Metsäkonevalmistaja Komatsu Forest laajentaa Keski-Suomessa – palvelukeskus aloittaa uusissa tiloissa ensi vuonna

Palvelukeskuksen lopullinen paikka ja urakoitsija päätetään marraskuun loppuun mennessä.

Lyhyet

Maailman suurimpiin metsäkonevalmistajiin kuuluva Komatsu Forest rakentaa Keski-Suomeen muun muassa metsäkoneiden huoltoon, korjaukseen ja varaosamyyntiin keskittyvän palvelukeskuksen.

Yhtiö ilmoittaa tiedotteessaan aloittaneensa keskuksen suunnittelun ja varaavansa rakentamiseen noin vuoden, mutta paikkaa ei vielä kerrota. Se ratkaistaan marraskuun loppuun mennessä.

Toimitusjohtaja Jari Alahuhtala sanoo, että paikkavalintaan vaikuttaa esimerkiksi alueen konekanta.

– Tällä hetkellä näyttää, että jos esimerkiksi sijaintipaikka olisi hieman pohjoisemmassa kuin Jyväskylässä, niin silloin nykyistä suurempi konekanta olisi tavoitettavissa kohtuullisen ajan puitteissa, mutta mitään päätöksiä tämän suhteen ei ole vielä tehty.

Laajentamistarpeen taustalla on puunkorjuukoneiden yhä kasvava määrä Keski-Suomessa. Konekantaa puolestaan suurentaa Metsä Groupin Äänekosken vuosi sitten aloittanut uusi biotuotetehdas, joka on merkittävästi lisännyt puuntarvetta.

Alahuhtalan mukaan uudisrakennuksen kustannukset ovat useamman miljoonan. Laajentaminen vaatii myös henkilöstön palkkaamista.

– Tarkoituksena palkata muutama asentaja lisää ja varaosahenkilöstöä, kun uudet tilat saadaan käyttöön.

Yhtiön pääkonttori on Ruotsissa ja valmistusyksiköitä on Ruotsin lisäksi Yhdysvalloissa. Myyntiin ja huoltoon liittyvää omaa yritystoimintaa yhtiöllä on kuudella mantereella.

Suomessa uusimmat palvelukeskukset ovat syksyllä 2017 Tampereen seudulla Pirkkalassa ja vuonna 2014 Rovaniemellä aloittaneet yksiköt.