Koulujen lakkauttaminen tyrmistyttää Tampereella: "Pienet lapset joutuvat ihan eri olosuhteisiin"

Kaupungin tavoitteena on rakentaa jatkossa vain yli 1 000 oppilaan yksiköitä. Tampereen Teiskossa kysellään alueellisen tasavertaisuuden perään.

koulut
Alakoululainen kirjoittaa pulpetissaan vihkoon.
Sini Salmirinne / Yle

Tampere ilmoittaa pyrkivänsä eroon pienistä ja epäkäytännöllisistä toimintayksiköistä. Tällaisiksi luokitellaan Järvensivun, Kalkun ja Terälahden koulut, joissa kaikissa on alle 150 oppilasta.

Ihanteena ovat yhä suuremmat yksiköt, joihin mahtuu vähintään 1 000 oppilasta. Selvityksen mukaan suunnittelun periaatteina ovat palvelujen hyvä saavutettavuus sekä alueellinen tasavertaisuus.

– Olen surullinen. En usko, että ehdotus edistää alueellista tasa-arvoa, Satu Koivula Terälahden koulun vanhempainyhdistyksestä toteaa.

Tampereen Teiskossa sijaitseva Terälahti menettää myös koulun yhteydessä toimivan päiväkotinsa. Jatkossa lapset ohjataan Kämmenniemeen, jonne matkaa on toistakymmentä kilometriä.

– Kysymys on pienistä lapsista. Muutos on suuri, kun alle sadan oppilaan koulusta siirrytään osaksi hyvin isoa koulua.

Kaikki tuntevat toisensa

Tilanne vetää vakavaksi myös Pekka Jokelan, joka toimii rehtorina sekä Kämmenniemen koululla että Terälahden koulutalossa. Hänen mukaansa Teiskossa on aikoinaan ollut toistakymmentä koulua, nyt alueella on virallisesti vain yksi koulu.

– Oppilaiden koulumatka pitenee todella paljon. Tämä ei mielestäni ole oikeudenmukaista.

En usko, että ehdotus edistää alueellista tasa-arvoa.

Satu Koivula

Terälahden koulua Jokela kuvailee pieneksi, kiinteäksi yhteisöksi. Sen yhteydessä on päiväkodin ja kirjaston lisäksi luontokoulu Korento, joka tarjoaa maksutonta opetusta tamperelaisille lapsille ja nuorille.

– Terälahdessa kaikki vanhemmat ja lapset tuntevat toisensa. Kämmenniemessä, jossa on 400 oppilasta, tilanne on nyt jo toinen, Pekka Jokela sanoo.

– Täällä ei ole käyty sisäilmakeskusteluita, koska Terälahden koulu on terve talo. Siksikin lopettaminen tuntuu hassulta, Satu Koivula painottaa.

Päätöksiä tehdään syyskuussa

Terälahden koulun lopettamisen epäkäytännöllisenä Pekka Jokela kiistää jyrkästi. Paikka palvelee hänen mukaansa erittäin hyvin samanlaisena kyläkeskuksena kuin Kämmenniemi omalla alueellaan.

– Alueiden tasapuolisesta kehittämistä on puhuttu paljon. Nyt mennään ihan toiseen suuntaan.

Sivistys- ja kulttuurilautakunta käsittelee Tampereen kaupungin päiväkoti- ja palveluverkkoselvitystä syyskuun alkupuolella. Selvityksen ja suunnitelman taustalla on pormestariohjelma.

– Tuhannen oppilaan yksiköt ovat keskusta-alueella ymmärrettäviä, mutta olot täällä kaupungin pohjoisosassa ovat ihan toisenlaiset, Satu Koivula toteaa.

– Toivon, että asiaa mietittäisiin vielä. Edellinen koulutoimenjohtaja totesi vuosia sitten, että Terälahti on aina ansainnut paikkansa eikä sitä lakkauteta, Pekka Jokela sanoo.

Lue myös:

Tampereelle tulee jatkossa vain yli 1 000 oppilaan yhtenäiskouluja – pieniä kouluja ja päiväkoteja suljetaan ja yhdistellään