Onnea Adele, Erin, Oula ja monet muut – vuoden 2020 kalenteriin tulee lisää nimipäiviä ja yksi uusi liputuspäivä

Nimenanto on kansainvälistynyt viime vuosina, kalenteriin tulee nyt esimerkiksi intialaistaustainen Neela.

nimipäivät
Lippu liehuu salossa juhannuksena.
Arja Lento / Yle

Vuonna 2020 kalenteriin lisätään 35 suomalaista ja 38 suomenruotsalaista nimeä sekä kaksi merkkipäivää.

Suomalaisen kalenterin uutuusnimet ovat joko vierasperäisiä etunimiä, kuten Adele ja Nikolas, tai vanhojen kalenterinimien suomalaisia lempinimiasuja, esimerkiksi Iidasta muovautunut Iita ja Verneristä lyhennetty Venni.

Yhtään uutta suomenkielistä nimeä kalenteriin ei tule. Edellisessä uudistuksessa, vuonna 2015, nimipäivän saivat Taika ja Sisu.

Uudet nimipäivät 2020
Yle Uutisgrafiikka

Suomenkieliseen nimipäiväkalenteriin pääsyyn vaadittiin, että nimi esiintyi ensimmäisenä etunimenä vähintään 500 suomenkielisellä Suomen kansalaisella maaliskuussa 2018.

Suomenruotsalaiseen kalenteriin otettiin nimiä, joita vähintään 50 ruotsinkielistä Suomen kansalaista kantoi ensimmäisenä etunimenään maaliskuussa 2018. Lisäksi heistä yli puolen täytyi olla syntynyt vuoden 1970 jälkeen.

Uusia merkkipäiviä lipulla ja ilman

Lapsen oikeuksien päivälle 20. marraskuuta tulee lipun kuva, eli se on nyt katsottu vakiintuneeksi liputuspäiväksi.

Merkintä "lapsen oikeuksien päivä" on ollut suomalaisessa kalenterissa vuodesta 2002, mutta ilman lipun kuvaa. Sisäministeriö on suositellut yleistä liputusta lapsen oikeuksien päivänä vuodesta 2013.

Samasta vuodesta alkaen vietettyä Suomen luonnon päivää ei vielä lisätä viralliseksi liputuspäiväksi, mutta se merkitään vuoden 2020 kalenteriin ilman lippua.

Suomen luonnon päivää vietetään elokuun viimeisenä lauantaina.

Sisäministeriö on suositellut luonnolle liputtamista kahdesti, ensimmäistä kertaa itsenäisyyden juhlavuonna 2017 ja uudelleen tänä vuonna. Kaksi kertaa ei kuitenkaan riitä siihen, että liputuspäivä laskettaisiin vakiintuneeksi.

Helsingin yliopiston ylläpitämää nimipäiväkalenteria päivitetään joka viides vuosi, joten Suomen luonnon päivä nähdään lipun kuvalla varustettuna ehkä vuoden 2025 kalenterissa.

Lue myös:

Kuinka retro etunimesi on? Tee nostalgiamatka Ylen nimikoneella

Mikä on Suomen yleisin nimipäivä? Se selviää Ylen nimipäiväkoneesta