip Singer / EPA

Osavaltion pääministeri: Kaikki väkivallanteot tutkitaan

Sisäministeri Horst Seehofer pysyi tiistaihin asti hiljaa tapahtuneesta.

– Saksin osavaltion poliisi on vaikeassa tilanteessa. Jos pyydetään, liittovaltion hallitus myöntää poliisille tukea, Seehofer totesi.

Vihreiden edustaja Konstantin von Nolz vaatii Seehoferin eroa, sillä Seehoferia pidetään maahanmuuttokriitikoiden suojelijana.

Chemnitz on islamia vastustavan Pegida-liikkeen ja maahanmuuttovastaisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen tukialueita.

Saksin osavaltion pääministeri Michael Kremtscher lupasi, että viranomaiset tutkivat sekä puukotukset että väkivallanteot mielenosoitusten yhteydessä perusteellisesti. Myös natsitervehdysten tekeminen on Saksassa ollut pitkään kiellettyä.

Kremtscher syytti äärioikeistoa puukotusten käyttämisestä poliittisena välineenä ja valheellisen tiedon levittämisestä.

Myös kansleri Angela Merkel tuomitsi väkivallan. Saksan ulkoministeri Heiko Maas esitti huolensa siitä, että maan maine kärsii muiden maiden silmissä.

– Uskon kuitenkin, että enemmistö tässä maassa asuvista ihmisistä haluaa avoimen ja suvaitsevaisen valtion, Maas sanoi.

Lue lisää:

Saksan Chemnitzissä useita loukkaantunut äärioikeiston ja vastamielenosoittajien yhteenotoissa – Miesjoukot ovat jahdanneet ulkomaalaisia puukotuksen jälkeen

Lähteet: AP, Reuters