Amnestyn mielestä ketään ei pitäisi palauttaa Afganistaniin – "tilanne muuttumassa kaoottisemmaksi"

Amnestylla on ollut jo yli vuoden kanta, jonka mukaan ketään ei pitäisi palauttaa Afganistaniin. Ykkösaamussa arvioitiin tiistaina, ettei sota maassa ole kauhean kuumaa.

Afganistan
Ihmiset liikkeidensä tuhoja.
Kansa luottaa jo Afganistanin armeijaan, vaikkei se vielä pysty turvallisuutta takaamaan.Sayed Mustafa / EPA

Amnesty katsoo, ettei yhtäkään turvapaikanhakijaa pitäisi tällä hetkellä palauttaa Afganistaniin.

– Meillä on ollut jo yli vuoden yksiselitteinen kanta. Tämä on erittäin voimakas kanta, koska emme sano samaa yhdestäkään muusta maasta, Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson sanoi keskiviikkona Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa.

Tiistaina Ykkösaamun vieraana ollut Suomen Afganistanin suurlähettiläs Hannu Ripatti arvioi, ettei sota Afganistanissa ole kauhean kuumaa ja että viime vuosina afganistanilaisia siviiliuhreja on ollut vähemmän kuin liikenteessä kuolleita.

Pari viikkoa sitten Ykkösaamussa puolestaan haastateltiin ulkoministeriön neuvonantajaa Olli Ruohomäkeä, joka oli todennut, että Afganistanin olot ovat kehittymässä yhä huonompaan suuntaan ja että maassa ei ole yhtään turvallista kolkkaa. Ulkoministeriössä vallitsee siis erilaisia käsityksiä tilanteesta. Sisäministeriö vastaa turvapaikkapolitiikasta, mutta ulkoministeriö tarjoaa maatietoja.

Ainakin meistä näyttää siltä, että Afganistanissa väkivalta on lisääntymässä ja tilanne muuttumassa kaoottisemmaksi.

– Minusta ristiriitaiset lausunnot ovat olleet todella hämmentäviä. Mielelläni toivon, että ministeriöltä kysyttäisiin, miten te selitätte tätä. Itsehän en pysty muuta kuin spekuloimaan, Johansson kommentoi.

Johanssonin siteeraamien YK:n tilastojen mukaan tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana yli 1 600 ihmistä on kuollut väkivaltaisuuksissa ja lähes 3 500 loukkaantunut Afganistanissa.

– Luku on korkeampi puolivuotisluku kuin kertaakaan 10 viime vuoden aikana. Ainakin meistä näyttää siltä, että Afganistanissa väkivalta on lisääntymässä ja tilanne muuttumassa kaoottisemmaksi.

Johanssonin mukaan Ranskasta ja Italiasta ei tällä hetkellä palauteta ketään Afganistaniin. Johansson sanoo, että Amnesty on toistuvasti esittänyt vaatimuksen Suomelle, jonka mukaan Suomenkaan ei pitäisi palauttaa ketään Afganistaniin.

Lue lisää:

Suomen Afganistanin-suurlähettiläs: "Sota ei ole niin kuumaa kuin voisi kuvitella"